Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut välieriin, Lappeenranta kaatui voitoin 3-0

 
Pesäkarhut välieriin, Lappeenranta kaatui voitoin 3-0


Pesäkarhut eteni jo kuudentena vuonna peräkkäin naisten superpesiksen välieriin. Kaiken kaikkiaan porilaiset ovat olleet 2000-luvulla jo kahdeksan kertaa neljän parhaan joukossa.

Tämän kauden puolivälierissä Pesäkarhut ei lopulta antanut kovaa haastaneelle Lappeenrannalle juurikaan mahdollisuuksia. Etenkin ensimmäisessä pelissä Pesä-Ysit oli vielä todella vaarallinen, mutta toisessa ja kolmannessa pelissä porilaisten paremmuus oli selkeä. Seuraava haaste Pesäkarhuille on hallitseva mestari Jyväskylä, jota vastaan välierät alkavat ensi sunnuntaina Keski-Suomessa. Porissa pelataan toinen välierä keskiviikkona 26.8, finaalipaikkaan tarvitaan kolme voittoa.

"Tämä kolmas Lappeenranta-voitto oli meille jo kahdestoista peräkkäinen voitto. Olemme pelanneet viime aikoina erittäin hyvää ulkopeliä ja se myös ratkaisi tämän ottelusarjan. Saimme erityisesti Lappeenrannan kärkipelaajat hyvin kuriin. Meitä kiinnostavat vain ja ainoastaan voitot, niistähän tässä vaiheessa kautta pelataan. Murskavoittojakin tuntuivat jotkut ulkopuoliset odottavan tässä ottelusarjassa, unohtaen kuitenkin että Pesä-Ysit on myös hyvä joukkue. Pelit Kirittäriä vastaan olivat runkosarjassa tasaisia, lähdemme ensimmäiseen peliin Juhani Tammista lainaten ryöstöretkelle", Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki totesi tyytyväisenä.

"Nyt on mahtava olo! Me jaksettiin pitää pää kylmänä koko pelin ajan. Ulkopeli toimi, sisällä saatiin hyvin tilannetta ja nyt myös kotiutukset onnistuivat, etenkin Imppa ja Ninski olivat tänään iskussa. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä riitä meille, vaan me tahdotaan finaaliin ja saadaankin varmasti Kirittärien kanssa huikea vääntö aikaiseksi välierissä. Meille on ehdottomasti etua tästä puolivälierävastustajasta, sillä mitään ei saatu ilmaiseksi. Me ansaittiin tämä voitto omalla hyvällä työllä. Vähän vielä parannetaan, niin me ollaan valmiita pudottamaan 2000-luvun "vakiofinalistit" pronssiotteluun!", kommentoi UrheiluPorin kummipelaaja Hanna Hirvikoski voitetun ottelusarjan jälkeen.

Kolmannessa puolivälierässä jaksot menivät Pesäkarhuille 5-0 ja 4-2. Porilaisista palkittiin kolme juoksua lyöneet Sanna Lappalainen ja Niina Koivunen. Lappeenrannan paras oli Marjukka Urpelainen. Yleisöä Porin pesäpallostadionilla oli jälleen kerran upeasti,1181 katsojaa.

Pesäkarhujen tiedotteesta  / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2009 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää