Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jyväskylässä ei pelin jälkeen riemuittu

 

Jyväskylässä ei pelin jälkeen riemuittu


Riemu - MuSa 6 - 2 (2 - 1)

Lauantaina matkustettiin Jyväskylään ja kohdattiin sarjaan noussut Liikunnan Riemu. Ottelu ei MuSalaisille riemunhetkiä tarjonnut, sillä isäntä otti tylysti kaikki kolme sarjapistettä Jyväskylään lukemin 6 - 2 (2 - 1).

Ottelun alkuseremoniat olivat juuri niin spektaakkelimaiset kuin Riemun ennakko lupaili. Otteluun Riemu tuli kovalla motivaatiolla ja aloittikin heti vyörytyksen kohti MuSa-maalia ja debyyttiotteluaan tällä tasolla pelannutta Jesse Vuorista kohti. Ennen kuin pelikello oli ehtinyt kymmeneen minuuttiin oli Riemu karannut 2 - 0 johtoon. MuSa kavensi vielä ennen taukoa, kun Jani Lehtisen ampuma veto osui Riemun pelaajaan, josta pallo ohjautui maaliin. Maali merkittiin omaksi maaliksi. Taukolukemat olivat siis kotijoukkueen hyväksi 2 - 1.

Toisella jaksolla MuSan peli ei ottanut tuulta purjeisiin ja Riemu siirtyikin 3 - 1 johtoon. Reilua paria minuuttia myöhemmin kentällä pelannut J-M Pösö iski takatolpalta pallon reppuun. Syötön tarjoili Sami Kauppi. MuSan maalilla pelannut Vuorinen joutui venymään ottelussa äärimmilleen torjuen noin 30 laukausta. Noin viisi minuuttia ennen loppua Riemu siirtyi kahden maalin johtoon. Lopussa MuSa yritti ilman maalivahtia tasoitusta mutta maaliverkko heilui vain omassa päässä. Riemu iski kaksi viimeistä maaliaan tyhjään MuSa-maaliin ja loppulukemiksi kirjattiin 6 - 2 (2 - 1).

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle




Ali Rantala MuSaFutsalin miesten peräsimeen

Ali Rantala MuSaFutsalin miesten peräsimeen

Viime kauden pettymys on nyt huuhdeltu mielistä pois ja MuSaFutsalin miesten joukkueessa puhaltavat nyt uudet tuulet.

Lue lisää
Pori Futsal erikoistuu futsaliin

Pori Futsal erikoistuu futsaliin

Porilaista miesten futsalia pelataan tulevaisuudessa Pori Futsal –nimen alla.

Lue lisää
MuSaFutsalin naisjoukkueen lohkovaihe päättyy lauantaina

MuSaFutsalin naisjoukkueen lohkovaihe päättyy lauantaina

MuSaFutsalin naisjoukkueen taistelu lopputurnauspaikasta päättyy tulevana lauantaina kun lohkovaihe saadaan päätökseen.

Lue lisää
MuSan vuosi alkoi tappiolla

MuSan vuosi alkoi tappiolla

Perjantai-illan huuma oli kaukana kun AC Estudiantes ja MuSa kohtasivat Tampereen Tamppi-Areenalla.

Lue lisää
MuSalle kirvelevä tappio vuoden viimeisessä ottelussa

MuSalle kirvelevä tappio vuoden viimeisessä ottelussa

MuSaFutsalin vuoden viimeinen ottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen vierasjoukkue Loiskeen 3-4 voittoon.

Lue lisää
FC Raumalle satakunnan herruus

FC Raumalle satakunnan herruus

MuSaFutsal pelasi satakunnan herruudesta Raumalla, jossa isäntä FC Rauma jätti sarjapisteet Raumalle lukemin 5-2.

Lue lisää