Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Myös Nickerson lähti Ässistä

 
Myös Nickerson lähti Ässistä

Porin Ässien puolustaja Matt Nickerson siirtyy loppukaudeksi Tampereen Ilvekseen. Suurella kohulla ja yhteistyökumppaneiden avustuksella Ässiin paluun tehnyt Nickerson ehti pelata porilaisjoukkueen riveissä yhteensä 25 ottelua. Tehopisteitä jenkkipuolustajalle merkittiin seitsemän (1+6). Ässien sisäistä jäähytilastoa Nickerson puolestaan johti 106 jäähyminuutillaan.

Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäen mukaan päätös oli vaikea mutta siirtoon liittyy huomattava taloudellinen merkitys.

- Tämä oli yksi urani vaikeampia päätöksiä. Kuitenkin OY-muotoisessa toiminnassa joskus joutuu tekemään tämänkaltaisia ratkaisuja. Ottelutulot ovat joulun jälkeen pudonneet, joten tarvitsimme säästöjä ja tähän siirtoon liittyy merkittävä taloudellinen säästö. Olimme yhteydessä Nickersonin hankintaan osallistuneiden yhteistyökumppaneiden kanssa ja se otettiin päätöstä tehtäessä huomioon.

- Tunnetasolla on päivänselvää, että tämä koskettaa meitä kaikkia. Tiemme erosivat täydellisessä yhteisymmärryksessä ja toivottavasti ne vielä joskus kohtaavat.

Nickerson nähtäneen ensi kertaa uuden joukkueensa riveissä 29. tammikuuta, kun Ilves kohtaa kotikentällään HPK:n.

Nickerson Matt,Ässät
Nickersonin pelit Patapaidassa on tältä erää pelattu. Kuva: Jarno Kylmänen / UrheiluPori.com

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


HC Ässät Pori Oy - logo

Ässät - 2007-2008 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2007-2008

Ottelut kaudella 2007-2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


MattNickerson

Matt Nickerson

1.11.1985 New Haven, CT, USA
Tiedot


Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Ässät ja maalivahti Niklas Rubin ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Ässien organisaatioon vuonna 2021 liittynyt valmentaja Timo Turunen jatkaa seurassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kaudesta 2024 – 2025 eteenpäin.

Lue lisää
Roope Talaja jatkaa Ässissä

Roope Talaja jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Roope Talajan kanssa. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella ennen illan KooKoo-ottelua 16 ottelua tehoin 4+4 =8.

Lue lisää
Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2022 asti ulottuvan sopimuksen Sakari Salmisen kanssa. Ässien oma kasvatti pelasi seurassa viimeksi vuosina 2017 – 2019, jolloin 50 ottelussa syntyi tehopisteet 17+30 =47.

Lue lisää
Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Peter Tiivolan kanssa. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää
Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ty Rattien kanssa.

Lue lisää