Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Voitto tai kuolema, osa III

 
Voitto tai kuolema, osa III

Tiistain 1-3 vierasvoiton ansiosta päästiin takaisin lähtöruutuun; Kotietu on jälleen Ässillä. Tällä kertaa kotietu täytyy myös pitää. Molemmat joukkueet ovat voittaneet nyt toisensa kerran ja jos lauantaina henkinen etu oli Sportilla, niin nyt kuuluisa momentum sykkii Patasydämen tahtiin. Silti mitään luulotautia ei saa olla. Tiistaina saatiin ainoastaan yksi voitto ja vielä tarvitaan kolme voittoa viidestä pelistä sarjapaikan turvaamiseen.

Ässät on ollut ottelusarjassa tasakentällisin hallitsevampi osapuoli. Maalit tasakentällisin ovat ottelusarjan kahden ottelun jälkeen 4-0 Padalle. Sen sijaan ylivoimalla Sport on ollut parempi 1-3. Sportin ylivoimapelaaminen perustuu pääasiassa nöyrään kiekon pelaamiseen viivan kautta maalille. Tosin kaikki kolme Sportin ylivoimamaalia ovat syntyneet hieman lähempää, maalista katsottona vasemmalta puolelta.

Ässien maalilla jatkaa eilen 37 torjuntaa kopannut Eero Kilpeläinen. Lisäksi kovan tällin eilen saanut puolustaja Tero Määttä pystyy näillä näkymin pelaamaan.

Sport ei ollut tiistaina sarjan ensimmäisen ottelun tasolla; Puolustuksessa sattui useita merkkausvirheitä, joita ei lauantaina nähty ollenkaan. Lisäksi hyökkäyspeli oli suuresta laukausmäärästä huolimatta ponnetonta. Ässät oli maalinedustojen herrana ja saman täytyy jatkua myös huomenna. Sportin käyrä on tällä hetkellä laskussa ja Ässien nousussa. Sportin pitää pystyä parantamaan peliään tasakentällisin. Pelkkä ylivoimapeli ei riitä kuin kiusaajan rooliin ottelusarjassa. Etenkin kun Ässät pystyi pienentämään jäähymääräänsä lauantaisesta.

Lipunmyynti illan otteluun on sujunut erittäin mukavasti. Keskiviikkona iltapäivällä lippuja oli myyty jo lähes 3000. Tosin lauantaisen kaltaista vaasalaisrynnistystä tuskin huomenna tullaan näkemään.

Ässät - Sport 2.4. klo 18.30

Ässien tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


HC Ässät Pori Oy - logo

Ässät - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt pitkän sopimuksen hyökkääjä Sakari Salmisen kanssa. Sopimus kestää kevääseen 2020 asti ja se sisältää ulkomaan-pykälän kaudesta 2019 – 2020.

Lue lisää
Jarno Kärki palaa Ässiin

Jarno Kärki palaa Ässiin

Ässät ja Jarno Kärki ovat solmineet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Ässien valmennus uudistuu kauden jälkeen

Ässien valmennus uudistuu kauden jälkeen

Ässien valmennuksessa tapahtuu muutoksia. Tämän kauden päävalmentaja Jyrki Aho ei jatka seurassa kaudella 2018 - 2019.

Lue lisää
Isokokoinen Antoine Laganière täydentää Ässien joukkueen

Isokokoinen Antoine Laganière täydentää Ässien joukkueen

Ässät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Antoine Laganièren kanssa.

Lue lisää
Anton Fonzen Karhu HT:n riveihin

Anton Fonzen Karhu HT:n riveihin

Ässäkasvatti Anton Fonzen liittyy Karhu puolustukseen yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Ässät ja Karhu HT aloittava yhteistyön

Ässät ja Karhu HT aloittava yhteistyön

Porilaisten urheiluseurojen yhteistyö kehittyy, kun Ässät ja Karhu HT aloittavat yhteistyön.

Lue lisää