Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kärpät voitti runkosarjan

 
Kärpät voitti runkosarjan

Mikko Peltonen taiteili tehot 7+6.

Porin Kärpät kohtasi viimeisessä runkosarjaottelussaan Isomäen jäähallissa sarjassa viimeisenä olevan Pallo&The Boysin. Vierasjoukkue oli lähtenyt otteluun vain kahdeksalla kenttäpelaajalla, joten oli vain ajan kysymys,kuinka kauan joukkue vauhdissa kestää. Ensimmäisessä erässä Kärpät oli iskenyt jo yksitoista maalia seinäjokisten verkkoon, joten homma oli taputeltu melkoisen varhaisessa vaiheessa. Lopputulos 28-6 kertoo koko ottelun juonen, jossa kotijoukkue iski maaleja tasaisen tappavasti läpi pelin ja pyöritys oli välillä melkoisen kovaa.

AVAUSERÄN ENSIMMÄINEN KYMPPI NÄYTTÄÄ MITÄ TULEMAN PITÄÄ

Runkosarjan ensimmäisen ja viimeisen välillä oli ennen pelin alkua 22 pistettä. Kaukalossa eron huomasi myös heti alkuvaiheessa lähtien. Kaikki tiesivät jo alkulämmittelyn jälkeen, että vieraiden maalissa pelannut Veli-Matti Mäki joutuu kaivamaan sinisen pallon selkänsä takaa. Ei edes isot "jääkiekkosuojat" tulisi ottelun tuoksinassa auttamaan asiaan. Ja näin sitten kävikin, kun kotijoukkueen ilotulitus alkoi. Otteln avausmaalin ampui Mikko Peltonen soolokuljetuksensa päätteeksi. Pelikello näytti tuolloin 3.52 ja vajaan minuutin päästä peli oli jo 2-0, kun Jose Laaksonen luritti pallon Mäen längistä sisään. Vain kahdeksan sekuntia kotijoukkueen maalista iski yllättäen vierasjoukkue. Aloituksen jälkeen porilaispuolustus nukkui ja Toni Ahopelto pääsi yksin läpi. Mies laittoi sinisen varmasti ohi porilaismaalissa pelanneen Mikko Jussilan. Seuraava minuutti olikin sitten kotijouk kueen. Ensin Mika Ahonkivi jatkoi Juho Silvastin riparin sisään ja heti perään Mikko Peltonen vapautti Jose Laaksosen maalintekoon. Kun vielä Ahonkivi osui toistamiseen, peli oli käytännössä ratkaistu ajassa 6.54. Kotijoukkue kuitenkin jatkoi myllytystä ja ennen ekan kympin täyttymistä se maalasi vielä kerran. Rami Välimaa luikerteli keskeltä maalintekoon ja maalasi rikottunakin. Vierasjoukkue sai lohtua, kun Juha Alaraatikan veto upposi helposti etukulmasta sisään. Porilaisten seitsemäs maali oli vuoden kaukalopalloilijan Niko Papinahon soolo. Mies pyöri pallon kanssa maalin takaa ja ujutti "vanhanaikaisen" sisään ajassa 14.50. Seuraavat kolme maalia kotijoukkue iski tehominuutin aikana, kun ensin Laaksonen osui nopean vastahyökkäyksen jälkeen. Vain puoli minuuttia eteenpäin ja Samuli Sinervän hyvä ranneveto yllätti vieraiden maalivahdin. Ville Setälä oli unohdettu täysin vapaaksi m aalin nurkalle, kun edellisestä maalista ehti kulua vain 14 sekuntia. Hienon syötön antoi Harri Jalonen. Kaksi maalia saatiin vielä ensimmäiseen erään, kun ensin vieraiden Juha Alaraatikka osui vapaalyönnistä. Ensimmäisen erän päätöslukemat 11-3 iski Mika Ahonkivi, joka sai namupassin Mikko Peltoselta. Hienon hyökkäyksen käynnisti Juho Silvast, jonka nopea avaus omista avasi vapaan tilanteen hyökkäyskaksikolle.

KOTIJOUKKUE JATKAA TOISESSAKIN ERÄSSÄ MAALITEHTAILUAAN

Kotijoukkue pääsi heti toisen jakson alussa pelaamaan ylivoimaa ja kaikki paikalla olijat tiesivät miten ylivoimassa tulee käymään. Tällaisissa otteluissa enemmin kuin hyvin viihtyvä Mikko Peltonen jakeli ja Mika Ahonkivi pääsi tekemään ottelun neljännen maalinsa. Vajaan minuutin päästä kotijoukkue oli taas ylivoimalla ja kaava sama. Palloa liikuteltiin ylivoimassa hienosti ja Rami Nikkonen laukoi viivasta suoraan Jaakko Mäkelän syötöstä. Nikkosen luja veto upposi vierasverkkoon pelikellon näyttäessä aikaa 23.50. Vierasjoukkue pääsi iskemään yllättäen maalin, kun kotijoukkueen puolustus nukkui. Sitten tuli taas kotijoukkueen neljän maalin tehohetki aikavälille 27.16-33.51. Ensin Peltonen löysi maalilta Jaakko Mäkelän, jolla oli helppo työ pistää pallo tyhjiin. Vain kahdeksan sekuntia eteenpäin ja Jani Helppolainen pääsi aloituksesta vapaaseen maalintekopa ikkaan. Luja lämäri painui laahusverkkojen heilahdellessa vieläkin maalin takanurkkaan. Harri Jalosen pakollinen tuli Ville Setälän syötöstä, kun mies iski pallon etukulmasta sisään. Pallo&The Boys maalasi vielä toistamiseen toisessa erässä , kun Jarmo Marttala osui vapaalyönnistä. Kotijoukkue iski toiseen erään vielä kahdesti, kun ensin Välimaa pisti oman riparinsa sisään ja Mikko Peltonen osui kertaalleen Mika Ahonkiven syötöstä. Viimeiselle erätauolle lähdettiin lukemissa 19-5.

PÄÄTÖSERÄ LÄHES KOPIO KESKIMMÄISESTÄ ERÄSTÄ

Porilaisten peli-ilo jatkoi vielä päätöserässäkin, kun se maalasi kaikkiaan yhdeksän kertaa. Maalitehtailun aloitti Mikko Peltonen Ahonkiven syötöstä. Seuraavan maalin iski vuorostaan itse Ahonkivi, joka sai syötön Antti Majakulmalta. Sinistä pussiin löi seuraavaksi taas Peltonen, kun kieputtelun päätteeksi pallo jäi pyörimään seinäjokisten maaliin. Jani Helppolainen löi lukemiksi jo 23-5, kun miehen veto upposi vierasverkkoon. Seuraavaksi olikin sitten taas Peltosen vuoro. Vierasjoukkueen puolustus oli aivan pyörryksissä, kun illan maestro esitteli temppujaan. Syöttäjää maaliin ei saatu, kun mies ryösti pallon vastustajan puolustajalta. Ketju Välimaa-Mäkelä-Papinaho esitti seuraavassa maalissa hienoa yhteispeliä, jossa pallo liikkui ja lopulta Välimaalla oli helppo työ pistää pallo maaliin. Loppua kohdenkin maaleja vielä tehtailtiin ja osujina kotijoukkueesta Jos e Laaksonen ja Mikko Peltonen kahdesti sekä vieraiden joukkueesta Juha Alaraatikka. Lopputulos 28-6 jää historian kirjoihin osoittamaan kuinka suuret erot kaukalopalloliigassa välillä ovat. Vierasjoukkueen eduksi voidaan todeta, ettei se heittänyt pyyhettä kehään ottelun missään vaiheessa. Vierasjoukkueen maalilla pelannut Veli-Matti Mäki oli ottelun jälkeen melkoisen väsynyt, sillä maalien lisäksi hän ehti kiekon tielle peräti 61 kertaa.

Kotijoukkueen parhaita olivat Mikko Peltonen 7+6, Mika Ahonkivi 5+3 ja Jose Laaksonen 5+1, jotka pelasivat ottelussa samassa ketjussa. Vieraiden parhaana palkittiin kolmen maalin Juha Alaraatikka. 

Kärppien lopullinen runkosarjan voitto sinetöityi lopullisesti myöhemmin illan aikana, kun Bewe Sport hävisi kotonaan Kuopion Devilsille 4-5. Toki ilman tuon pelin lopputulosta Kärpät olisi runkosarjan voittanut paremmalla maalierollaan. Kärppien vastustaja pudotuspeleissä tulee olemaan juuri lauantain vastustaja Pallo&The Boys, joten näyttää siltä että pelit ovat ohitse kolmessa kohtaamisessa. Pelit alkavat poikkeuksellisesti vieraissa ensi lauantaina klo 18.15, kun Porin jäähallissa ei ollut tilaa tällä kertaa kaukalopalloilijoille. Sunnuntaina 7.2.klo 16 pelataan toinen joukkueiden kohtaaminen sitten kotihallissa ja kolmas myöskin Porissa lauantaina 13.2. klo 16.

Ottelun erikoisuudet:
-Kärppien Mika Ahonkivi latoi ottelussa lukemat 5+3 ja pääsi kaikkien aikojen tilastossa lukuihin 499 pistettä. Viimeistä pinnaa, joka puuttuu viidestäsadasta pisteestä hän ei enää ottelun loppupuolella päässyt yrittämään, sillä "vilttikomennus" kutsui. Joukkueen valmennus oli sopinut, että kun pelaaja on kolmen vastustajan maalin aikana kentällä, kutsuu pukukoppi pelaajaa. Seinäjoen tehtyä kuudennen maalinsa ajassa 54.55 Ahonkivi luisteli suoraan päätyovesta ulos.

-Seinäjoen maalissa pelannut Veli-Matti Mäki joutui antautumaan porilaisjoukkueen pyörityksessä 28 kertaa. Pommitus oli kuitenkin ottelussa melkoinen, kun mies ehti pallon tielle vielä 64 kertaa.

-Pallo&The Boysilla oli ottelussa vain 8+2 pelaajaa. Bussi oli siis melkoisen tyhjä, kun kokonaismäärästä kaksi pelaajaa tuli otteluun vielä omilla kyydeillään.

Maalitilastot:
I erä

3.52 1-0 Mikko Peltonen (Antti Majakulma)
4.34 2-0 Jose Laaksonen (Samuli Sinervä)
4.42 2-1 Toni Ahopelto (Jarmo Marttala)
5.54 3-1 Mika Ahonkivi (Juho Silvast)
6.01 4-1 Jose Laaksonen (Mikko Peltonen)
6.54 5-1 Mika Ahonkivi (Jose Laaksonen)
9.41 6-1 Rami Välimaa (Niko Papinaho)
12.30 6-2 Juha Alaraatikka (Tomi Saari)
14.50 7-2 Niko Papinaho (Samuli Sinervä)
16.56 8-2 Jose Laaksonen (Mikko Peltonen)
17.32 9-2 Samuli Sinervä (Teemu Tuomi)
17.46 10-2 Ville Setälä (Harri Jalonen)
18.44 10-3 Juha Alaraatikka (Toni Ahopelto)
19.17 11-3 Mika Ahonkivi (Mikko Peltonen)

II erä
22.24 12-3 Mika Ahonkivi (Mikko Peltonen)yv.
23.50 13-3 Rami Nikkonen (Jaakko Mäkelä)yv.
24.56 13-4 Toni Ahopelto (Jussi Ketonen)
27.16 14-4 Jaakko Mäkelä (Mikko Peltonen)
27.24 15-4 Jose Laaksonen (Mikko Peltonen)
33.17 16-4 Jani Helppolainen (Antti Majakulma)
33.51 17-4 Harri Jalonen (Ville Setälä)
34.24 17-5 Jarmo Marttala (Matti Kuutti)
34.44 18-5 Rami Välimaa (Jaakko Mäkelä)
35.23 19-5 Mikko Peltonen (Mika Ahonkivi)

III erä
41.30 20-5 Mikko Peltonen (Mika Ahonkivi)
47.06 21-5 Mika Ahonkivi (Antti Majakulma)
51.41 22-5 Mikko Peltonen (Ville Setälä)
52.43 23-5 Jani Helppolainen (Teemu Tuomi)
53.37 24-5 Mikko Peltonen
54.17 25-5 Rami Välimaa (Niko Papinaho)
54.36 26-5 Jose Laaksonen (Mika Ahonkivi)
54.55 26-6 Juha Alaraatikka (Matti Kuutti)
57.21 27-6 Mikko Peltonen (Harri Jalonen)
59.04 28-6 Mikko Peltonen (Harri Jalonen)

Torjunnat:
Kärpät Mikko Jussila 21
Pallo&The Boys Veli-Matti Mäki 64

Jäähyt:
Kärpät 0 min
Pallo&The Boys 2x2min

Palkitut:
Kärpät Mikko Peltonen
Pallo&The Boys Juha Alaraatikka

Yleisöä: 187

Kärppien tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Kärpät - logo

Porin Kärpät - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärppien junioritoiminta jatkuu alkavalla kaudella poikien kaukalopallolla sekä tyttöjen ringetellä.

Lue lisää
Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliiga on valinnut ja palkinnut kauden 2011-12 parhaat. Mennyt kausi oli liigan 21.

Lue lisää
Kärpille hopeaa

Kärpille hopeaa

Porin Kärppien ja lappeenrantalaisen RB-93 neljäs finaali noudatti pitkälti samaa linjaa aikaisempien loppuotteluiden kanssa.

Lue lisää
Nouseeko Kärpät sillasta

Nouseeko Kärpät sillasta

Painitermein sanottuna Porin Kärpät on sillassa.

Lue lisää
RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

Lappeenrantalainen RB-93 on voiton päässä tämän kauden kaukalopallon Suomen mestaruudesta.

Lue lisää
RB-93 vei ensimmäisen finaalin

RB-93 vei ensimmäisen finaalin

Porin Kärpät ja lappeenrantalainen RB-93 avasivat tämän kauden kaukalopalloliigan finaalit tasaisella ottelulla, joka meni lopulta jatkoajalle asti.

Lue lisää