Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tomi Leivo-Jokimäestä uusi puheenjohtaja

 
Tomi Leivo-Jokimäestä uusi puheenjohtaja

FC Jazz Junioreiden syyskokouksessa tehtiin maanantaina 14. joulukuuta isoja päätöksiä.

Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Sampo Pankin Porin konttorin yrityspuolen johtaja Tomi Leivo-Jokimäki, 36.

Leivo-Jokimäki edusti junioreissa 80-luvulla Porin Pallo-Tovereita. 90-luvulla hän oli mukana, kun FC Jazz ihastutti iloisella pelityylillään ja niitti upeaa menestystä. Suomen mestaruuksia Leivo-Jokimäki voitti kaksi - vuonna 1996 FC Jazzissa ja 1994 Tampereen Pallo-Veikoissa sekä yhden SM-pronssin vuonna 1992 Jazzissa.

Kaikkiaan Leivo-Jokimäki pelasi vuosina 1991-98 102 liigapeliä ja teki 7 maalia. Nuorten maaotteluja hän pelasi 39.

Vuonna 2000 Leivo-Jokimäki valmensi Musan Salamaa ykkösdivisioonassa. Viimeiset pari vuotta hän on toiminut FC Jazzin 03-joukkueen joukkueenjohtajana.

- Haluan johtaa jalkapalloseuraa, jossa on laadukasta ja ammattimaista valmennusta. Tavoitteenamme on olla myös ensi kaudella Satakunnan menestynein junioriseura, Leivo-Jokimäki toteaa.

- Myös edustusjoukkueen pelillisen ja toiminnallisen tason tulee kehittyä kausi kaudelta.

Tuomisesta kunniapuheenjohtaja

FC Jazz Junioreiden monivuotinen puheenjohtaja ja perustajajäsen, vuonna 1954 PPT:n jäseneksi liittynyt Markku Tuominen valittiin syyskokouksessa seuran historian ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi.

- Olen yllättynyt ja erittäin otettu seuran jäsenistön osoittamasta hienosta kunnianosoituksesta. Lisäksi olen erittäin hyvilläni, että nuoremmasta polvesta on löytynyt minulle pätevä seuraaja puheenjohtajaksi. Minun ikäpolveni onkin jo aika astua vähän sivummalle, Tuominen naurahti syyskokouksen päätteeksi.

Neljä uutta jäsentä johtakuntaa

Leivo-Jokimäen lisäksi uusina jäseninä Jazzin johtokuntaan valittiin helsinkiläisen mainostoimiston Hasan&Partnersin asiakkuusjohtaja Jussi Lindholm, 34, porilaisen Satalaskenta Oy:n toimitusjohtaja Juha Falck, 32, sekä Porin kaupungin liikunnanohjaaja Pasi Pihlavisto, 38.

Vanhoina jäseninä jatkavat johtokunnan varapuheenjohtajaksi valittu Rauli Alakruuvi, Tauno Rantala ja Johanna Siitari.

Johtokunta vastasi MuSan aloitteeseen

Musan Salaman puheenjohtaja lähestyi Jazzin johtokuntaa vain vajaa viikko sitten yhteistyöesityksellä. MuSa kutsui FC Jazzin mukaan Porin Palloilijoiden A-nuorten joukkueen muodostamiseen.

Koska vastaus ehdotukseen piti antaa jo maanantaina, Jazz joutuu ilmoittamaan, ettei todella kiireisellä aikataululla voida toteuttaa näin laajaa yhteistyötä.

- A-nuorten joukkueemme toiminta alkoi jo lokakuun lopussa tulevan kauden osalta. Joukkueessa on pelaajat, valmentajat ja muut toimihenkilöt nimetty sekä budjetit laadittu, joten tällainen ehdotus olisi pitänyt tulla paljon aiemmin, jotta jotain konkreettista olisi voitu edes harkita, toiminnanjohtaja Teemu Eskola toteaa.

FC Jazz Junioreiden johtokunta haluaa kuitenkin todeta, että se suhtautuu erittäin myönteisesti avoimeen keskusteluun porilaisen jalkapallon kehittämiseksi sekä erilaisten yhteistyömallien toteuttamiseksi. Siksi MuSan lähestymistä pidettiin erittäin rohkeana ja myönteisenä aloitteena.

FC Jazz -j:n tieodtteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle




Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää