Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pohjoisen reissulta ei tuliaisia

 
Pohjoisen reissulta ei tuliaisia


Porin Palloilijat aloitti vuoden 2010 kahdella tappiolla. Pohjoisen turneelle joukkue lähti uuden vastuuvalmentajan Mikko Seppälän kanssa. Teemu Talasma jatkaa myös valmennustehtävissä.

Lauantaisessa ottelussa Sinimyrsky kohtasi FTK:n Kemin Tervahallissa. FTK aloitti isännän ottein ja johtikin ottelua puoliajalla 3-1. Porilaisten harmiksi Jarkko Reinikan kutonen osui tolppaan ja Markku Kuuri-Riutan suora vapaapotku ilman muuria suuntautui maalin yli.

Toisella puoliajalla Sinimyrsky koki vielä yhden takaiskun ennen juonen löytymistä. Viimeisen vartin aikana porilaiset saivat useita paikkoja, mutta maalipaikoissa ei ollut tarpeeksi terävyyttä. PoPa nousi vielä maalin päähän, mutta ei onnistunut tasoituksessa edes lopun ylivoimapyörityksen aikana. Näin ollen isännät pokkasivat pisteet lukemin 4-3 Sami Rantalan tehdessä kaikki vieraiden maalit.

Toisessa ottelussa sarjakärki Tervareita vastaan alku oli todella hyvä, huolimatta lukuisista poissaoloista. Joni Vuorinen joutui jättämään FTK pelin nilkkavamman vuoksi, eikä pelannut sunnuntaina. Markku Kuuri-Riutta oli sairastumisen vuoksi sivussa. Sami Rantalalle nousi lauantaina kuume, mutta hän pelasi silti. Tästä huolimatta agressiivisesti puolustanut ja nopeasti vastaan iskenyt Sinimyrsky tekikin ottelun ensimmäisen maalin. Jukka Raivio survoi pallon maaliin Sami Rantalan esityöstä. Tervarit tasoittivat Ville Saxmanin toimesta kulmakuviosta ja Adrian Rizvani vei kotijoukkueen 2-1 taukojohtoon kutosen pisteeltä.

Toisella puoliajalla Tervarit lisäsivät vaihteita koneeseen ja myllyttivät armottomasti Eero Mäkisen maalille. Mäkinen pysäytti peräjälkeen niin Stafsulan, Rizvanin kuin Nevanperänkin lähentelyt. Väsymys alkoi painaa vieraiden puserossa ja tämä näkyi pieninä sijoittumisvirheinä. Lopulta vanha kettu Nevanperä onnistuikin hiipimään kutosen alueelle täysin rauhassa. Rizvanin tarjoilusta Suomifutsalin kovin maalipyssy ei erehtynyt. Jone Vallin toi vielä PoPan yhden maalin päähän Jarkko Reinikan esityöstä. Neljästä pystytolpasta ja yhdestä ylärimasta huolimatta, ei vieraat enää maalia kyennyt tekemään ja Saxman laukoi loppulukemat 4-2. Näin ollen pisteet jäivät Ouluun.

PoPan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ali Rantala MuSaFutsalin miesten peräsimeen

Ali Rantala MuSaFutsalin miesten peräsimeen

Viime kauden pettymys on nyt huuhdeltu mielistä pois ja MuSaFutsalin miesten joukkueessa puhaltavat nyt uudet tuulet.

Lue lisää
Pori Futsal erikoistuu futsaliin

Pori Futsal erikoistuu futsaliin

Porilaista miesten futsalia pelataan tulevaisuudessa Pori Futsal –nimen alla.

Lue lisää
MuSaFutsalin naisjoukkueen lohkovaihe päättyy lauantaina

MuSaFutsalin naisjoukkueen lohkovaihe päättyy lauantaina

MuSaFutsalin naisjoukkueen taistelu lopputurnauspaikasta päättyy tulevana lauantaina kun lohkovaihe saadaan päätökseen.

Lue lisää
MuSan vuosi alkoi tappiolla

MuSan vuosi alkoi tappiolla

Perjantai-illan huuma oli kaukana kun AC Estudiantes ja MuSa kohtasivat Tampereen Tamppi-Areenalla.

Lue lisää
MuSalle kirvelevä tappio vuoden viimeisessä ottelussa

MuSalle kirvelevä tappio vuoden viimeisessä ottelussa

MuSaFutsalin vuoden viimeinen ottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen vierasjoukkue Loiskeen 3-4 voittoon.

Lue lisää
FC Raumalle satakunnan herruus

FC Raumalle satakunnan herruus

MuSaFutsal pelasi satakunnan herruudesta Raumalla, jossa isäntä FC Rauma jätti sarjapisteet Raumalle lukemin 5-2.

Lue lisää