Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lehtikankaat nostivat PM-mitaleille

 
Lehtikankaat nostivat PM-mitaleille


Noormarkkulaiset Lehtikankaan veljekset, Topi ja Kimmo, kirkastivat yhdellä tasolla viimevuotisia Pohjoismaiden mestaruuskilpailumitalejaan. Topi, 19, voitti nuorten sarjan 69 kiloa viiden kilon erolla ruotsalaiseen kilpakumppaniinsa. Pohjoismaiden mestaruus tuli Tanskassa Hillerödissä 98 kilon tempauksella ja 113 kilon työnnöllä. Vuosi sitten vastaavissa kisoissa Porissa Topi voitti myös kaikki ulkomaalaiset, mutta silloin toinen suomalaisnostaja, Oulun Jumaa Zakole oli hieman edellä. Tammikuussa armeijan leipiin astuva Punttikarhu ei tällä kerralla aivan ennätyksiinsä yltänyt, mutta ero kanssakilpailijoihin oli riittävä.

- Loppuvuoden ohjelmassa ovat ensin kansainväliset kisat Tallinnassa ja siten joulukuun puolivälissä yritämme kirkastaa seurajoukkueiden SM-finaalissa Puntti-Karhujen viimevuotisen hopean kullaksi Porin urheilutalon lavalla. Onneksi pääsen vielä ensi vuonna nuorten sarjaan, mutta nyt taitaa olla painoluokan vaihto 77-kiloisiin edessä. Tuo kisa-aamuna saunominen ei nimittäin niin kauhean kivaa ole, vaikka normaalipainoni onkin ollut 70 kilon luokkaa!

Toinen punttikarhu PM-kisoissa, Topin pikkuveli Kimmo, 17, asetettiin Suomen valmennusjohdon taktikoinnin seurauksena normaalia 77 kilon sarjaa ylemmäksi eli 85-kiloisiin. Viimeistä vuottaan poikien sarjassa nostava Kimmo teki kisassa työntöennätyksensä 128 kiloa, mutta jäi tempauksessa 104 kilon alkupainoonsa. Yhteistulos 232 kiloa on pojan toiseksi paras kautta aikojen, mutta se ei riittänyt ruotsalaisvastukselle. Näin Kimmon käteen lyötiin hopeamitali kotiintuomisiksi. Palkintokaapissa sitä odottaa jo viimevuotinen pronssimitali. Nyt komas sija men myös Ruotsiin.

- Pikkuisen sapettaa, kun minut laitettiin normaalia sarjaani ylemmäksi, sillä 77-kiloisissa olisin voittanut mestaruuden. Nyt mestariksi nostanut Robert Pirkkiö jäi minusta 5 kiloa, joten ongelmia kullan ottaminen ei olisi tuottanut. Siinä mielessä syy on omani, että menin häviämään Pirkkiölle SM-kisoissa, joten hänellä oli tavallaan etulyönti valita sarja. Jos kuitenkin olisimme molemmat olleet normaalissa sarjassamme, olisin nyt isoveljen lailla Pohjoismaiden mestari. Mutta tämä on jälkiviisautta, jatkossa on joka kisassa nostettava vain vielä enemmän.

Kolmas PM-nostojen satakuntalaisedustaja, Parkanon Puntin Henri Kaikkonen onnistui myös hyvin ja otti poikien 62 kilon sarjassaan hopeamitalin lohtajalaisen Suthat Duangpromin vanavedessä.

Punttikarhujen tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle




Porissa nostettiin rautaa torstaina

Porissa nostettiin rautaa torstaina

Porin urheilutalon painonnostosalissa kilpailtiin torstaikansalliset ja jo perinteeksi muodostuneen MR-cupin viides osakilpailu.

Lue lisää
Anna Everi ennätyksellään viides EM-kisoissa

Anna Everi ennätyksellään viides EM-kisoissa

Porilaisnostaja Anna Everi lunasti häneen kohdistuneet odotukset painonnoston EM-kisoissa Tbilisissä.

Lue lisää
Painonnoston 17-vuotiaiden SM-kilpailut Porissa 24.-25.5.2014

Painonnoston 17-vuotiaiden SM-kilpailut Porissa 24.-25.5.2014

Porissa järjestettiin painonnoston 17-vuotiaiden SM-kilpailut 24.-25.5.2014.

Lue lisää
Painonnoston 17-vuotiaiden SM-kilpailut Porin urheilutalolla 21.-22.5.

Painonnoston 17-vuotiaiden SM-kilpailut Porin urheilutalolla 21.-22.5.

Puntti-Karhut järjestää jälleen ensi viikonvaihteessa kotimaiset painonnoston arvokilpailut.

Lue lisää
Satakunnan naiset ennätystyöntöihin EM-lavalla

Satakunnan naiset ennätystyöntöihin EM-lavalla

Maamme kaksi parasta naispainonnostajaa – ja monen mielestä myös parasta miehetkin mukaan laskien – Kankaanpään Voimailijoiden Heidi Harju ja Puntti-Karhujen Anna Everi ylsivät molemmat uusiin Suomen ennätyksiin eilen EM-painonnostossa.

Lue lisää
Anna Everille jälleen uusi Suomen ennätys

Anna Everille jälleen uusi Suomen ennätys

Puntti-Karhujen menetys viikonvaihteen painonnoston SM-kilpailuissa Rovaniemellä oli varsin kaksijakoinen.

Lue lisää