Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Mika Toivola tekee paluun Poriin

 
Mika Toivola tekee paluun Poriin

Mika Toivola tekee paluun Poriin valmentajana, tosin naapurijoukkueen peräsimessä. Porissa pitkään valmentanut Toivola siivitti joukkueensa viimekaudella hienosti hopealle. Nyt hän on palaamassa Isoonmäkeen ensimmäistä kertaa uuden joukkueensa kanssa. Porin Ässien harjoitusottelut tällä kaudella on tuloksellisesti olleet hieman heikkoja. Pelatuista kuudesta ottelusta joukkue on onnistunut voittamaan vain yhden. Tasapeliin on päättynyt yksi ottelu ja loput neljä ovat olleet tappiota. Rauman Lukko on puolestaan pelannut toistaiseksi vasta neljä harjoitusottelua. Niistä joukkue on voittanut kaksi ja pelannut kaksi tasan. Illan ottelusta voitaneen odottaa jälleen lämmintunnelmaista paikallisvääntöä, josta ei tule puuttumaan varmaan Toivolan Raumalle siirtymisen takia sähköä. Nähtäväksi jää otetaanko otteluissa miehestä mittaa nyrkein. Porilaisista sen on tällä kaudella jo tehneet Patrik Forsbacka ja Tapio Sammalkangas.

UrheiluPori.com
Toivola Mika,Ässät
Mika Toivola on nyt Lukon penkin takana.
Kari Saha / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


HC Ässät Pori Oy - logo

Ässät - 2006-2007 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2006-2007

Ottelut kaudella 2006-2007

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PatrikForsbacka

Patrik Forsbacka

12.8.1982 Pori
Tiedot

TapioSammalkangas

Tapio Sammalkangas

16.3.1980 Tampere
Tiedot


Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Ässät ja maalivahti Niklas Rubin ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Ässien organisaatioon vuonna 2021 liittynyt valmentaja Timo Turunen jatkaa seurassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kaudesta 2024 – 2025 eteenpäin.

Lue lisää
Roope Talaja jatkaa Ässissä

Roope Talaja jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Roope Talajan kanssa. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella ennen illan KooKoo-ottelua 16 ottelua tehoin 4+4 =8.

Lue lisää
Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2022 asti ulottuvan sopimuksen Sakari Salmisen kanssa. Ässien oma kasvatti pelasi seurassa viimeksi vuosina 2017 – 2019, jolloin 50 ottelussa syntyi tehopisteet 17+30 =47.

Lue lisää
Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Peter Tiivolan kanssa. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää
Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ty Rattien kanssa.

Lue lisää