Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kausi päättyi tappioon

 
Kausi päättyi tappioon

FC Jazzin jalkapallokausi Kakkosen B-lohkossa päättyi sunnuntaina 4-0 (3-0) –tappioon Kauniaisissa. Kotijoukkue Grankulla IFK oli pelissä parempi, mutta aivan koko totuutta tulos ei pelistä kerro.

- Ensimmäinen puoliajan hävisimme keskikentällä. Varsinkin liikkeessä jäimme jälkeen, FC Jazzin päävalmentaja Mikko Mannila toteaa.

- Mutta saimme silti luotua paikkoja. Konate pääsi yksin läpi ja lisäksi meillä oli erinomaisia erikoistilanteita. Grani puolestaan teki kolmesta hyökkäyksestä kolme maalia, Mannila totesi.

Toisella puoliajalla FC Jazz otti pelin ohjia käsiinsä, mutta tehottomuus vaivasi, eikä maalinteko onnistunut edes avopaikoista.

- Grani sai räikeän paitsiomaalin. Onneksi se ei ratkaissut mitään isompaa.

GrIFK osoittautui FC Jazzille sarjan vaikeimmaksi vastustajaksi. Se oli SalPan ohella ainoa joukkue, jolta paprikapaidat eivät ottaneet pisteitä.

FC Jazz oli lopulta Kakkosen B-lohkon kymmenes. Vielä heinäkuussa sarjan kärkikahinoissa ollut FC Jazz hiipui syksyllä lukuisten tasapelien takia sarjan alempaan keskikastiin.

- Sijoituksemme oli sama kuin viime vuonna ja pistesaldo parani yhdellä, joten parannus oli aika minimaalinen. Joukkueen oma tavoite sijoista 1-3 ei täyttynyt, mutta seurajohdon asettama tavoite eli sarjapaikan uusiminen onnistui, Mannila muistutti.

- Jos käytetään mittarina minun ja Sami Rintasen silmiä, voidaan todeta, että pelillisesti menimme viime vuodesta selkeästi eteenpäin, varsinkin pallollisessa pelissä ja hyökkäysten rakentelussa. Viimeistely oli ongelmamme, varsinkin loppukaudesta.

Mannila myöntää, että suojattiensa otteet olivat kauden aikana liian epätasaisia. Asia aiotaan punnita ja tutkia tarkasti, jotta tehdyistä ratkaisuista ja virheistä voidaan ottaa oppia.

- Pitkään kauteen mahtui muutamia täydellisiä floppipelejä ja muutamia tosi hyviä pelejä, mutta syvempien analyysien aika on vähän myöhemmin. On selvää, että monia asioita voidaan varmasti tehdä paremmin, Mannila totesi.

Jazzin tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


FC Jazz Juniorit ry - logo

FC Jazz - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Matias Koskinen liittyy cupin alla Musan Salaman ryhmään

Matias Koskinen liittyy cupin alla Musan Salaman ryhmään

Matias Koskinen Salama-paitaan, myös Nuutti Kahila ja Saska Kynäslahti mukaan edustusjoukkueen vahvuuteen.

Lue lisää
Verneri Salminen jatkaa Musan Salaman takalinjoilla

Verneri Salminen jatkaa Musan Salaman takalinjoilla

Musan Salaman puolustuslinjassa kolme kautta pelannut Verneri Salminen nähdään seuran valkoisessa paidassa myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Rudi Dieter liittyy Musan Salaman miehistöön

Rudi Dieter liittyy Musan Salaman miehistöön

Tampereelta saapuva Rudi Dieter liittyy uutena pelaajana Musan Salaman vahvuuteen.

Lue lisää
Jussi Välilä jatkaa Salamapaidassa myös tulevalla kaudella

Jussi Välilä jatkaa Salamapaidassa myös tulevalla kaudella

Musan Salaman riveihin päättyneeksi kaudeksi palannut Jussi Välilä (27) nähdään seuran valkoisessa paidassa myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Juho Lehtonen jatkaa Jazzin riveissä

Juho Lehtonen jatkaa Jazzin riveissä

Kakkosen B-lohkon parhaaksi hyökkääjäksi viime kaudella valittu Juho Lehtonen ja FC Jazz ovat solmineet kautta 2018 koskevan sopimuksen.

Lue lisää
Alfred Mapoka rytmittää FC Jazzin peliä ensi kaudella

Alfred Mapoka rytmittää FC Jazzin peliä ensi kaudella

Maanantaina kautensa aloituspalaverilla käynnistänyt FC Jazz saa mieluisan vahvistuksen ensi kauden joukkueeseen.

Lue lisää