Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Juho Lehtonen iski kahdesti

 
Juho Lehtonen iski kahdesti


FC PoPa kohtasi tänään FC Viikingit, joka on sarjan yksi suurimmista nousijasuosikeista ja sai ansaitun pisteen Juho Lehtosen tasoitettua ottelu tuomarin antamalla lisäajalla.

PoPa sai ennen ottelua huonoja uutisia, kun avauskokoonpanoon merkitty Juha Luoma loukkasi jalkansa uudelleen ja joutui jättämään ottelun väliin. Tämä ei masentanut PoPaa vaan joukkue aloitti todella kovalla ryminällä ja ensimmäisillä minuuteilla Juho Lehtonen pääsi yksin läpi mutta laukauksen torjui Viikinkien maalivahti Janne Ahola. Tämä tilanne ei jäänyt kummittelemaan Juhon pääkoppaan vaan, kun ottelu oli pelattu 13 minuuttia Juho puski Antti-Pekka Pihlaisen keskityksestä kotijoukkueen johtoon. Johto ei kestänyt edes minuuttia, kun Viikingit tuli tasoihin, puolustuksessa tuli pieni kommunikaatiovirhe ja tämän virheen vastustaja käytti siekailematta hyväkseen. Tähän maaliin PoPan rynnistys hetkeksi tyssäsi ja vierailija otti kentän hallintaansa, heillä oli yksi läpiajo, jonka Lauri Pirhonen torjui upeasti kulmaksi ja yksi todella hyvä paikka siirtyä johtoon mutta boksin sisältä lähtenyt laukaus pamahti ylärimaan. Kotijoukkueella oli muutama paikka päästä hyvään vastahyökkäykseen mutta nämä tilanteet kuivuivat kokoon huonon viimeisen syötön takia. Näin tauolle tasatilanteessa ja varsinkin PoPa sai olla tyytyväinen tulokseen.

Toiselle puoliajalle lähdettäessä PoPa suoritti yhden vaihdon, Tom Melarti tuli pois ja vihreälle veralle juoksi Antti Sumiala. Vierailija aloitti toisen puoliajan pirteästi ja siirtyi johtoon 52 minuutilla, kun Max Lundberg käytti hyväkseen PoPan puolustuksen virheen. Maalin jälkeen peliin tuli todella sekava vaihe eikä kumpikaan joukkue saanut oikeastaan mitään aikaan. Kotijoukkueen peliin tuli selvästi sykettä 63 minuutilla, kun Samu Ruisniemi vaihdettiin kentälle. "Ruimi" pääsi muutaman minuutin vaihtonsa jälkeen hyvään vetopaikkaan mutta kovan laukauksen Ahola torjui kulmaksi. Tilanteesta alkoi kotijoukkueen kulmaputki, sillä joukkue sai peräkkäin 4 kulmaa mutta ei maalia. Noin 70 minuutin kohdalla Teemu Vihtilän laukaus sujahti hiuksen hienosti ohi maalin. Näiden tilanteiden myötä PoPa sai kenttäpelin täydelliseen hallintaansa ja Viikingit passivoitti peliään, mikä antoi PoPalle mahdollisuuden siirrellä palloa ja hakiessa paikkoja tasoittaa ottelu. Kun ottelua oli jäljellä noin kymmenen minuuttia Ruisniemi pelasi Lehtoselle pallon juoksuun mutta Juho ei aivan saanut palloa haltuunsa ja tilanne kuivui kokoon. Muutama minuuttia myöhemmin varman ottelun pelannut lainamies Jussi Nuorela laukoi kahdestakymmenestä metristä yli maalin. Kun ottelua oli pelattu muutama minuutti tuomarin antamaa lisäaikaa iski PoPa ansaitun tasoituksen, Vihtilä keskitti vasemmalta Ruiniemen päähän, joka pudotti pallon Lehtoselle, joka laukoi pilkun kohdalta ottelun lopputulokseksi 2-2.

Porilaisten sankari oli tyytyväinen pisteeseen ja omiin maaleihinsa.

- Meiltä ei mennyt usko missään vaiheessa ja lopussa saatiin ansaittu tasoitus. Tottakai pelissä, kuin pelissä lämmittää maalit ja varsinkin tänään, kun toisella saatiin tasoitus aikaan. Viikingit oli selvästi kovin nippu, mikä on Porissa tällä kaudella vieraillut ja kyllä me ollaan tyytyväisiä pisteeseen. Tässä ei paljon tätä peliä ehditä miettimään vaan suunnataan katseet keskiviikon Cupin otteluun, mistä me halutaan jatkopaikka, sanaili hienon ottelun pelannut PoPan nuorukainen Juho Lehtonen.

PoPan ottelut jatkuvat jo tulevana keskiviikkoa, kun Porissa kohdataan Suomen Cupin merkeissä PK-35.

Kokoonpano:
Pirhonen
Pihlainen
Nuorela
Jari Vuorinen
I.Santahuhta ('84 Janne Vuorinen)
Koivunen ('63 Ruisniemi)
Dema
Vihtilä
Piracaia
Melarti ('46 Sumiala)
Lehtonen

Poissa kokoonpanosta:
M.Santahuhta
Vallin
Luoma

PoPan tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2009 Miesten edustusjoukku

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää