Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Reservi aloitti tasapelillä

 
Reservi aloitti tasapelillä

FC Jazz-j/2 aloitti Satakunnan Kolmosen sarjakautensa torstaina ottelulla FC Raumaa vastaan. Tuloksena oli maaliton tasapeli.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli Jazzin hallinnassa. Huippupaikkoja ei kuitenkaan saatu luotua kuin yksi. Se osui Joonas Lumijärvelle, jonka noston FC Rauman maalivahti varmasti torjui.

Toisella puoliajalla ote siirtyi puoliajan loppua kohti selvästi kotijoukkueelle. Vaarallisia tilanteita vihreät eivät kuitenkaan saaneet Juha-Matti Ryynäsen maalille yhtä läpiajoa lukuun ottamatta.

Jazz sai muutaman erinomaisen paikan erikoistilanteista. Sekä Lumijärvi että Samu Koski pääsivät tälläämään täysin vapaasti noin kahdeksasta metristä, mutta Rauman maalivahti oli tilanteissa loistavasti hereillä.

Koko joukkueen kurinalainen puolustuspeli oli ottelun parasta antia. Jazzin aikuisten joukkueet ovat pitäneet maalinsa täysin puhtaana nyt jo 390 minuutin ajan kauden virallisissa peleissä.

Ilahduttavaa oli myös B-nuori Jonas Nyholmin ja A-nuori Samu-Petteri Pietiläisen debyytit miesten virallisissa otteluissa. Molemmat nuorukaiset pelasivat ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Heidän lisäksi Jazzin kapteeni Jukka Palenius oli kentän kovimpia taistelijoita.

FC Jazz-j/2:n seuraava ottelu pelataan jo ensi tiistaina Herralahdessa kello 19.00. Vastaan asettuu Euran Pallo, jota Jazz-j ei ole koskaan pystynyt voittamaan Kolmosen sarjatasolla.

Jazzin kokoonpano:
Ryynänen (mv)
Jesse Koivula
Jani Bly
Sami Rintanen
Lauri Tenhunen
Jukka Palenius
Juha-Pekka Tuomi (60. Samu Koski)
Joonas Lumijärvi (70. Jussi Rouhikko)
Juhani Kuuri-Riutta
Teemu Heinonen
Jonas Nyholm (45. Samu-Petteri Pietiläinen)

FC Jazz -j:n tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FC Jazz Juniorit ry - logo

FC Jazz - 2009 2-joukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää