Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jazz -j avasi Kakkosen voitolla

 
Jazz -j avasi Kakkosen voitolla


FC Jazz Junioreiden edustusjoukkue otti sunnuntaina mahtavan taisteluvoiton Kakkosen kauden avausottelusta, kun toinen sarjanousija Pirkkalan Jalkapalloklubi kaatui Karhuhallissa pelatussa ottelussa niukasti 1-0 (1-0).

Ottelun ainoan hyväksytyn osuman niittasi Joao Gaetti, joka pääsi kulmapotkun jälkihässäkästä laukomaan 27. minuutilla. Gaetin viuhuva kuti painui pilkun kohdalta maalin yläkulmaan.

- Kiitokset valmennukselle luottamuksesta. Joukkueelle oli tärkeää saada onnistuminen heti sarjan alkuun. Tästä on hyvä jatkaa kautta, Gaetti sanoi.

Maalinsa lisäksi Gaetti teki tärkeää työtä kärjessä. Hän prässäsi aktiivisesti ja toimi hyvänä kohdepelaajana.

- En ole mikään tekninen pelaaja. Pärjään fyysisessä pelissä ja yritän käyttää vahvuuksiani ja siten auttaa joukkuetta, Gaetti kertoi tärkeästä roolistaan.

Päävalmentaja Mikko Mannila myhäili tyytyväisyyttä hienon avausvoiton jälkeen.

- Erikoistilanteet ovat meille tärkeä teema, ja niihin peli tänäänkin ratkesi, Mannila muistutti.

PJK:lle jäi jossiteltavaa aivan ottelun lopussa tuomistusta epäsuorasta vapaapotkusta. PJK:n pelaaja ampui pallon suoraan verkkoon, joten tuomioksi tuli maalipotku Jazzille.

- Tietenkin se tilanne harmittaa, kun ilmassa oli kaikenlaista epäselvyyttä, PJK:n valmentaja Samuli Laitila harmitteli, mutta myönsi myös Jazzin vahvuuden.

- Saimme tappioasemassa paineen Jazzin päätyyn, mutta rehellisesti on sanottava, ettemme saaneet hirveästi hyviä tilanteita. Kolmosessa vastaava paine olisi tuonut paljon enemmän mahdollisuuksia ja varmasti maalejakin. Tällä tasolla vähätkin paikat pitää käyttää, Laitila totesi.

Ottelun loppu oli Jazzilta vahvaa puolustustaistelua. Ensimmäisellä puoliajalla joukkue vei aavistuksen vieraita enemmän peliä, ja tilanteitakin syntyi.

- Puolustuspeliimme pitää olla tyytyväinen. Yritimme avata peliä rohkeasti koko ottelun ajan, mutta PJK teki siitä aktiivisuudellaan vaikeaa. Jatkossa meidän pitää oppia pelaamaan johtoasemassa vieläkin kypsemmin, Mannila näki.

FC Jazzissa juniorivuosinaan satoja otteluja pelannut Jarkko Reinikka, 26, pelasi nyt uransa ensimmäisen ottelun paprikapaidassa miesten tasolla. Jakke pääsi heilauttamaan lekaansa nelisen kertaa, mutta vielä tulosta ei tullut.

- Laukaukset olivat tänään vielä vähän väkinäisiä, Reinikka harmitteli, mutta iloitsi avausvoitosta.

- Tämä oli hieno voitto joukkueelle. Olen ollut mukana vasta reilun kuukauden, mutta joukkue on kehittynyt jo siinä ajassa todella paljon, ryhmänsä intoa ja tekemisen tarmoa vuolaasti kiitellyt kapteeni totesi.

Reinikan kaverina Jazzin keskikentällä oli kymmenen vuotta nuorempi Topi Mattila, 16.

- Topi pelasi kuin mies, kuten miesten peleissä tietenkin pitääkin, Reinikka kehaisi tulokasta.

Jazzin koko joukkue taisteli 90 minuuttia esimerkillisesti, mutta edellä mainittujen sankareiden lisäksi voidaan johtohahmoksi nimetä nollapelin pelannut maalivahti Jyri Nieminen, joka torjuntojensa lisäksi johtaa erinomaisesti porilaispuolustusta.

Jazzin Kakkosen kausi jatkuu ensi sunnuntaina Turussa, jossa paprikapaidat kohtaavat Sinimustat.

FC Jazz -j:n tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FC Jazz Juniorit ry - logo

FC Jazz - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JoaoGaetti

Joao Gaetti

12.11.1978
Tiedot


Arttu Aromaa loppukaudeksi FC Jazziin

Arttu Aromaa loppukaudeksi FC Jazziin

Viime viikolla FC Jazzin harjoituksissa uusina pelaajina olleista SJK:n Arttu Aromaa liittyy loppukaudeksi FC Jazzin vahvuuteen lainasopimuksella.

Lue lisää
FC Jazzin kanssa sopimuksensa purkanut Samu-Petteri Mäkelä liittyy MuSa:n miehistöön

FC Jazzin kanssa sopimuksensa purkanut Samu-Petteri Mäkelä liittyy MuSa:n miehistöön

Alkukauden FC Jazzin paidassa pelannut Samu-Petteri Mäkelä liittyy Musan Salaman riveihin.

Lue lisää
Ronald Karlssonille ja Juuso Rantalalle jatkosopimukset

Ronald Karlssonille ja Juuso Rantalalle jatkosopimukset

Ronald Karlsson ja Juuso Rantala jatkavat MuSa:ssa myös ensi kaudella.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Aleksi Nurminen sopimukseen Musan Salaman kanssa

Aleksi Nurminen sopimukseen Musan Salaman kanssa

Keskikentän pohjalla viihtyvä Aleksi Nurminen liittyy Musan Salaman vahvuuteen.

Lue lisää
FC Jazzin talven pelikalenteri liki valmis

FC Jazzin talven pelikalenteri liki valmis

FC Jazzin talvikauden otteluohjelma on viimeistä silausta vaille sovittuna. Olli Orvasto on ollut ahkerana ja rakentanut asioita hyvissä ajoin valmiiksi.

Lue lisää