Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

100Unta Akatemia - Pirkanmaa Akatemia 3-0

 
100Unta Akatemia - Pirkanmaa Akatemia 3-0


"Pallo on pyöreä" on sanonta, joka osoittautui todeksi perjantaina 19.1 Porin Karhuhallissa 100Unta Akatemia-Pirkanmaa Akatemia -ottelussa. 100Unta Akatemia voitti ottelun 3-0, mutta lukemat olisivat voineet olleet erilaisetkin. Toisaalta kuten 100Unta Akatemian valmentaja Samu Koski sanoi voiton varmistuttua, että peli oli taktiikan riemuvoitto. "Ensimmäinen puoliaika tarkalla puolustuksella 0-0 ja toisella puoliajalla vastahyökkäyksillä ja henkilökohtaisilla taidonnäytöillä pari maalia. Peli ei ollut varmaankaan taidokkainta katsottavaa, mutta voitto tuli ja oma maali säilyi koskemattomana ensimmäistä kertaa".
Peli alkoi tasaisesti ja 100Unta Akatemia kehitti ensimmäisen vartin aikana pari vaarallista tilannetta. Ote pelistä kuitenkin siirtyi hiljalleen Pirkanmaalle, joka painostikin koko ensimmäisen puoliajan lopun. Vaarallisimmat tilanteet tulivat kulmista ja vapaapotkuista, joita kookkaat pirkanmaalaiset hallitsivat kuitenkaan onnistumatta maalin teossa. Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin ensimmäinen loppui. Pirkanmaa hallitsi ja satakuntalaiset puolustivat tarkasti. 100Unta Akatemia meni johtoon 56 minuutilla, jolloin Juho Lehtovaara aavisti hyvin maalivahdin syöttöyrityksen. Hän katkaisi syötön ja teki maalin tyhjiin. Maalin jälkeen Pirkanmaa painosti entistä enemmän. Parhaat tilanteet tulivat vapaapotkuista, joista paremmalla taidolla ja onnella olisi voinut syntyä maaleja. Pelillisesti Pirkanmaa ei pystynyt luomaan tilanteita, vaan satakuntalaisten puolustus pystyi hyvin estämään vapauttavat syöttösuunnat. Toinen maali syntyi Sami Kaupin antamasta vapaapotkusta. Pirkanmaan puolustajat sähläsivät korkeassa pallossa, joka leijaili heidän ylitseen vastustajalle. Kari-Pekka Koivunen otti pallon erinomaisesti haltuun ja teki maalin tarkalla sijoituksella. Kolmas maali syntyi Sami Kaupin läpisyötöstä Juho Lehtoselle, joka yksin päästyään teki maalin varmasti. 100Unta Akatemian puolustuksen keskustassa ensimmäisellä puoliajalla Tatu Mäkelä ja toisella Antti Koskinen toivat kokemusta ja kovuutta muuten nuoreen joukkueeseen. Maalivahti Erno Inberg pelasi ensimmäisen Akatemian nollapelinsä. Sami Kauppi katkoi ja avasi peliä mainiosti puoluksen keskustassa . Matias Nurmela taisteli hyvin keskikentällä ja Juho Lehtovaara näytti toisella puoliajalla osaamistaan. Kari-Pekka Koivunen vaihdosta tulleena toi peliin uutta sykettä.

100Unta Akatemia - Pirkanmaa Akatemia 3 - 0 (0 - 0)
1-0 Juho Lehtovaara 56 min
2-0 Kari-Pekka Koivunen 79 min
3-0 Juho Lehtonen 82 min

Aloituskokoonpano(suluissa syntymävuosi, seura): Erno Inberg (88, MuSa) - Verneri Salminen (91, P-Iirot), Antti-Jussi Jaakola ( 89, Jazz-J) (==> Arto Heinäsuo 62min),Tatu Mäkelä (88,PoPa)( ==>Antti Koskinen 46min), Sami Kauppi (90, MuSa), Juho Patola (89, P-Iirot)(==> Topi Mattila 77min) -  , Tero Vähäsavo (89, Jazz-J) , Jonne Tuominen (91, Jazz-J) (==> Kari-Pekka Koivunen 46 min), Matias Nurmela (90, MuSa)  - Juho Lehtovaara  (90, P-Iirot), Juuso Kallio (90,MuSa)(==> Juho Lehtonen 75 min)
Vaihdossa: Antti Koskinen (88, P-Iirot), Topi Mattila (92, MuSa), Juho Lehtonen ( 92, P-Iirot),Arto Heinäsuo( 89, Jazz-J), Kari-Pekka Koivunen(89,Jazz-J), Tommi Heinonen ( 91, Jazz-J)

100Unta Akatemian tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle



Erno Inberg

3.6.1988
Tiedot


Verneri Salminen jatkaa Musan Salaman takalinjoilla

Verneri Salminen jatkaa Musan Salaman takalinjoilla

Musan Salaman puolustuslinjassa kolme kautta pelannut Verneri Salminen nähdään seuran valkoisessa paidassa myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Rudi Dieter liittyy Musan Salaman miehistöön

Rudi Dieter liittyy Musan Salaman miehistöön

Tampereelta saapuva Rudi Dieter liittyy uutena pelaajana Musan Salaman vahvuuteen.

Lue lisää
Jussi Välilä jatkaa Salamapaidassa myös tulevalla kaudella

Jussi Välilä jatkaa Salamapaidassa myös tulevalla kaudella

Musan Salaman riveihin päättyneeksi kaudeksi palannut Jussi Välilä (27) nähdään seuran valkoisessa paidassa myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Juho Lehtonen jatkaa Jazzin riveissä

Juho Lehtonen jatkaa Jazzin riveissä

Kakkosen B-lohkon parhaaksi hyökkääjäksi viime kaudella valittu Juho Lehtonen ja FC Jazz ovat solmineet kautta 2018 koskevan sopimuksen.

Lue lisää
Alfred Mapoka rytmittää FC Jazzin peliä ensi kaudella

Alfred Mapoka rytmittää FC Jazzin peliä ensi kaudella

Maanantaina kautensa aloituspalaverilla käynnistänyt FC Jazz saa mieluisan vahvistuksen ensi kauden joukkueeseen.

Lue lisää
Ville Ulanen edustusjoukkueen uusi vastuuvalmentaja

Ville Ulanen edustusjoukkueen uusi vastuuvalmentaja

Kolmen edellisen kauden ajan Matti Santahuhdan aisaparina toiminut Ville Ulanen on Musan Salaman edustusjoukkueen uusi vastuuvalmentaja.

Lue lisää