Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Eespäin - eespäin, tiellä taistojen

 
Eespäin - eespäin, tiellä taistojen

Sunnuntain kotiottelun vastustaja, ISB Ilmajoki, ei ole "Beeteen" pojille ennestään tuttu vastapeluri. Joukkueet eivät ole koskaan kohdanneet toisiaan.

Sarjanousija ISB:n joukkue on sekoitus, jossa on 30 % nuoruuden intoa ja 70 % kokemuksen tuomaa varmuutta, sillä valtaosa joukkueen pelaajista on syntynyt 80-luvun alussa. Melkoisen kokenut nippu, ainakin iän puolesta. Pelivuosia on ehtinyt suurimmalle osalle pelaajista kertyä toista kymmentä.

ISB:n alkukausi ei ole lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla, sillä joukkue on yltänyt ottelun voittoon vain kerran kolmesta ja majaileekin kolmanneksi viimeisellä sijalla sarjataulukossa. Paras pistemies on nimeltään Teemu Turunen viidellä tehopisteellä. Maalivahti Timo Paakkisen selän taakse on tehty kahdessa ottelussa 10 maalia torjuntaprosentin ollessa 86.11. Eniten rangaistusminuutteja (6) on Miika Toiviolla, Olli Yli- Karjanmaalla sekä sisäisen pistepörssin kärkinimellä, Turusella. Siinä muutama fakta Pohjalaispojista.

FBT Pori käväisi keskiviikkona ryöstämässä pisteet Rangersiltä sen kotiluolassa lukemin 3 - 7 synttärisankari Hannu Katilan mätkiessä pari maalia silkasta ilosta ja juhlapäivänsä kunniaksi. Vire on kaikesta vastatuulesta huolimatta hyvä ja taitanee se pelaajapulakin ihan vähän helpottaa Puolustusvoimain päästäessä urheat soturinsa lomailemaan kotimaisemiin rankan metsäretkirupeaman päätteeksi..

Pitääkö FBT Porin kotitaika? Sen näet sunnuntaina Urheilutalolla klo 18.30 alkaen! Tervetuloa seuraamaan vauhdikasta ja mielenkiintoista salibandyviihdettä paikan päälle.

FBT Porin tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jani Kannosto on Karhujen seuraava päävalmentaja – valmennustiimi selvillä

Jani Kannosto on Karhujen seuraava päävalmentaja – valmennustiimi selvillä

Erinomaisen kauden salibandyn Divarissa pelannut Karhut on nimennyt ensi kauden päävalmentajansa. Edustusjoukkueen päävalmentajaksi siirtyy päättyneellä kaudella kakkosena toiminut Jani Kannosto. Kannoston sopimus on kaksivuotinen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Karhut solmi kaksi jatkosopimusta

Karhut solmi kaksi jatkosopimusta

Divari-kauteen valmistautuva Karhut on solminut kaksi jatkosopimusta omien kasvattiensa kanssa.

Lue lisää
Karhut solmi kaksi tärkeää jatkosopimusta

Karhut solmi kaksi tärkeää jatkosopimusta

Karhut on solminut kaksi tärkeää jatkosopimusta ensi kautta koskien. Joukkueen riveissä jatkavat kapteenina toiminut puolustaja Kalle Santanen sekä Divarin maalipörssin voittanut hyökkääjä Benjamin Lepola.

Lue lisää
Karhut jatkaa Kujansuun alaisuudessa

Karhut jatkaa Kujansuun alaisuudessa

Salibandyn Divarissa pelaava Karhut on solminut ensi kautta koskevat valmentajasopimukset. Päävalmentajana joukkueessa jatkaa 1+1 vuotisella sopimuksella Juha-Petri Kujansuu.

Lue lisää
Karhut kiinnitti ensimmäiset pelaajat kaudella 2016-17

Karhut kiinnitti ensimmäiset pelaajat kaudella 2016-17

Salibandyn Divarissa pelaava Karhut on solminut ensimmäiset jatkosopimukset kaudelle 2016-17. Joukkueen riveissä jatkavat vuoden mittaisilla sopimuksilla hyökkääjät Saku Lahtinen ja Juha Tikka, puolustajat Aapo Tamminen, Joni Halminen ja Riku Salo, sekä maalivahti Rasmus Österman.

Lue lisää