Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jazzille kokenut vahvistus

 
Jazzille kokenut vahvistus


Risto Salmi Jazziin

Keskikenttämies Risto Salmi, 31, vahvistaa FC Jazz Junioreita Kakkosen seuraavilla kierroksilla.

Helsinkiläinen Salmi on mukana jo tulevana lauantaina, kun FC Jazz-j kohtaa Turussa Åbo IFK:n.

Jazz tarvitsee Salmen apua, koska joukkueen kokoonpanosta on tulevasta ottelusta sivussa kahdeksan pelaajaa kuuden loukkaantumisen ja kahden pelikiellon takia.

Salmi on pelannut Palloliiton alaisissa sarjoissa 190 ottelua. Ykkösessä hän on pelannut kahdeksan kautta, Kakkosessa kolmena kautena ja Veikkausliigassa yhtenä kautena. Kehä III:n ulkopuolella majailevaa seuraa Herttoniemen kasvatti on edustanut aiemmin vain yhden ottelun verran (HyPS).

Kaudella 2008 Salmi edusti vielä Atlantista Ykkösessä, mutta kuluvaksi kesäksi hän siirtyi LPS/Kuninkaisiin Helsingin Neloseen.

Salmi siirtyi alemmalle tasolle, koska hänen päälajinsa on nykyisin futsal. Futsalmaajoukkueen kapteeni on kantanut Suomi-paitaa 51 kertaa ja tehnyt 12 maalia. Futsal-Liigassa Salmi edustaa Espoon GFT:tä.

FC Jazz-j:n tarvitsema talkooapu sai kokeneen pelimiehen syttymään hänen tekemästä lajivalinnasta huolimatta.

- Hyvillä mielillä tulen Jazziin. On jännittävää päästä pitkästä aikaa pelaamaan kunnon futispelejä. Toivottavasti pystyn jeesaamaan joukkuetta, Salmi toteaa.

Salmi edustaa Jazzia heinäkuun loppupuolelle asti ottelukohtaisella sopimuksella.

- "Ride" on erittäin kokenut ja rauhallinen pelaaja, josta on varmasti apua nuorelle joukkueellemme vaikean loukkaantumissuman keskellä. Hän tuo joukkueeseen syöttövarmuutta ja loistavan pelikäsityksensä. Lisäksi hän on erittäin esimerkillinen pelaaja, josta kuka tahansa jazzilainen voi ottaa oppia, Jazzin toiminnanjohtaja Teemu Eskola.

Risto Salmi
24.5. 1978
pituus: 182 cm

Seurat junioreissa
HerTo
KontU
HJK

Seurat edustustasolla (perässä sarjataso)
-98 HPS II 18/1
-99 FinnPa I   16/2
-00 Jokrut I     26/2
-01 Jokrut I     8/1
-02  Jokerit I   13/2
-03  Jokerit     8/-
-03  HyPS II     1/-
-04  Atlantis  II   15/1
-05 Atlantis  I  26/4
-06 Atlantis I   19/1
-07 Atlantis I 26/5
-08 Atlantis I 14/0
yhteensä 190/19

FC Jazz -j:n tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FC Jazz Juniorit ry - logo

FC Jazz - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää