Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kärpät palasi omalle tasolleen

 
Kärpät palasi omalle tasolleen

Kotijoukkue pelasi täydet kolme erää, lopputulos 23-6.

Hallitseva Suomen mestari Porin Kärpät palasi lauantaina omalle tasolleen voittamalla välierävastustajansa komeasti murskalukemin 23-6. Kärpät oli päättänyt jo viikolla, ettei ottelusarjaa pitkitetä turhilla tappioilla ja aika vaikea on uskoa, että huomisen Rauman ottelun jälkeen pelattaisiin enää viidettä välierää torstaina Porissa. Ottelun parhaimmat tehot iski Mikko Peltonen, joka huilasi viime sunnuntain toisen välieräottelun. Peltosen tehot lauantain pelissä olivat mahtavat 6+6. Myös ketjukaverit Mika Ahonkivi 3+5 ja Jose Laaksonen 2+1 olivat pelipäällä. Muita onnistujia olivat maalivahti Joni Meskanen 42 torjunnallaan sekä kolmen maalin Jani Helppolainen. Punainen ketju (Välimaa-Mäkelä-Papinaho) jätti parhaat tehonsa vielä käyttämättä tässä ottelussa.

KOTIJOUKKUE RATKAISEE JO ENSIMMÄISESSÄ ERÄSSÄ

Porin Kärpät oli päättänyt ratkaista ottelun jo heti ottelun alussa. Joukkueen luistin kulki vauhdikkaasti ja vaikka maalia ei ihan avauserän alussa saatukaan, oli kaukalon herra Kärpät. Kotijoukkueen avausmaali saatiin ajassa 7.20 kun Jani Helppolainen karkasi läpiajoon. UKP möhli hyökkäyksensä ja pakin veto jäi hyökkäyssinisellä kärppämuuriin. Läpiajon päätteeksi Helppolaisella oli "helppo" työ pistää pallo vierasmaaliin maalivahdin längistä sisään. Maalihanan auettua kotijoukkue iski jo toistamiseen runsaan kahden minuutin päästä. Kärpät katkaisi vierashyökkäyksen keskialuueella. Hannu Tala syötti Mikko Peltoselle, joka jatkoi pallon Mika Ahonkivelle. Ahonkiven veto upposi helposti ohi Toni Silmärin. Vain minuutti eteenpäin ja Mikko Peltonen pääsi  vapaasti harhauttamaan UKPn maalivahtia myöden kahvikioskille. Vain puolet erästä oli pelattuna  ja Kärpät johti jo kolmella maalilla. Ottelun neljännen maalin Kärpät teki vaparista. Tuomari antoi luvan ja kaksi UKPn pelaajaa oli vasta tulossa vaparitilanteeseen. Mika Ahonkivi tarjoili ja Peltonen iski jo ottelun toisen maalinsa. Lisää tuskaa oli luvassa raumalaisille, kun Kärpät pääsi pelaamaan ylivoimaa. Hannu Tala veti siniviivalta tarkan vedon ja pallo löysi tiensä UKP-maaliin jo viidennen kerran. Vierasjoukkuuen kavennus tuli aikaan 18.27. Kärppäpelaajat olivat kolmen miehen voimin kiinni pallollisessa miehessä ja Matti Myllymäki pääsi yllättämään ensimmäisen kerran kärppäveskari Joni Meskasen. Tilastohistoriaa saatiin kellotaulun näyttäessä aikaa 18.53. Hannu Tala laukoi viivasta ja Jaakko Mäkelä pääsi lyömään riparin sisään lähes tyhjiin. Tämä oli Mäkelän kautta aikain 200.s liigamaali. Ottelun ensimmäiselle erätauolle mentiin luk emissa Kärpät 6 UKP 1.

TOINEN ERÄ KÄRPPIEN TODELLISTA NÄYTÖSTÄ

Jos oli jo ensimmäinen erä Kärppien, niin lisää höyryä oli tulossa heti toisen erän alussa. Mika Ahonkivi sai Mikko Peltoselta oivan syötön, jonka Ahonkivi toimitti varmasti raumalaismaalin alakulmaan. Vain kaksikymmentä sekuntia eteenpäin ja taas soi porilaisten marssi raumalaismaalilla. Marko Luukkonen laukoi sinisen päältä ja takapleksistä tulleen pallon pisti Jaakko Mäkelä sisään. Peliä  oli toista erää pelattuna vasta 1.18. Hieman lohtua vierasleiriin saatiin, kun Risto Koskelan veto upposi ohi Meskasen. Koskela sai hienon syötön Kärppien maalin takaa Tero Puraselta. Vajaa minuutti myöhemmin maalattiin taas toisessa päässä kaukaloa. Kentän kunkku Mikko Peltonen iski jo ottelun kolmannen maalinsa. Peltonen sai vetää Ahonkiven riparin varmasti sisään. Kärppien kymmenes maali oli todella hieno. Ville Wallin (Stjärnbacken) taiteili pallon porilaisille omalla puolust usalueellaan ja parivaljakko Mäkelä-Papinaho rokottivat tähtipakin töppäilystä. Papinaho syötti Mäkelälle, joka pisti pelivälineen takaisin Papianholle, jolla oli helppo tehtävä tehdä ottelulukemiksi 10-2. Seuraavaksi raumalaispuolustuksen sahasi hajalle parivaljakko Mikko Peltonen-Jose Laaksonen. Laaksosen syötöstä Peltonen iski lukemiksi 11-2. Hieman lohtua raumalaiset saivat ylivoimalla, kun Risto Koskela iski ottelun toisen maalinsa. Maalin jälkeen porilaisilla oli muutama maukas paikka, mutta pallo jäi pyörimään maaliviivalle. Lisää murheita vierasjoukkueelle tuli, kun kentän Juha-Pekka Rakkolaisen pinna paloi täydellisesti. Tuloksena ensiksi estäminen, jatkeeksi samassa tilanteessa poikittainen maila ja vielä käytöksestä pikku kakkonen. 2+2+2  ei riittänyt Rakkolaiselle vaan mies "vaati" jäähyaitiossa itselleen vielä pelirangaistuksen. Rakkolaisen roolisuoritus jatkui  vielä kaukalon ovella ja pukukoppikäytävälle, mutta siellä ei enää epäurheilijamaisesta  käytöksestä saanut nauttia kuin porilainen järjestysmies.Vain kuusi sekuntia ehdittiin pelata ensimmäistä ylivoimaa, kun Rami Välimaa syötti ja Niko Papinaho iski suoraan syötöstä lukemiksi 12-3. Lisää maaleja ei nähty ylivoimalla, kun miesylivoima muuttui tasavajaaksi. Kärpät iski kuitenkin erän lopulla vielä kolmasti, maalintekijöinä Mikko Peltonen, Rami Välimaa ja Samuli Sinervä. Viimeiselle erätauolle mentiin raumalaisittain tylyissä 15-3 lukemissa.

KOTIJOUKKUEEN VAUHTI RIITTÄÄ VIELÄ PÄÄTÖSERÄSSÄKIN

Kotijoukkue oli päättänyt pelata lauantaina koko 60 minuuttia. Mika Ahonkivi aloitti soolollaan maalinteon ajassa 43.40. Runsas minuuttia myöhemmin iski Jani Helppolainen ottelun toisen maalinsa. Lisää oli tulossa, kun Rami Välimaa sai oivan syötön Hannu Talalta. Mies vei tilanteen loppuun ja päätöserään vaihdettu Aimo Autio oli ohitettu jo kolmannen kerran ajassa 48.14. Jani Helppolaisen kolmas henkilökohtainen täysosuma oli tosiasia vain vajaa minuuttia myöhemmin. "Heppi" iski Pasi Tuomisen riparin sisään maalin edestä. Ottelun kahdeskymmenes maali oli kotijoukkueen ylivoimamaali. Mikko Peltonen syötti keskelle Jose Laaksoselle ja mies iski pallon putken alle. Hieman lohtua raumalaisryhmä sai, kun Jarno Rusanen pääsi maalaamaan ylivoimalla. Kauaa ei maalia ehditty juhlistaa, kun kotijoukkue iski jo kymmenen sekunnin kuluttua. Hannu Tala laukoi siniseltä ja veto upposi maskin takana olleen Aution. Ott elun lopussa joukkueet maalasivat vielä kertaalleen, kun porilaisista osuivat Mikko Peltonen ja Jose Laaksonen sekä vierasjoukkueesta Matti Myllymäki ja Jaakko Juvonen. Ottelun lopputulos 23-6 ei anna aihetta jossitteluun. Kotijoukkue oli tässä lauantain ottelussa omaa luokkaansa.

Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueesta Mikko Peltonen ja vieraista Risto Koskela. Joukkueet kohtaavat sunnuntaina kolmannen kerran ja tuolloin Rauman kylmässä harjoitushallissa on jo finaalipaikka katkolla Porin Kärpille. Ottelu alkaa Raumalla sunnuntai-iltana klo 18.00

Ottelun erikoisuudet:
-Raumalaisten bussi ei koskaan saapunut lauantaina Poriin asti. Kyseessä oli joukkueenjohdon ratkaisu, jonka mukaan joukkue matkusti omilla autoillaan kolmanteen välieräotteluun.

-Vierasjoukkueen maalivahtien torjuntaprosentit eivät ottelussa nousseet kovin korkeiksi. Maalissa aloittanut Toni Silmäri päästi viisitoista maalia, torjuntoja kerääntyessä 28. Maalille Silmärin tilalle päätöserässä luistelleen Aimo Aution vastaavat lukemat olivat 8 päästettyä maalia-13 torjuntaa.

-Juha-Pekka Rakkolainen teki toisessa erässä jäähyilyllään eräänlaista kaukalopallohistoriaa. Saman aitioonkomennuksen aikana miehelle tuomittiin jäähylukemat 2+2+2+PRK. Käytös pukuhuonekäytävällä olisi riittänyt muuttamaan lisärangaistukseksi vielä ORK. Mutta kaikkea ei voi saada, edes raumalainenkaan.

Maalitilastot:
1.erä

7.20 1-0 Jani Helppolainen (Rami Nikkonen)
9.56 2-0 Mika Ahonkivi (Mikko Peltonen)
10.57 3-0 Mikko Peltonen (Harri Jalonen)
11.28 4-0 Mikko Peltonen (Mika Ahonkivi)
15.01 5-0 Hannu Tala (Jaakko Mäkelä)yv.
18.27 5-1 Matti Myllymäki (Jaakko Juvonen)
18.53 6-1 Jaakko Mäkelä (Hannu Tala)

2.erä
20.48 7-1 Mika Ahonkivi (Mikko Peltonen)
21.18 8-1 Jaakko Mäkelä (Marko Luukkonen)
25.18 8-2 Risto Koskela (Tero Puranen)
26.08 9-2 Mikko Peltonen (Mika Ahonkivi)
26.46 10-2 Niko Papinaho (Jaakko Mäkelä)
28.56 11-2 Mikko Peltonen (Jose Laaksonen)
32.57 11-3 Risto Koskela (Jarno Rusanen)yv.
34.20 12-3 Niko Papinaho (Rami Välimaa)yv.
37.29 13-3 Mikko Peltonen (Mika Ahonkivi)
38.30 14-3 Rami Välimaa (Niko Papinaho)
39.56 15-3 Samuli Sinervä (Mikko Peltonen)yv.

3.erä
43.40 16-3 Mika Ahonkivi (Mikko Peltonen)
45.05 17-3 Jani Helppolainen (Rami Nikkonen)
48.14 18-3 Rami Välimaa (Hannu Tala)
49.00 19-3 Jani Helppolainen (Pasi Tuominen)
50.56 20-3 Jose Laaksonen (Mikko Peltonen)yv.
53.29 20-4 Jarno Rusanen yv.
53.40 21-4 Hannu Tala (Mikko Peltonen)
54.19 21-5 Matti Myllymäki (Jarno Rusanen)av.
55.48 22-5 Mikko Peltonen (Mika Ahonkivi)yv.
58.01 23-5 Jose Laaksonen (Mika Ahonkivi)
58.18 23-6 Jaakko Juvonen (Valtteri Raunio)

Torjunnat:
Joni Meskanen Kärpät 42
Toni Silmäri UKP 28
Aimo Autio UKP 13

Jäähyt:
Kärpät 3x2min
UKP 7x2min,1xPRK

Palkitut:
Kärpät Mikko Peltonen
UKP Risto Koskela

Yleisöä: 512

Kärppien tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Kärpät - logo

Porin Kärpät - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärppien junioritoiminta jatkuu alkavalla kaudella poikien kaukalopallolla sekä tyttöjen ringetellä.

Lue lisää
Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliiga on valinnut ja palkinnut kauden 2011-12 parhaat. Mennyt kausi oli liigan 21.

Lue lisää
Kärpille hopeaa

Kärpille hopeaa

Porin Kärppien ja lappeenrantalaisen RB-93 neljäs finaali noudatti pitkälti samaa linjaa aikaisempien loppuotteluiden kanssa.

Lue lisää
Nouseeko Kärpät sillasta

Nouseeko Kärpät sillasta

Painitermein sanottuna Porin Kärpät on sillassa.

Lue lisää
RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

Lappeenrantalainen RB-93 on voiton päässä tämän kauden kaukalopallon Suomen mestaruudesta.

Lue lisää
RB-93 vei ensimmäisen finaalin

RB-93 vei ensimmäisen finaalin

Porin Kärpät ja lappeenrantalainen RB-93 avasivat tämän kauden kaukalopalloliigan finaalit tasaisella ottelulla, joka meni lopulta jatkoajalle asti.

Lue lisää