Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FBT hävisi kenraalin niukasti TPS:lle

 
FBT hävisi kenraalin niukasti TPS:lle

FBT Pori kohtasi viimeisessä harjoituspelissään TPS:n. Turkulaiset olivat parempia maalein 5-6 (0-3, 2-2, 3-1).

TPS tuli porilaisyleisön eteen torstaina vauhdikkaasti. Hyvin nopealla tahdilla vierasjoukkue oli latonut taululle kolme täysosumaa Mikko Hautaniemen, Lauri Stenforsin ja Joonas Lastusen maaleilla. Yhtäläistä näille ensimmäisen erän maaleille oli se, että kaikki tulivat kentän herrana toimineen Lasse Pajun syötöistä.

Toiseen erään kotijoukkue tuli aggressiivisemmin, ja sai lopulta TPS:n vahvan puolustuksen murrettua. Juho Miilunpalo pääsi Mikko Stenforsin syötöstä ampumaan vasemmalta laidalta FBT:n avausosuman. TPS:n Jens Riska kuittasi nopeasti, mutta FBT:n Jonne Haapasalo iski pelin 2-4:ään. Tauolle mentiin kuitenkin taas kolmen maalin karkuasetelmissa Miikka Sokan maalattua turkulaisille.

Kolmannen erän sävelet olivat selvät. TPS puolusti ja FBT haki kavennuksia. Erän toisella puoliskolla porilaiset iskivätkin pikatahtiin kaksi osumaa. Ensin Mikael Boelius osui Miilunpalon syötöstä ja muutaman minuutin päästä Miilunpalo ilmaveivasi FBT:n jo maalin päähän. TPS:n kovuus tuli kuitenkin ilmi tämän jälkeen, ja joukkue iski Jaakko Hautamäen toimesta vastahyökkäysosuman. Ottelun lopussa päästiin vielä kunnon loppukiriin, kun Tatu Ruohosen laukaus toi pelin jälleen porilaisten kannalta maalin päähän. Taistelu ei kuitenkaan riittänyt, ja TPS voitti porilaiset toisen kerran syksyn harjoituskaudella.

FBT Porin tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää
Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhut on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Paavo Kankaanpään kanssa.

Lue lisää
Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut lähtee lauantaina pohjoisiin LNM:n vieraaksi. Liminkalaiset esittivät marraskuussa vahvoja otteita Porissa, vieden tiukan väännön ja pisteet mukanaan lukemin 3-4.

Lue lisää
Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Viime kaudella Karhuissa 23 ottelussa pelannut Arvid Vonk on solminut vuoden jatkosopimuksen Karhujen kanssa. Vonk on tärkeä palanen Karhujen joukkuetta myös ensi kaudella.

Lue lisää
Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Viimeisimpinä pelaajina vuoden jatkosopimuksen on kirjoittanut Salibandyliigakokemustakin omaava Karhujen kasvatti Roni Tuomela.

Lue lisää
Karhuille kaksi jatkosopimusta

Karhuille kaksi jatkosopimusta

Porilaisjoukkueen riveissä tulevalla kaudella jatkavat Heikki Vanhatalo ja Henry Stenfors.

Lue lisää