Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Espoosta haettiin Indiansin päänahka

 
Espoosta haettiin Indiansin päänahka


FBT kohtasi länsilohkon kärkeen ennakkoarvioinneissa nostetun joukkueen, Westend Indiansin Espoossa. Espoolaiset johtivat toisen erän jälkeen ottelua jo 7-4, mutta FBT teki viimeisessä erässä peräti kuusi maalia vastustajan nollaa vastaan ja otti vahvan kirinsä ansiosta voiton 10-7 -lukemin.

Espoolaiset ehtivät karata jo 4-1 johtoon ottelun ensimmäisessä erässä. Miikka Läntisen 4-2 kavennus aivan erän lopussa toi FBT:n kuitenkin vielä peliin mukaan. Toiseen erään valmennusjohto päätti herätellä joukkuetta muutoksilla ja vaihtoi maaliin Mika Elon. FBT nousikin jo 5-4 tilanteeseen, mutta ensin alivomalla Espoon Tommi Rosendahl karkasi maalintekoon ja vielä erän lopulla ylivoimalla viidellä kolmea vastaan Indians kasvatti johtoaan tekemällä 7-4.

Ottelut eivät kuitenkaan pääty kahteen erään. Kolmannessa erässä FBT latoi kuusi maalia Teemu Helinin iskettyä viimeisen vielä viisi sekuntia ennen päätösvihellystä. FBT tehokkain oli viiden pisteen mies Mikael Boelius, joka keräsi pelissä tehot 3+2. Valmennusjohto nosti onnistujiksi myös nyt puolustajana pelanneen Ville Salosen sekä Timo Heinilän, joka ehti ottelussa urakoimaan sekä puolustajana että hyökkääjänä.

FBT Porin tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää
Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhut on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Paavo Kankaanpään kanssa.

Lue lisää
Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut lähtee lauantaina pohjoisiin LNM:n vieraaksi. Liminkalaiset esittivät marraskuussa vahvoja otteita Porissa, vieden tiukan väännön ja pisteet mukanaan lukemin 3-4.

Lue lisää
Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Viime kaudella Karhuissa 23 ottelussa pelannut Arvid Vonk on solminut vuoden jatkosopimuksen Karhujen kanssa. Vonk on tärkeä palanen Karhujen joukkuetta myös ensi kaudella.

Lue lisää
Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Viimeisimpinä pelaajina vuoden jatkosopimuksen on kirjoittanut Salibandyliigakokemustakin omaava Karhujen kasvatti Roni Tuomela.

Lue lisää
Karhuille kaksi jatkosopimusta

Karhuille kaksi jatkosopimusta

Porilaisjoukkueen riveissä tulevalla kaudella jatkavat Heikki Vanhatalo ja Henry Stenfors.

Lue lisää