Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PoPalle täysi pistepotti Ahvenanmaalta

 
PoPalle täysi pistepotti Ahvenanmaalta


FC PoPa jatkoi voittojen tiellä, kun Ahvenanmaalla kaatui paikallinen IFFK 0-3 (3-0). Ottelu oli alusta asti täysin porilaisten hallintaa, jossa vastustajan ainoat keinot oli jaloille potkiminen jokaisen tilanteen jälkeen.

Vaikka pitkämatka alkoi aikaisin sunnuntaina aamuna, olivat porilaiset keskittyneet otteluun todella huolella ja alkuvihellyksestä saakka PoPa kävi vastustajan kimppuun herhiläisen lailla. Heti ottelun alussa juoni oli selvä, vastustaja puolusti koko joukkueen voimin eikä edes halunnut hyökätä vaan antoi ottelun PoPan hallintaan. Alusta asti PoPan syöttöpeli kulki mallikkaasti ja muutaman tuhritun tekopaikan jälkeen löysi pallo myös verkon perukoille, Piracaian keskitys löysi maalilla väijyneen Antti Sumialan, joka iski keskityksen ilmasta maaliin. Maalin jälkeen vastustaja jatkoi sumputtamistaan ja vaikutti ettei edelleenkään edes halunnut hyökätä. Niinpä toinen maali leijui ilmassa pitkään, mutta tolpat ja muutamat vastustajan maalivahdin loistavat torjunnat pitivät PoPan maalisarakkeen yhdessä. Mutta puoliajan lopussa PoPa antoi ottelulle kuolettavan sinetin, kun A-P Pihlaisen keskitys löysi Teemu Vihtilän, joka laukoi pallon vastuttamattomasti verkkoon. Ja tästä muutama minuutti niin pallo oli jälleen kotijoukkueen verkossa, Piracaian syöttö löysi nyt vaihdosta kentälle tulleen Samu-Petteri Mäkelän, jolla oli helppo työ siirtää peliväline verkkoon. Näin puoliajalle siirryttiin PoPan johtaessa 0-3.

Toista puoliaikaa värittivät vastustajan likaiset tempaukset, jokaisen tilanteen jälkeen myöhästynyt taklaus tai taklauksiin mentiin jatkuvasti nappulat edellä. Tästä temppuilusta joutui Tom Melarti maksamaan hintaa jo ensimmäisellä puoliajalla, tilanteen jälkeen myöhästynyt taklaus ja siitä seurauksena Tomppa joutui jättämään leikin kesken. Muuten puoliaika sujui PoPan hallitessa tapahtumia, mutta maaliin ei pallo löytänyt hyvistäkään tilanteista huolimatta. Joten kongin kumahtaessa viimeisen kerran elekronisella taululla lukemat IFFK 0 PoPa 3.

Seuraavan kerran PoPa pelaa perjantaina, kun kylään saapuu Ilves Tampereelta. Ottelu alkaa Porin stadionilla klo 18.30

25.5.2008, Kakkonen B-lohko, Maskusböle/Ahvenanmaa
IFFK - FC PoPa 0-3 (0-3)

19´ 0-1 Sumiala
43´ 0-2 Vihtilä
45´ 0-3 Mäkelä

PoPan kokoonpano:
Pirhonen
Pihlainen
Luoma
Walker
Janne Vuorinen
I.Santahuhta
M.Santahuhta (Qvist)
Vihtilä
Piracaia
Melarti (Mäkelä)
Sumiala (Reinikka)

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2008 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008

Ottelut kaudella 2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää