Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut valloitti Viipurin, Lappeenranta kaatui rajan takana

 
Pesäkarhut valloitti Viipurin, Lappeenranta kaatui rajan takana


Pesäkarhujen naisten superpesisjoukkueen voittoputki venyi jo kahdeksaan, kun Lappeenrannan Pesä-Ysit kaatui kauden "erikoisottelussa" Viipurissa jaksoin 2-1 (4-1, 2-10, 0-3).

Viipurin Avangard Omsk-stadionilla pelattu antoi ottelulle hieman normaalista poikkeavat olosuhteet. Luonnonnurmi pelialustana toi pallon käyttäytymiseen poikkeavuutta ja siihen tottuminen tuntuikin vievän aikaa enemmän porilaisilta kuin lappeenrantalaisilta.

Ensimmäinen jakso oli alusta alkaen Pesä-Ysien ja etenkin kolme juoksua lyöneen Tiina Tolosen näytöstä, lopulta jakso Lappeenrannalle juoksuin 4-1. Toiselle jaksolle 2350 katsojan eteen ilmestyi muutoksen kokenut porilaisryhmä. Muutos oli tapahtunut nimenomaan pelaajien asenteessa ja tekemisessä. Pesäkarhut alkoi pelata taitojensa mukaisesti, lyönti kulki koko joukkueella ja myös ulkopelissä taisteltiin pallot hyvin kiinni. Hanna Hirvikosken 3-rajapuhkaisu tahditti Pesäkarhujen toisen jakson näytöstä, jakso lopulta porilaisille murskaavasti 10-2.

– Ei oltu avausjaksolla ollenkaan valmiina. Lappeenranta haki pisteitä, me pelasimme näytösottelua, Pesäkarhujen pelinjohtaja Jarmo Ania manaili.

Supervuorossa Pesäkarhut jatkoi vahvaa pelaamistaan tehden sisävuorollaan kolme juoksua ja tasoittavalle tullut Lappeenranta oli melko aseeton, nollat taululle ja näin voitto Poriin supervuorossa juoksuin 3-0.

- Hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan, me vaan ei oltu valmiita pelin alussa. Mutta tauolla päätettiin muuttaa touhuamme ja olihan tämä upeaa peliä meiltä sen jälkeen. Suotta oudoksuttiin nurmialustaa ekalla jaksolla, Pesäkarhujen parhaana palkittu, 1+4 juoksua ottelussa lyönyt Hanna Hirvikoski kertoi ottelun jälkeen.

Lappeenrannan Pesä-Ysien upean idean järjestelyt tapahtumassa Viipurissa toimivat hyvin, yleisöä oli varsin mukavasti ja varmasti monelle paikallisellekin itse ottelu oli upea kokemus. Ainoan miinusmerkinnän Viipuri-projektille aiheutti Venäjän tulli, kun se ei päästänyt Urheilukanavan tv-kameroita rajan yli ja niin tv-lähetys ottelusta jäi tekemättä.

Ohessa historiallisesta ottelusta on kuvagalleriat UrheiluPori.com -valokuvaajan välittämänä:
Kuvagalleria 1 (ensimmäinen jakso)
Kuvagalleria 2 (toinen jakso)

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2008 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008

Ottelut kaudella 2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Milla Lindströmin nopeutta nähdään myös ensi kaudella Pesäkarhuissa

Milla Lindströmin nopeutta nähdään myös ensi kaudella Pesäkarhuissa

Viime vuoden etenijäkuningatar Milla Lindström pukee tulevalla kaudella jo tutuksi tulleen Pesäkarhujen pelipaidan ylleen.

Lue lisää
Susanna Puiston maila viuhuu myös ensi kaudella

Susanna Puiston maila viuhuu myös ensi kaudella

Naisten superpesiksen eliittiin jo pitkään kuulunut Susanna Puisto on tärkeä palanen ensi kauden joukkuetta. Puisto kertoo päätöksen olleen helppo ja hän haluaa olla mukana kolmen vuoden projektissa loppuun asti.

Lue lisää
Milla Jakonen ja Venla Rapila jatkavat Pesäkarhuissa

Milla Jakonen ja Venla Rapila jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhujen on solminut pelaajasopimukset Milla Jakosen ja Venla Rapilan kanssa. Sopimukset kattavat kauden 2018.

Lue lisää
Pesäkarhuille ensimmäinen voitto puolivälierissä

Pesäkarhuille ensimmäinen voitto puolivälierissä

Pesäkarhut nappasi suvereenin 2-0 voiton Rauman Lukosta kotikentällään Erku-Areenalla tiistai-illalla. Porilaisten peli oli kylmäpäistä, eikä virheisiin sorruttu niin paljoa, kuin mitä vastustaja joutui kokemaan.

Lue lisää
Pesäkarhut kaatoi Oulun kotikentällään

Pesäkarhut kaatoi Oulun kotikentällään

Pesäkarhut jatkoi positiivisia peliotteitaan tiistai-illalla Erku-Areenalla sarjanousija Oulun Lipottaria vastaan. Porilaisten alun juoksujuhlasta huolimatta ottelusta kehkeytyi jännittävä kamppailu aina viime metreille saakka.

Lue lisää
Pesäkarhut saa vieraita Oulusta

Pesäkarhut saa vieraita Oulusta

Pesäkarhujen ylemmän jatkosarjan tiivis ottelutahti jatkuu huomenna tiistaina kotipelissä Oulun Lipottaria vastaan.

Lue lisää