Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Viiden peräkkäisen voiton saattelemana kotiyleisön eteen

 
Viiden peräkkäisen voiton saattelemana kotiyleisön eteen


Pesäkarhut lähtee tiistaiseen Rauma-kotiotteluun kovan vieraspeliviikon jälkeen hyvästä tilanteesta. Takana on viisi peräkkäistä voittoa, joista kolme viimeisintä vieraskentiltä. Ulkopeli on ollut noissa voittopeleissä todella pitävää, vastustajat ovat onnistuneet tekemään vain kuusi juoksua.

"Lähdemme kuitenkin erittäin nöyrinä Rauman kaatoon. Tiedämme että heillä on ollut vaikeuksia viime aikoina, mutta toisaalta tiedämme myös sen että heidän ulkopelinsä on ollut läpi kauden hyvää. Omat vahvuudet vaan yksinkertaisesti käyttöön ja määräävä ote heti alusta alkaen itselle. Meidän tulee olla myös erittäin kärsivällisiä oman pelaamisemme kanssa, pelata tilanne kerrallaan ja tehdä hyviä suorituksia. Iso juttu on myös henkinen lataus. Jokaisen tulee kaivaa itsestään vielä uusia voimavaroja esiin, on selvää että viime viikon reissupelit saattavat hieman painaa", Pesäkarhujen toinen pelinjohtaja Petri Kaijansinkko kertoo.

Pesäkarhujen terveystilanne on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä. "Meillä on käytettävissä kolmetoista pelaajaa, valitsemme jokaiseen peliin mahdollisimman terveen kokoonpanon. Tärkeitä pisteitä on jaossa vielä kaikissa jäljellä olevissa neljässä runkosarjan ottelussamme, taistelutahtoa tarvitaan myös pienten vammojen kestämisessä", Kaijansinkko toteaa.

Pesäkarhut-Rauma tiistaina 28.7 klo 18.00 Porin pesäpallostadionilla.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2009 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Pesäkarhuille ensimmäinen voitto puolivälierissä

Pesäkarhuille ensimmäinen voitto puolivälierissä

Pesäkarhut nappasi suvereenin 2-0 voiton Rauman Lukosta kotikentällään Erku-Areenalla tiistai-illalla. Porilaisten peli oli kylmäpäistä, eikä virheisiin sorruttu niin paljoa, kuin mitä vastustaja joutui kokemaan.

Lue lisää
Pesäkarhut kaatoi Oulun kotikentällään

Pesäkarhut kaatoi Oulun kotikentällään

Pesäkarhut jatkoi positiivisia peliotteitaan tiistai-illalla Erku-Areenalla sarjanousija Oulun Lipottaria vastaan. Porilaisten alun juoksujuhlasta huolimatta ottelusta kehkeytyi jännittävä kamppailu aina viime metreille saakka.

Lue lisää
Pesäkarhut saa vieraita Oulusta

Pesäkarhut saa vieraita Oulusta

Pesäkarhujen ylemmän jatkosarjan tiivis ottelutahti jatkuu huomenna tiistaina kotipelissä Oulun Lipottaria vastaan.

Lue lisää
Pesäkarhut kaatoi Kempeleen Kirin kotiutuskisan jälkeen

Pesäkarhut kaatoi Kempeleen Kirin kotiutuskisan jälkeen

Pesäkarhut matkasi ylemmän jatkosarjan kolmanteen kamppailuun Kempeleen Kirin vieraaksi. Ottelu oli äärimmäisen tasainen ja lopulta ratkaisua jouduttiin hakemaan aina neljännestä kotiutuslyöntikilpailusta saakka.

Lue lisää
Pesäkarhut voitti paikallistaiston niukasti

Pesäkarhut voitti paikallistaiston niukasti

Pesäkarhut nappasi itselleen kaksi sarjapistettä ylemmän jatkosarjan paikallistaistossa Rauman Lukkoa vastaan. Paikalle ottelua oli saapunut seuraamaan 1115 pesäpallon ystävää.

Lue lisää
Naisten Superpesiksen Halli-SM-lopputurnaus

Naisten Superpesiksen Halli-SM-lopputurnaus

Pesäkarhut emännöi huomenna lauantaina 11. maaliskuuta Naisten Superpesiksen Halli-SM-lopputurnausta, jossa kauden ensimmäisistä SM-mitaleista kamppailevat yhdessä kotijoukkueen kanssa Manse PP, Oulun Lipottaret ja viimeisempänä jatkoon selvinnyt Lappeenrannan Pesä-Ysit.

Lue lisää