Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Hieno nousu

 
Hieno nousu


SBS taisteli Helsingissä HIFK:n vieraana kunniakkaasti. Porilaiset nousivat 5-1-tappioasemasta makeaan 7-5-voittoon.

Pelin kulku:

Vaikka SBS:n valmentaja Ismo Läntinen teroitti ottelun alun merkitystä, ei SBS:n ensimmäinen erä mennyt kuten oppikirjoissa. Vierasjoukkueen jalat olivat vielä linja-autossa, kun kotijoukkue HIFK rynnisti 2-0-johtoon jo viiden peliminuutin jälkeen. Erätauolle lähdettiin porilaisten kannalta murheellisissa 4-1-lukemissa.

Läntisen erätaukoripitys puri, sillä ketjujaan muokannut porilaisjoukkue oli toisessa erässä kuin uudestisyntynyt. HIFK:n peli alkoi rakoilla ja SBS sai otteen pelistä. Porilaisten takaa-ajoa johdatti Miikka Läntinen kolmella osumallaan.

Kolmanteen erään lähdettiin kotijoukkueen 5-4-johdossa. SBS pelasi kurinalaisesti ja sai rutistettua pelin tasoihin ja nousi lopulta voittoon asti. Voitto-osuma kirjattiin Ilkka Virtaselle. Lopulliset lukemat ja tärkeät kaksi vieraspistettä merkattiin porilaisten 7-5-voittolukemiin.

- Innokas kotijoukkue alkoi väsyä, kun saimme vaihteen päälle. Mika Elo pelasi maalissa hienosti, ja muutenkin moni pelaajamme onnistui mainiosti, 12:a hyökkääjää illan ottelussa peluuttanut valmentaja Läntinen iloitsi.

SBS Porin parhaat pistemiehet:
Miikka Läntinen 3+0
Ilkka Virtanen 2+0
Tino Nieminen 0+2

SBS Porin tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Salibandyosakeyhtiö - SBO Pori - logo

SBS Pori - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jani Kannosto vapautettu Karhujen päävalmentajan tehtävästä

Jani Kannosto vapautettu Karhujen päävalmentajan tehtävästä

Karhujen edustusjoukkueen päävalmentajana toiminut Jani Kannosto on vapautettu tänään maanantaina tehtävästään. Divarijoukkueen uudeksi päävalmentajaksi loppukauden mittaisella sopimuksella on nimitetty Pekka Nylund.

Lue lisää
NST haki helpot pisteet Porista

NST haki helpot pisteet Porista

Karhujen vuoden 2018 ensimmäinen viikonloppu sai ikävän päätöksen, kun sunnuntaina vieraana käynyt NST vei pisteet mennessään Lappeenrantaan.

Lue lisää
Karhujen tuplaviikonloppu päättyy NST:n kanssa

Karhujen tuplaviikonloppu päättyy NST:n kanssa

Porilaisjoukkueen taistot Divarissa jatkuvat sunnuntaina, kun Porin Urheilutalon pihalle kaartaa linja-auto Lappeenrannasta. Sarjassa kuudentena majaileva NST saapuu Karhujen vieraaksi.

Lue lisää
Karhujen vuosi alkoi karvaalla jatkoaikatappiolla

Karhujen vuosi alkoi karvaalla jatkoaikatappiolla

Divarin kevätkausi pyörähti käyntiin loppiaisena, kun Porin Urheilutalolla kohtasivat Karhut ja Joensuun Josba. Kauden avauskohtaamisen tavoin myös toisesta mittelöstä muodostui tiukka. Ottelun ratkaisu nähtiin yhdeksän sekuntia ennen jatkoajan päätöstä.

Lue lisää
Karhujen vuosi alkaa kotiotteluilla

Karhujen vuosi alkaa kotiotteluilla

Miesten Divari palaa joulutauolta Loppiaisena, kun päivän ainoassa pelissä Karhut saa kotikentälleen vastaansa Joensuun Josban.

Lue lisää
Markus Hautaoja jatkaa Karhuissa kaudella 2018-19

Markus Hautaoja jatkaa Karhuissa kaudella 2018-19

Salibandyn Divarissa pelaava Karhut on solminut ensimmäisen jatkosopimuksen ensi kaudeksi. Joulutauon aikana nimensä sopimuspaperiin laittoi hyökkääjä Markus Hautaoja.

Lue lisää