Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Narukerän nimiin ensimmäinen välierä

 
Narukerän nimiin ensimmäinen välierä

Narukerän joukkuepelaaminen ja Jussi Aaltonen olivat liikaa HIFK:lle ensimmäisessä välierässä. Janne Väkiparta avasi maalinteon pelin viidennellä minuutilla. Tomi Mustosen toisen jakson aluksi pelin 48.minuutilla tekemä maali vapautti hieman jännitystä ja vei kotijoukkueen 2-0 johtoon. Mika Mutikainen kavensi 51. minuutilla , mutta se jäikin siihen.

Kokenut hyökkääjä ”vesipolveksikin”  arvioitu Petri Perkaus osoitti jutut vettä pitämättömiksi tekemällä Narukerän kolmannen vanhaan malliin pelin 72. minuutilla. Samuli Helavuori kuittasi lopullisen niitin pelin 80. minuutilla hienon nousun päätteeksi, kaaren tuntumasta lähteneeseen lyöntiin ei vastustajan maalivahti voinut yhtään mitään.

Narukerä piti läpi ottelun peliä hallussaan, HIFK oli vaarallisimmillaan vastahyökkäyksissä ja kulmatilanteissa, mutta oli muuten hieman sormi suussa.

Jussi Aaltonen Narukerän maalilla nappasi kylmästi niitäkin koppeja jotka menee ”paraati” osastoon. Erittäin onnistunut joukkuepelaaminen maalivahtipelin lisäksi takasivat Narukerälle ansaitun voiton keskiviikon pelissä.

Tuomarikolmikon Kanniainen, Siniaalto, Siniaalto työskentelystä voi vain jakaa kiitosta, kolmikko antoi joukkueiden pelata, mutta kuittasi rikkeet jäätävästi.

Narukerä on nyt ”pinnan” edessä, mutta lauantaina on jälleen uusi peli, toki peliin on mukavampi mennä pisteen edellä; HIFK:n paine ei ainakaan helpottunut.

Narukerän tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Narukerä - logo

Narukerä - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkue voitti viikonloppuna Varkaudessa pelatussa SM-lopputurnauksessa hopeaa.

Lue lisää
Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Narukerän vuosikokous valitsi seuran uudeksi puheenjohtajaksi Timo Helavuoren.

Lue lisää
Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Maaliskuussa 1998 Narukerä voitti Tornion Naränperällä pelatussa pronssiottelussa paikallisen Palloveikot 2-3.

Lue lisää
Narukerälle tappio ensimmäisestä välierästä

Narukerälle tappio ensimmäisestä välierästä

Arkipäivänä peli Helsingissä ”lepakkovuorolla” houkuttelee kuin ohrakakko karppaajaa.

Lue lisää
Narukerä aloittaa välierät keskiviikkona

Narukerä aloittaa välierät keskiviikkona

Kaksi hyvin toisensa tuntevaa ja kovaa pelaavaa joukkuetta kohtaavat bandyliigan välierissä. Narukerän ja HIFK:n ottelut ovat yleensä olleet vähämaalisia.

Lue lisää
Narukerä päätti runkosarjan voittoon

Narukerä päätti runkosarjan voittoon

Narukerä nappasi hienon voiton runkosarjan päätöskierroksella ja varmisti samalla kolmospaikkansa.

Lue lisää