Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Taistelu välieriin pääsystä alkaa

 
Taistelu välieriin pääsystä alkaa


Panokset kasvavat ja jännitys tiivistyy, kun taistelu välieriin pääsystä naisten superpesiksessä alkaa keskiviikkona. Pesäkarhut ja Lappeenrannan Pesä-Ysit aloittavat väännöt Porissa ja neljän parhaan joukkoon pääsee kolmella voitolla.

Pesäkarhut lähtee kovaan ottelusarjaan hyvällä itseluottamuksella. Alla on runkosarjan lopusta yhdeksän peräkkäistä voittoa, joista viimeisimpänä juuri Lappeenrannan kaataminen sunnuntaina Porissa. Lisäksi porilaisilla on käytettävissään samat pelaajat kuin mitä viime aikoina on ollut, sairaslistalla kun on vain Sanni Vainio-Hynnilä. Hänenkin paluunsa vielä tämän kauden aikana on mahdollisuuksien rajoissa.

"Nyt aletaan pelata vain ja ainoastaan voitosta. Lähdemme voittamaan yksittäisiä tilanteita,vuoropareja,jaksoja ja sitä myöten tietenkin myös otteluja. Ajatuksen tulee olla tässä ja nyt, pitää elää ja toimia tässä hetkessä. Meillä on eväät voittaa Lappeenranta omilla vahvuuksillamme, tietenkin meidän tulee myös huomioida heidän parhaat puolet ja tottakai myös heikot kohdat", Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki toteaa.

Pesäkarhuilla on siis kotietu ottelusarjassa Pesä-Ysejä vastaan. Sen merkitys tullee kasvamaan mitä pidemmälle ottelusarjassa edetään. "Toki jo ensimmäisessä pelissä keskiviikkona meillä on hyvä paikka ottaa luulot pois vierailtamme, pitää vaan lähteä tekemään hyviä suorituksia. Lappeenrantalaiset tietävät ettei Porista ole helppo hakea voittoa, toivottavasti myös kotiyleisömme lähtee heti alusta alkaen mukaan ja antaa meille voimakkaan tukensa ensimmäisistä suorituksista lähtien", Pesäkarhujen toinen pelinjohtaja Petri Kaijansinkko tuumailee. Viikonloppuna pelataan ottelusarjan seuraavat ottelut, lauantaina Lappeenrannassa ja sunnuntaina Porissa.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2009 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää