Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FC Jazzin odotettu kotiavaus päättyi juhlallisesti 2-1

 
FC Jazzin odotettu kotiavaus päättyi juhlallisesti 2-1

Kotijoukkue keräsi kaikki kolme pistettä pallokassiin, vaikka jazzilaiset päästivät vieraansa turhankin lähelle.

Matti Heimo pääsi tasoittamaan ottelun 85. peliminuutilla rangaistuspotkusta, joka oli KaaPon pelin ensimmäinen maalia kohti suuntautunut laukaus.

Rankkari vihellettiin, kun pallo osui Jazz-toppari Jari Lammisen käteen kulmapotkun jälkeisessä hässäkässä.

Peliä koko ajan vienyt FC Jazz ei kuitenkaan hämmentynyt. Ensin Ari Qvist pääsi kokeilemaan viidestä metristä, mutta vahvasti torjunut Riku Holmström osui pallon tielle.

Hetkeä myöhemmin, ajassa 88. peliminuuttia, Matti Santahuhta vapautti vaihdosta kentälle rynnänneen Kai Sillanpään upeasti läpiajoon. Sillanpään hermo piti, ja pallo löysi reittinsä ohi Holmströmin. Näin lähes 400-päinen kotikatsomo sai juhlia voittomaalia.

- Ainakin tarjosimme kunnon draamaa yleisölle, päävalmentaja Mikko Mannila huokasi onnellisena.

- Vielä enemmän olisi hymyilyttänyt, jos olisimme naulanneet pelin hyvissä ajoin. Meillä oli loistavat paikat tehdä useita maaleja, jotka olisi pitänyt käyttää.

Mannila oli aivan oikeassa. Erityisesti Ari Qvist ja erittäin aktiivisesti piikissä esiintynyt Ville Santanen loivat alituisen uhan ja useita loistopaikkoja KaaPon maalille toisella puoliajalla. Tolppaa ja ylärimaa lähemmäs verkkoa miehet eivät kuitenkaan osuneet.

- Pitää kuitenkin kiittää koko joukkueen työmoraalia. Jokainen pelaaja paiski upeasti töitä, vaikka mukana oli monta vasta puolikuntoista kaveria, Mannila muistutti.

Ottelun avausmaalin tykitti voimalla 25 metristä uransa ensimmäisen Kakkosen ottelun pelannut Aku Kalliolevo. Avausjakson puolivälissä syntyneeseen osumaan syötön antoi Jazz-kapteeni Joonas Laurikainen, joka palkittiin myös pelin parhaana.

- On pakko kiitellä Akun panosta. Hänen kanssaan on todella helppo pelata. Ei olisi uskonut, että mies pelaa ensimmäistä kertaa tällä tasolla, Laurikainen jakoi kiitosta keskikentän keskustan hänen kanssaan täyttäneelle Kalliolevolle.

- Mutta se meidän pitää muistaa, että tämä on maalintekopeli. Viimeistelyä on pakko parantaa, kapteeni vaati.

KaaPon leirissä ei tappiota selitelty, vaikka voittomaali tuli masentavasti loppuhetkillä.

- Se maali kertoo pelistä paljon. Tuollaisia virheitä ei voi tällä tasolla tehdä. Pitää kuitenkin muistaa, että yhtä hyvin peli olisi voinut päättyä kotijoukkueelle 3 tai 4-0, päävalmentaja Akusti Salonen totesi.

FC Jazzin kokoonpano:
Jyri Nieminen (mv)
Arto Heinäsuo
Jussi Leinonen
Jari Lamminen
Joonas Salo
Aku Kalliolevo
Joonas Laurikainen "C" (90 min Joni Pelkonen)
Matti Santahuhta
Ilari Helavuori (80 min Kai Sillanpää)
Ville Santanen (75 min Joao Gaetti)
Ari Qvist

Jazzin tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


FC Jazz Juniorit ry - logo

FC Jazz - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää