Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

MuSa saa vieraita Raumalta

 

MuSa saa vieraita Raumalta


MuSalla on mahdollisuus palata voittokantaan, kun  sarjan toisena majaileva Pallo-Iirot tulee vierailulle Musan Wembleylle. Kolmen ottelun tappioputkessa seilaava MuSa tarvitsee nyt kipeästi pisteitä, jotta sarjapaikan säilyttäminen olisi vielä mahdollista.

Kymmenen ottelua ennen sarjan päättymistä, MuSalla on melkoinen työ kivuta sarjan pohjilta ja säilyttää sarjapaikka. Tämä on kuitenkin mahdollista ja kymmenen pisteen etumatka Sportingiin on vielä kiinni otettavissa, mikäli hyvät otteet käännetään pelikentillä myös pisteiden valossa positiivisen puolelle.

Viime kohtaaminen Pallo-Iiroja vastaan sujui MuSan kannalta erinomaisen hyvin ja tuloksena oli komea 1-2 voitto Äijänsuolta. Helpolla voittoa ei tällä kertaa varmasti tule, sillä Pallo-Iirot omaa laadukkaan joukkueen, joka ei aivan sattumalta löydy sarjataulukon toiselta sijalta. Lisäksi Iirot ovat varmasti sisuuntuneita edellisestä 1-2 tappiosta.

Pallo-Iirot on ollut melkoisessa vireessä viime aikoina ja tuloksena on viisi voittoa viidestä viimeksi pelatusta ottelusta. Hyvään vireeseen on päässyt myös maalien valossa heikkoa alkukautta pelannut hyökkääjä Juho Patola, joka iski hattutempun  Fc Hämeenlinnaa vastaan 7-2 päättyneessä ottelussa. Iirojen tehokkaimat hyökkääjät ovat kuusi maalia kaudella tehneet Stanley Ukwuoma ja Nico Rinne. Juho Patolalla on kasassa viisi osumaa.

MuSaa on vaivannut koko kauden tehottomuus maalinteossa sekä helpot virheet, jotka ovat johtaneet harmillisen usein takaiskumaaleihin. Maaliero 15 tehtyä maalia ja 49 päästettyä kertoo karua kieltään. Ratkaisuvoimaa on ollut liian vähän hyökkäyspäähän, eikä tarvittavaa huolellisuutta ole löytynyt puolustuspäässä. Sami Rantala on johdattanut MuSan hyökkäyksiä kuudella maalillaan, kun toiseksi paras maalintekijä Jarno Ruisniemi on tehtaillut kolme osumaa.

MuSa joutuu lähtemaan otteluun ilman kapteeniaan Jussi Välilää ja kärkimies Jarno Ruisniemeä, jotka kärsivät molemmat pelikieltojaan.

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2013

Ottelut kaudella 2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen edustusjoukkueen uusi vastuuvalmentaja

Ville Ulanen edustusjoukkueen uusi vastuuvalmentaja

Kolmen edellisen kauden ajan Matti Santahuhdan aisaparina toiminut Ville Ulanen on Musan Salaman edustusjoukkueen uusi vastuuvalmentaja.

Lue lisää
Arttu Aromaa loppukaudeksi FC Jazziin

Arttu Aromaa loppukaudeksi FC Jazziin

Viime viikolla FC Jazzin harjoituksissa uusina pelaajina olleista SJK:n Arttu Aromaa liittyy loppukaudeksi FC Jazzin vahvuuteen lainasopimuksella.

Lue lisää
FC Jazzin kanssa sopimuksensa purkanut Samu-Petteri Mäkelä liittyy MuSa:n miehistöön

FC Jazzin kanssa sopimuksensa purkanut Samu-Petteri Mäkelä liittyy MuSa:n miehistöön

Alkukauden FC Jazzin paidassa pelannut Samu-Petteri Mäkelä liittyy Musan Salaman riveihin.

Lue lisää
Ronald Karlssonille ja Juuso Rantalalle jatkosopimukset

Ronald Karlssonille ja Juuso Rantalalle jatkosopimukset

Ronald Karlsson ja Juuso Rantala jatkavat MuSa:ssa myös ensi kaudella.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Aleksi Nurminen sopimukseen Musan Salaman kanssa

Aleksi Nurminen sopimukseen Musan Salaman kanssa

Keskikentän pohjalla viihtyvä Aleksi Nurminen liittyy Musan Salaman vahvuuteen.

Lue lisää