Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HIFK käänsi ottelun lopussa itselleen

 
HIFK käänsi ottelun lopussa itselleen

Narukerä kärsi niukan tappion ensimmäisessä välierässä keskiviikkona kotonaan HIFK:lle. Ensimmäinen jakso oli tarkkaa pelaamista, Kerä oli hienokseltaan niskanpäällä, mutta vastustaja sai muutaman erittäin vaarallisen tilanteen puolustuksen virheistä, maalivahti Joni Rintala piti kuitenkin joukkuetta pelissä mukana huipputorjunnoillaan. Toisella jaksolla Kerä johti ottelua jo 2-0 Helavuoren ja Perkauksen maaleilla. HIFK piristyi 2-1 kavennuksesta, mutta pitkään näytti siltä että Kerä vie ottelun, HIFK teki kuitenkin lopussa kaksi nopeaa maalia ja voitti ottelun 2-3. Kotijoukkuetta vaivasi ottelussa tehottomuus, sillä 15 kulmasta ei tänään saatu yhtään maalia. Tappiosta huolimatta ottelusarja on vielä täysin auki. Narukerä haastoi aivan tasapuolisesti etukäteen ennakkosuosikiksi mainostetun vierasjoukkueen, hieman paremmalle onnelle olisi tänään ollut käyttöä. Ottelusarja jatkuu lauantaina Helsingissä.

Pelin alku oli selvästi vierasjoukkueen, se näytti olevan alussa valmiimpi ja pystyi pitämään palloa ja rakensi tilanteita. Vaarallisimmat tilanteet syntyivät kuitenkin kotijoukkueen avustuksella. Kotijoukkue alkoi saada otetta peliin noin 15 min. pelin jälkeen. Peli aaltoili puoleltatoiselle. Ottelun edetessä HIFK sai useita kulmia peräkkäin, mutta kotijoukkue kesti ne. Ensimmäisen jakson loppupuolella Narukerä alkoi saada juonesta enemmän kiinni, mutta pallo pomppi muutaman kerran ratkaisevissa tilanteissa ohi lavan. Jakso päättyi lopulta suhteellisen tasapuolisesti  0-0.
Toinen jakso käynnistyi Narukerältä paremmin, joukkue piti palloa ja loi tilanteita, Samuli Helavuori siirsi Kerän 1-0 johtoon 67.min pienestä kulmasta. Petri Perkaus lisäsi ohjauksellaan Kerän 2-0 johtoon viisi minuuttia myöhemmin. HIFK:n kavennus tuli pelin 73. minuutilla ja siitä jokkue sai lisää virtaa. Narukerä sai kuitenkin uudelleen otetta pelistä ja painosti hakien vimmatusti vapauttavaa 3-1 maalia, mutta kesken pelinhallinnan sai HIFK vapaalyönnin jonka Mutikainen antoi vasemmalta, Lauri Söderström laukoi tilanteesta illan toisen maalinsa ja HIFK:n tasoihin, peliä oli tällöin pelattu 87. minuutia. Katsomossa spekuloitiin jo jatkoajalla, mutta vain minuuttia myöhemmin painui Juho Luikkosen kaukolaukaus Kerän maaliin ja peli oli 2-3. Lopussa Narukerä sai vielä kulmalyönnin ja haki maalia pitkillä palloilla, mutta enempää maaleja ottelussa ei enää tehty ja niin HIFK voitti ottelun niukasti 2-3. Ottelua oli saapunut seuraamaan runsaslukuinen yleisö, joka eli hienosti mukana pelin tapahtumissa. Tuomaristo onnistui työssään kohtuullisesti, vaikka muutama tilanne tuntuikin katsomoon hieman erilaiselta. Kokonaisuutena jännittävä peli, jonka olisi suonut kääntyvän kotijoukkueelle. 
Lauantaina on uusi ottelu, toivottavasti se saadaan pelattua yhtä hyvässä säässä kuin tämänpäiväinen, Narukerä on varmasti nälkäinen ja laittaa HIFK:n ahtaalle.

Narukerän tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Narukerä - logo

Narukerä - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


SamuliHelavuori

Samuli Helavuori

3.4.1991
Tiedot

PetriPerkaus

Petri Perkaus

30.4.1978
Tiedot

JoniRintala

Joni Rintala

25.11.1988
Tiedot


Tomi Mustonen jatkaa Narukerässä

Tomi Mustonen jatkaa Narukerässä

Viime kaudella 31 tehopistettä takonut Tomi Mustonen on Narukerän uusin sopimuspelaaja.

Lue lisää
Ville Aaltonen on palaa Poriin innostuneena

Ville Aaltonen on palaa Poriin innostuneena

Narukerän 20-vuotta kestänyt odotus päättyy, kun legenda ja maajoukkueen kapteeni Ville Aaltonen palaa kasvattajaseuraansa.

Lue lisää
Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkue voitti viikonloppuna Varkaudessa pelatussa SM-lopputurnauksessa hopeaa.

Lue lisää
Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Narukerän vuosikokous valitsi seuran uudeksi puheenjohtajaksi Timo Helavuoren.

Lue lisää
Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Maaliskuussa 1998 Narukerä voitti Tornion Naränperällä pelatussa pronssiottelussa paikallisen Palloveikot 2-3.

Lue lisää
Narukerälle tappio ensimmäisestä välierästä

Narukerälle tappio ensimmäisestä välierästä

Arkipäivänä peli Helsingissä ”lepakkovuorolla” houkuttelee kuin ohrakakko karppaajaa.

Lue lisää