Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FBT Karhujen a-nuorille karvastappio

 
FBT Karhujen a-nuorille karvastappio

FBT Karhujen a-nuorten joukkue sai eilen kokoa karvaantappion, kun TPS kävi hakemassa pisteet viime minuutin maalilla. Kauden avauspelissä TPS:n kotikentällä porilaiset tekivät saman tempun. Nyt TPS maksoi kalavelat takaisin samalla mitalla. Ottelun avauserä pelattiin vauhdikkaasti joukkueiden saaden aikaan runsaasti hyviä maalipaikkoja. Runsas maalinen erä päättyi lopulta porilaisten 6-5 voittoon. Toisessa erässä tahti muuttui ja maalivahdit nousivat pääosaan. Erässä ei nähty salibandyn tyylistä poiketen yhtään maalia. Kolmannessa erässä Matti Vapaniemi vei isännät kahden maalin johtoon. Se ei isännille riittänyt vaan hyvin pelannut TPS nousi tasoihin ja Mikael Laxin voimin vielä 8-7 johtoon. Karhujen Juha Tikka tasoitti ottelun rangaistuslaukauksesta ajassa 58.28. Ottelun viimeinen minuutti kuitenkin oli porilaisille sysi musta, sillä TPS:n sankariksi nousi Lax viimeistelemällä hattutemppunsa ajassa 59.21. Ottelu päättyi lopulta vieraiden 9-8 voittoon. Porilaisista tehokkaimpina häärivät Tikka ja Ville Salonen tehoin 2+1.

FBT Karhujen tehopisteet:
Ville Salonen 2+1
Juha Tikka 2+1
Matti Vapaniemi 2+0
Jaakko Levola 1+0
Joni Rokosa 1+0
Jani Vettenranta 0+1
Teemu Helin 0+1
Kari Rimpelä 0+1
Tatu Ruohonen 0+1

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Karhut United ry - logo

FBT Karhut United - 2006-2007 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2006-2007

Ottelut kaudella 2006-2007

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


VilleSalonen

Ville Salonen

4.4.1987
Tiedot

JuhaTikka

Juha Tikka

17.2.1989
Tiedot

MattiVapaniemi

Matti Vapaniemi

25.8.1987 Pori
Tiedot


Jani Kannosto vapautettu Karhujen päävalmentajan tehtävästä

Jani Kannosto vapautettu Karhujen päävalmentajan tehtävästä

Karhujen edustusjoukkueen päävalmentajana toiminut Jani Kannosto on vapautettu tänään maanantaina tehtävästään. Divarijoukkueen uudeksi päävalmentajaksi loppukauden mittaisella sopimuksella on nimitetty Pekka Nylund.

Lue lisää
NST haki helpot pisteet Porista

NST haki helpot pisteet Porista

Karhujen vuoden 2018 ensimmäinen viikonloppu sai ikävän päätöksen, kun sunnuntaina vieraana käynyt NST vei pisteet mennessään Lappeenrantaan.

Lue lisää
Karhujen tuplaviikonloppu päättyy NST:n kanssa

Karhujen tuplaviikonloppu päättyy NST:n kanssa

Porilaisjoukkueen taistot Divarissa jatkuvat sunnuntaina, kun Porin Urheilutalon pihalle kaartaa linja-auto Lappeenrannasta. Sarjassa kuudentena majaileva NST saapuu Karhujen vieraaksi.

Lue lisää
Karhujen vuosi alkoi karvaalla jatkoaikatappiolla

Karhujen vuosi alkoi karvaalla jatkoaikatappiolla

Divarin kevätkausi pyörähti käyntiin loppiaisena, kun Porin Urheilutalolla kohtasivat Karhut ja Joensuun Josba. Kauden avauskohtaamisen tavoin myös toisesta mittelöstä muodostui tiukka. Ottelun ratkaisu nähtiin yhdeksän sekuntia ennen jatkoajan päätöstä.

Lue lisää
Karhujen vuosi alkaa kotiotteluilla

Karhujen vuosi alkaa kotiotteluilla

Miesten Divari palaa joulutauolta Loppiaisena, kun päivän ainoassa pelissä Karhut saa kotikentälleen vastaansa Joensuun Josban.

Lue lisää
Markus Hautaoja jatkaa Karhuissa kaudella 2018-19

Markus Hautaoja jatkaa Karhuissa kaudella 2018-19

Salibandyn Divarissa pelaava Karhut on solminut ensimmäisen jatkosopimuksen ensi kaudeksi. Joulutauon aikana nimensä sopimuspaperiin laittoi hyökkääjä Markus Hautaoja.

Lue lisää