Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Viime kauden sarjajumbolla vain parannettavaa

 
Viime kauden sarjajumbolla vain parannettavaa

Mika Pieniniemen joukot lähtevät alkavaan kauteen uudistuneina. Kaudella 2005-2006 sarjan viimeiseksi jäänyt KalPa onnistui voittamaan varsinaisella peliajalla ainoastaan kuusi ottelua. Kauden päätyttyä joukkueella oli kasassa 32 pistettä. Murheelliselta näytti ennen kaikkea maalierosarake sarjataulukossa. Kauden aikana kuopiolaisten verkot soivat yhteensä 237 kertaa, lukema jolla maalikeskiarvo putosi pakkasen puolelle 125 osuman verran. Lähtökohdat alkavaan kauteen ovat kuitenkin huomattavasti helpommat kuin vuotta aikaisemmin. Muutosta viime kauden joukkueeseen on tapahtunut. Suurin muutos on ehdottomasti viime kauden kolmen tehokkaimman (Tomas Kurka, Mikko Hakkarainen ja Samuli Suhonen) pelaajan siirtyminen muihin seuroihin. Kurkan lähtöä tosin odotettiin jo kesken viime kauden. Puolustuspäähän tekee Suhosen poistuminen ison kolon. Joukkueen maalivahtiosasto on etukäteen arvioituna joukkueen vahvin osa-alue. Ykkösmaalivahtina jatkaa Kimmo Kapanen, joka saa haastajakseen Porissa hopeaa voittaneen Tuomas Nissinen. Nissinen palasi takaisin kotikonnuilleen neljän kiertolaisvuoden jälkeen. Puolustuspäähän Samuli Suhosen tilalle joukkue sai hankittua Janne Jalasvaaran, Mikko Purontakasen, Kyle Peton ja Mats Hanssonin. 168 Elitserien ottelun kokemuksen omaava Hansson siirtyy kuopiolaisryhmään Timrån riveistä. Tehopisteillä Hansson ei ole Elitserienissä mässäillyt, mutta hän tuo varmasti lisää voimaa KalPan puolustuspäähän. Fyysistä voimaa puolustukseen puolestaan tuo Espoosta siirtyvä Janne Jalasvaara. Vähälle peliajalle Espoossa jäänyt Jalasvaara saa nyt erinomaisen näyttöpaikan. Lukossa SM-liigaa pelannut Purontakanen oli jo viime kaudella liittymässä KalPaan, mutta tuolloin harjoituskaudella tullut loukkaantuminen esti siirron. Purontakanen pelasikin KalPan sijaan viime kauden Italiassa HC Bolzanon riveissä. Joukkue onnistui hankkimaan mielenkiintoisia ulkomaalaisnimiä hyökkäyspäähänsä. Columbuksen NHL joukkueessa pelannut Matt Davidson tuonee puuttuvia lisätehoja hyökkäyspäähän. NHL:ssä Davidson ei ole koskaan pisteiden valossa onnistunut, mutta farmisarja AHL:ssä on pisteitä Davidsonin tilille kerääntynyt kohtuullisesti. Kaksi edellistä kautta Davidson kiekkoili Saksan DEL-liigassa. Niin ikään farmisarjoja kolunnut Martin Sonnenberg tulee olemaan mielenkiintoinen seurattava alkavalla kaudella. Viime kaudella Sonnenbergin tilille kertyi 32 tehopistettä pelaamissaan 70 AHL-ottelussa.

Kuopion KalPa Ismo Läntisen vihosta katsottuna:

NIIRALAN MONTUN ISÄNTÄ KUOPION KALPA
Viime aikojen Kalpasta tulee mieleen legendaarinen Savolais-palloilun lause ”naatitaan naatitaan ei laakasta”. Kalpa pelasi edellisellä kaudella yleensä hyvää jääkiekkoa. Kuopiolaisilta puuttui peleistään kuitenkin monia asioita, joita pitää olla voittavassa joukkueessa. Keskiverto materiaalilla voidaan pelata hyvä ottelu, mutta lohduttaako se, jos ei tule pisteitä. Kalpa on tiedottanut valmentajansa Mika Pieniniemen suulla monista muutoksista: perus ideologia. pelitapa, toimintatavat ja ajatuksellinen ilmapiiri.
Aika tulee näyttämään tuleeko Kalpa pelaamaan voittavaa ”hokia”. Epäilyksen pilvet leijuvat mielestäni ”Niiralan montun yllä”.  Ehkä Porilaiset tietäisivät millaisia muutoksia  pitäisi Kalpan tehdä. Joukkue tarvitsisi ainakin ”sytyttäjiä”, mutta sopiiko nämä joskus ”ylilyönneiksikin” sanotut temput Kuopioon.
Kapanen Kimmo,KalPa
Kimmo Kapanen voi omalla panoksellaan nostaa KalPaa ylöspäin.
Kari Saha / UrheiluPori.com








Kurka Tomas,KalPa
Tehomies Tomas Kurka on pois kokoonpanosta.
Kari Saha / UrheiluPori.com


KALPAN ENSIMMÄINEN ULKOMAALAINEN KAPTEENI
MARTIN SONNENBERG KANADA (28v)
Taisteleva, tilanteet loppuun pelaava SONNENBERG on kieltämättä hyvä yritys muuttaa perus ideologiaa.
Lisäksi MATT DAVIDSON (190 cm) tulee vielä vahvistamaan Kuopiolaisten uutta ilmapiiriä. Isokokoinen KANADALAIS-pelaaja pelasi kaksi edellistä kautta Saksan kivikovassa DEL-liigassa DUSSELDORFIN ja NURNBERGIN joukkueissa yli 100 ottelua.

KENTIES YLLÄTTÄJÄ
RUOTSALAIS PUOLUSTAJA MATS HANSSON (23v). TIMRÅN kasvatti
on pelannut kolmena kautena peräkkäin Ruotsin pääsarjassa hienot ottelumäärät 49-49-48,
joten voidaan puhua luotettavasta pelaajasta.

TOIVOISI ONNISTUVAN
TIMO KOSKELA (s.1979 Tampereella)
Sm-liigan yksi mielenkiintoisimmista uusista pelaajista on käynyt jo eri vuosina haistelemassa Sm-liigan ilmapiiriä.
Koskela oli 90-luvun lapsitähtiä Tapparan B-junioreista suoraan HPK:n liigajoukkueeseen. Toinenkaan yritys vuosina 1999-2001 nyt Ilveksen joukkueessa ei  tuonut vakiopaikkaa liigaan. Kolmanteen yritykseen ”TILLU” lähtee jo paljon kokeneempana.
Neljä viimeistä kautta KOSKELA on pelannut Tanskan liigassa HERNING IK:ssa ja ollut melkein pitelemätön, 204 ottelua tehot 93-159=252
KOSKELAN oivallukset ja pelin ymmärtäminen on hienoa katseltavaa. KOSKELASTA voidaankin todeta, että hän on oikea vanhan ajan Tamperelainen keskushyökkääjä.



Siirrot:
Tulleet:
Martin Sonnenberg NY Rangers
Tuomas Nissinen Ässät
Janne Jalasvaara Blues
Tapio Ahtonen Jokipojat/Mestis
Mikko Purontakanen HC Bolzano/ITA
Mats Hansson Timrå/SWE
Kyle Peto Minnesota State University
Matt Davidson
Timo Koskela Herning Blue Fox/DEN


Lähteneet:
Tomi Pöllänen
Juho Kuronen Jokipojat/Mestis
Mikko Saavinen Hokki/Mestis
Jussi Savolainen Nybro Vikings/SWE
Tatu Miettinen Jokipojat/Mestis
Aki Korhonen Kotkan Titaanit
Saku Kekäläinen lopettanut
Max Kenig IK Oskarhamn/SWE
Samuli Suhonen Blues
Ari Luostarinen IK Oskarhamn/SWE
Mikko Hakkarainen SaiPa

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle




Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Ässät ja maalivahti Niklas Rubin ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Ässien organisaatioon vuonna 2021 liittynyt valmentaja Timo Turunen jatkaa seurassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kaudesta 2024 – 2025 eteenpäin.

Lue lisää
Roope Talaja jatkaa Ässissä

Roope Talaja jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Roope Talajan kanssa. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella ennen illan KooKoo-ottelua 16 ottelua tehoin 4+4 =8.

Lue lisää
Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2022 asti ulottuvan sopimuksen Sakari Salmisen kanssa. Ässien oma kasvatti pelasi seurassa viimeksi vuosina 2017 – 2019, jolloin 50 ottelussa syntyi tehopisteet 17+30 =47.

Lue lisää
Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Peter Tiivolan kanssa. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää
Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ty Rattien kanssa.

Lue lisää