Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Narukerällä niukka voitto

Veikkausvinkit

 
Narukerällä niukka voitto

Narukerä oli hyvin valmistautunut lauantain kamppailuun saapumalla jo perjantaina Ouluun. Vastaan asettui alkukauden hyvässä vireessä ollut OPS, joka oli hävinnyt perjantaina Akillekselle 3-4. Viime viikon ottelu Porissa antoi osviittaa siitä, että ottelusta tulee tiukka.

Narukerä sai otteluun hyvän alun ja loi hyviä tilanteita, mutta OPS oli eri mieltä pelin kulusta siirtyen Pesosen ja Koivuniemen kulmamaaleilla johtoon kun peliä oli pelattu 27 minuuttia.  Peli rauhoittui hieman ja Narukerä pysyi niskanpäällä vaikka kotijoukkue oli päässyt varkain johtoon. Tauolle siirryttiin OPS:n johtaessa 2-0.

Narukerä tuli toiselle puoliajalle sisuuntuneena saaden taakseen myötätuulen. Tomi Mustonen näytti joukkueelle mallia taistelemalla tilanteen loppuun ja sivalsi kavennuksen 2-1 pelikellon näyttäessä 50 peliminuuttia. Narukerä jatkoi taisteluaan ja sai ansaitsemansa tasoituksen, asialla taas Tomi Mustonen 2-2. Tasoitusmaali antoi Narukerälle taistelutahtoa ja joukkue nousi johtoon 77. peliminuutilla. Jaakko Niemi järjesti Jere Koivulan kanssa niin sanotun koulumaalin, Niemi toi pallon päätyyn ja syötti Koivulalle rangaistuspisteen tuntumaan, peli 2-3.

Maalin jälkeen tuomari astui kehiin antaen siistin pelin pelanneelle Narukerälle pari jäähyä ja täten vieraat joutuivat altavastaajaksi ja joutuivat hakemaan tukea hyvän pelin maalissa pelanneelta Joni Rintalalta. Oululaisten painosteassa ja nosteassa pakkeja mukaan hyökkäykseen sai Narukerä mahdollisuuden jonka Jaakko Niemen käytti hyväkseen taistellemalla itsensä maalivahdin kanssa nokikkain eikä erehtynyt 2-4. Aku Pylvänäinen kavensi vielä 3-4 tuomarin antamalla lisäajalla, mutta se jäi ottelun viimeiseksi maaliksi ja Narukerä korjasi ansaitut pisteet Raksilasta.

Narukerän tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Narukerä - logo

Narukerä - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkue voitti viikonloppuna Varkaudessa pelatussa SM-lopputurnauksessa hopeaa.

Lue lisää
Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Narukerän vuosikokous valitsi seuran uudeksi puheenjohtajaksi Timo Helavuoren.

Lue lisää
Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Maaliskuussa 1998 Narukerä voitti Tornion Naränperällä pelatussa pronssiottelussa paikallisen Palloveikot 2-3.

Lue lisää
Narukerälle tappio ensimmäisestä välierästä

Narukerälle tappio ensimmäisestä välierästä

Arkipäivänä peli Helsingissä ”lepakkovuorolla” houkuttelee kuin ohrakakko karppaajaa.

Lue lisää
Narukerä aloittaa välierät keskiviikkona

Narukerä aloittaa välierät keskiviikkona

Kaksi hyvin toisensa tuntevaa ja kovaa pelaavaa joukkuetta kohtaavat bandyliigan välierissä. Narukerän ja HIFK:n ottelut ovat yleensä olleet vähämaalisia.

Lue lisää
Narukerä päätti runkosarjan voittoon

Narukerä päätti runkosarjan voittoon

Narukerä nappasi hienon voiton runkosarjan päätöskierroksella ja varmisti samalla kolmospaikkansa.

Lue lisää