Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Karhujen tuplaviikonloppu päättyy NST:n kanssa

Karhujen tuplaviikonloppu päättyy NST:n kanssa

Porilaisjoukkueen taistot Divarissa jatkuvat sunnuntaina, kun Porin Urheilutalon pihalle kaartaa linja-auto Lappeenrannasta. Sarjassa kuudentena majaileva NST saapuu Karhujen vieraaksi.

Joukkueet kohtasivat toisensa sarjan avauskierroksella Lappeenrannan Urheilutalolla. Tuolloin päästiin saman tien todistamaan uusia sääntöjä, kun ottelu venyi jatkoajalle ja sitä kautta vielä rangaistuslaukauskisaan asti. Kaikkiaan 15 maalia tarjonnut ottelu päättyi lopulta porilaisten 8-7 voitonjuhliin. Karhujen tehokkaimpina sarja-avauksessa hääri Benjamin Lepola (3+1) ja Juho Myllyharju (0+3).

Kuudentena sarjassa oleva NST on pelannut Divaria vieraskaukalossa viimeksi marraskuun lopulla. Joulukuussa joukkueelle kertyi vain kaksi kotiottelua, joista ensimmäisessä katkesi hieno kuuden ottelun voittoputki O2-Jyväskylän toimesta. Edellisessä ottelussa joulukuun 15. päivänä NST kaatoi Karhujen lauantaisen vastustajan Josban maalein 6-3. Kaksikymmentä sarjapistettä kerännyt NST on voittanut viimeisestä kahdeksasta ottelusta peräti seitsemän.

Joukkueen ehdoton kultakimpale ensimmäisen puoliskon aikana on ollut nuori Joonatan Kovanen. Kovanen on iskenyt pelaamissaan 14 ottelussa 32 (22+10) tehopistettä. Divarin pistepörssissä lukema oikeuttaa toiseen sijaan SB Vaasan Tero Saariston perässä.

NST:n maalilla yksi sarjan kokeneimmista pelaajista Jarkko Monthan on saanut suurimman torjuntavastuun. Monthanin torjuntaprosentti kymmenessä pelatussa ottelussa on 77,1 %.

Karhut lähtee otteluun lauantainen jatkoaikatappio niskassaan. Porissa vieraillut Joensuun Josba kukisti Karhulauman vuoden ensimmäisessä Divaritaistossa maalein 6-5. Porilaisjoukkue on pelannut viimeiset kolme ottelua kotikentällään ja niistä jokainen on venynyt lisäminuuteille asti. Kahdesta ensimmäisestä joukkue onnistui saalistamaan lisäpisteet jatkoaikamaaleillaan.

- Sunnuntaina pitää pystyä parantamaan peliä entisestään. Vastaan asettuu todella taitava joukkue, kommentoi tulevaa ottelua Karhujen päävalmentaja Jani Kannosto.

- NST on pelannut hyvää kautta. Siellä on hyvä positiivinen noste päällä.

- Meidän pitää pystyä viisikkona hyvää liikkuvaa peliä molempiin suuntiin. Huomenna pitää olla heti valmis peliin. Pitää haluta voittaa ottelu. Itseluottamusta joukkueelta kuitenkin löytyy. Vaikka ollaan oltu tappiolla, ollaan saatu noustua vielä takaa.

- Tänään yleisö heräsi toisessa erässä. Toivottavasti saadaan huomenna entistä enemmän väkeä lehtereille ja sitä myötä ääntä lisää, päättää Kannosto.

Karhujen ja NST välinen taisto alkaa sunnuntaina kello 16:00.

Karhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Karhujen pisterohmut jatkavat joukkueessa

Karhujen pisterohmut jatkavat joukkueessa

Salibandyliigaan noussut Karhut on solminut jatkosopimukset joukkueen pistekärkien kanssa. Porilaisjoukkueen riveissä jatkavat vuoden sopimuksella kokeneet hyökkääjät Benjamin Lepola ja Ville Salonen.

Lue lisää
Aapo Tamminen jatkaa Karhujen takalinjoilla

Aapo Tamminen jatkaa Karhujen takalinjoilla

Karhut on tehnyt jatkosopimukset takalinjoilla häärivien Aapo Tammisen ja Joni Halmisen kanssa. Porilaisjoukkueen riveissä jatkaa myös Suomen U19-maajoukkueringissä oleva hyökkääjä Aaro Ollikainen.

Lue lisää
Karhuille tukku jatkosopimuksia

Karhuille tukku jatkosopimuksia

Porilaisjoukkueen riveissä tulevalla kaudella jatkavat hyökkääjät Tomi Jerkku, Eero Vanhatalo, Juho Myllyharju, Tuomas Huhtala, puolustaja Oskari Raittila sekä maalivahti Tomi Bergendahl. Jatkosopimusten jälkeen Karhuilla on kasassa kaikkiaan 12 pelaajasopimusta.

Lue lisää
Antti Vuorinen siirtyy Karhujen riveihin

Antti Vuorinen siirtyy Karhujen riveihin

Salibandyliigaan ensi kaudeksi noussut Karhut on saanut riveihinsä viime kaudella Salibandyliigassa kaikkiaan 21 maalia iskeneen Antti Vuorisen. 23-vuotias hyökkääjä siirtyy Karhujen riveihin Rauman SalBasta.

Lue lisää
Divarin finaalisarja alkaa lauantaina Loviisassa

Divarin finaalisarja alkaa lauantaina Loviisassa

Divari-kausi on edennyt kauden huipennukseen, kun jäljellä on enää kaksi joukkuetta. Finaalisarjassa kohtaavat runkosarjan kolmonen Loviisan TOR ja kuudenneksi sijoittunut Karhut. Kahden perinteikkään seuran kohtaamisessa pelataan mestaruuden lisäksi myös noususta Salibandyliigaan.

Lue lisää
Jani Kannosto vapautettu Karhujen päävalmentajan tehtävästä

Jani Kannosto vapautettu Karhujen päävalmentajan tehtävästä

Karhujen edustusjoukkueen päävalmentajana toiminut Jani Kannosto on vapautettu tänään maanantaina tehtävästään. Divarijoukkueen uudeksi päävalmentajaksi loppukauden mittaisella sopimuksella on nimitetty Pekka Nylund.

Lue lisää