Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PoPa murskasi EuPan

 
PoPa murskasi EuPan


PoPalla oli alla muutaman viikon tauko otteluista mutta tänään se ei kentällä näkynyt. PoPa pyöritteli Piirin valiosarjassa selvän 9-0 voiton 3-divisioona joukkue EuPasta. Ensimmäisen puoliajan jälkeen tilanne oli 4-0 ja toisella puoliajalla PoPa teki vielä viisi maalia ja näin ottelu päättyi PoPan selvään 9-0 voittoon. Viime vuonna vastaava ottelu päättyi 2-2, joten kehittymistä on havaittavissa.

Ottelun alusta asti humpan juoni oli selvä, kun PoPa pyöritti peliä EuPan keskittyessä puolustamaan ja iskemään vastaan. Porilaisten pelistä aisti alusta asti, että nälkää oli pelaamiseen, koska kaksi viimeistä ottelua oli jouduttu peruuttamaan. Maalinteon aloitti Antti Sumiala, joka sai maaliin hyvän syötön Piracaialta. Toisessa maalissa Piracaia toimi tekijänä ja syöttäjänä oli Samu-Petteri Mäkelä, kolmas maali oli Teemu Vihtilän käsialaa ja tässä maalissa syötönn tarjoili Antti Sumiala. Puoliajan viimeiseen maaliin osat vaihtuivat Sumialan tehdessä ja Vihtilän toimiessa syöttäjänä.

Toisella puoliajalla PoPan vauhti vaan kiihtyi ja ei aikaakaan, kun pallo oli taas euralaisten maalissa, maalin iski Sumiala, johon Vihtilä tarjoili hyvän syötön. Kuudennen maalin teki ottelussa monta kertaa maalipuita kolistellut Tom Melarti, syötön tähän maaliin tarjoili Piracaia. Kun Melarti pääsi maalin makuun niin hän halusi maistaa lisää tätä hunajaa ja pamautti pallon voimalla maaliin, tässä maalissa Sumiala teki hyvän esityön. 8-0 maalissa Vihtilä ja Mäkelä pääsivät kahdella maalivahtia vastaan ja Mäkelä päätti laukoa, jonka laukauksen maalivahti torjui mutta Vihtilä seurasi ja laittoi karat sisään. Ottelun viimeisen maalin teki Ilkka Santahuhta, jolle maali oli ensimmäinen PoPan paidassa, tässä maalissa syötön tarjoili T.Vihtilä.

Kuten lukemista voidaan päätellä niin joukkueiden tasoero oli selkeä mutta euralaisille pisteet siitä, että joukkue yritti loppuun asti eikä turhautunut ottelun missään vaiheessa. PoPalta puuttuivat ottelusta Juha Luoma, Ari Qvist, A-P Pihlainen ja Jarkko Reinikka. Miehistössä ollessa vajausta niin vaihdosta tuli kentälle joukkueen toinen joukkueenjohtaja Jani "Rane" Rantanen, joka aiheutti lopussa hämmennystä kärjessä.

PoPan seuraava ottelu on ensi lauantaina jolloin Karhuhallissa asettuu vastaan VIFK.

1.3.2008 Piirisarja, Karhuhalli/Pori
FC PoPa - EuPa 9-0 (4-0)
1-0 Sumiala
2-0 Piracaia
3-0 Vihtilä
4-0 Sumiala
5-0 Sumiala
6-0 Melarti
7-0 Melarti
8-0 Vihtilä
9-0 I.Santahuhta

PoPan kokoonpano:
Pirhonen (Huuhka)
I.Santahuhta
Vallin
Jari Vuorinen (Pelttari)
Janne Vuorinen
M.Santahuhta
Vihtilä
S-P Mäkelä
Piracaia
Melarti
Sumiala (J.Rantanen)

FC PoPan tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2008 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008

Ottelut kaudella 2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää