Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SoVolle shokkihoitoa Salamalta

 
SoVolle shokkihoitoa Salamalta

Sarjapaikastaan vimmatusti taitelevat MuSa ja SoVo kohtasivat Someron pimenevässä illassa sunnuntaina, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi, kumpi oli parempi joukkue. SoVo oli passiivinen ja haluton, eikä somerolaisten 'pallo päätyyn ja perään'-taktiikka aiheuttanut MuSan puolustukselle suurempia ongelmia. Somerolaisten epäonnisesta avausmaalista huolimatta, MuSa painoi päälle koko ottelun ja ansaitsi voittonsa.

Illan suurin onnistuja oli kärkimies Sami Kriikkula, joka oli päineen välissä kolmesti ottelun aikana. Mies iski tyylipuhtaan hat trickin ja valittiin ansaitusti ottelun parhaaksi pelaajaksi. Samalla tämä kolossaalinen Merikarvian lahja suomalaiselle jalkapallolle kohenteli asemiaan maalipörssissä nousten jo viiteen täysosumaan. 'Oma peli ei vielä tuntunut ihan loksahtavan kohdalleen, olen pikkuhiljaa alkanut saamaan juonen päästä kiinni', kertoo illan sankari Kriikkula. Onko mieheltä siis odotettavissa vieläkin parempia maalimääriä? 'Todellakin on!', toteaa lempeä jätti.

Illan komeimman osuman iski 72. minuutilla Piracaia, jonka vaparimaali toi mieleen Jazzin kulta-ajat 90-luvulla. Mies laukoi pallon etuyläkulmaan 25 metristä, eikä jättänyt maalivahti Ilkka Innolalle juuri mitään mahdollisuuksia. Maalinsa lisäksi keskikentän moottorina toiminut Pira syötti vielä pari maalia ja rakensi peliä mallikkaasti. 'Piran keskityksistä on mukava laittaa pallo maaliin, sillä ne tuntuvat löytävän oikean osoitteen lähes aina', kehuu pelikaveriaan Kriikkula.

MuSan peli-ilme on ollut viime aikoina aivan erilainen, kuin kauden keskivaiheilla. Kymmenen ottelun voitoton putki on kääntynyt kahden ottelun voittoputkeksi ja nuori joukkue on saanut roimasti itseluottamustaan takaisin. Suurin yksittäinen syy kurssin totaalikääntymiselle on se, että pelaajat puhaltavat yhteen hiileen ja tekevät nöyrästi töitä molempiin suuntiin. Vielä heinäkuussa havaittavissa ollut kurittomuus on tipotiessään ja MuSan taival näyttää nyt huomattavasti valoisammalta. Voiton ansiosta Salama nousi jo ensimmäiselle säilyjän paikalle ja tavoitteena on luonnollisesti kohentaa asemia vielä entisestään. Saapa nähdä tuleeko heikosti esiintynyt FC Jazzkin vielä persus edellä vastaan sarjataulukossa.

Musan Salaman tiedotteesta / UrheiluPori 


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää