Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ässien saldo 56 ottelua - 54 pistettä

 
Ässien saldo 56 ottelua - 54 pistettä


Porin Ässien pistesaldo ei kasvanut kauden viimeisessä ottelussa. Eilen Espoossa pelattu peli oli Ässien 56 ottelu tämän kauden runkosarjassa. Niissä porilaiset saivat kasaa yhteensä 54 pistettä. Ässien taakse jäi ainoastaan Kuopion KalPa - kolmen pisteen päähän. Lopulta Ässien matka pudotuspeliviivaan venyi 23 pisteen mittaiseksi.

Bluesilla oli eilisessä ottelussa vielä panosta taistelussa runkosarjan sijoista 5-7. Voitto takasi espoolaisille runkosarjan viidennen sijan. Blues aloitti eilisen pelin takkuillen saaden ensimmäisen neljän minuutin aikana kaksi jäähyä. Näitä mahdollisuuksia Ässät ei kuitenkaan onnistunut käyttämään. Blues puolestaan rokotti välittömästi, kun se pääsi ylivoimalle. Ottelun avausmaalin iski Kent Manderville tasan yhdeksän peliminuutin kohdalla. Porilaisten tasoituksen ja samalla Ässien ainoan maalin iski Patrik Forsbacka. Maaliin syöttöpisteen saanut Toni Häppölä nousi samalla tämän kauden pisteissä ohi Kristian Kuuselan. Erän päätöshetkillä Marko Kivenmäki sai kakkosen huitomisesta. Bluesin hyvä ylivoima toi tulosta 24 sekuntia ennen erän loppumista Ladislav Kohnin osuessa tolppien väliin.

Toisessa erässä Blues ratkaisi ottelun kolmella osumallaan. Osumista ainoastaan yksi tuli ylivoimalla, vaikka Blues pääsikin pelaamaan erän aikana reilusti ylivoimaa. Jäähyjä Ässille vihellettiin toisessa erässä kaikkiaan 52 minuuttia. Jäähyistä kuusi oli kakkosia, kaksi kymppiä ja Pasi Peltosen pelirangaistus (20 min). Samaan aikaan Bluesista ainoastaan Kimmo Peltonen kärsi yhden kakkosen. Peltonen otti samalla pesäeroa Toni Mäkiahoon kaikkien aikojen jäähytilastossa. Peltoselle merkattiin pelissä kaikkiaan 34 minuuttia jäähyjä. Ottelun kolmas erä oli edelleen Bluesin hallintaa. Hallinnasta huolimatta lisämaaleja Blues ei onnistunut enää tekemään. Ässille siis kauden viimeisessä pelissä 5-1 tappio. Ässien maalilla viidesti antaunut Matti Kaltiainen torjui kaikkiaan 51 laukausta, kun samassa ajassa Ässät sai kiekon kaikkiaan 16 kertaa Blues-vahti Bernd Brücklerin suojiin.

Ässien tehopisteet:
Patrik Forsbacka 1+0
Paul Healey 0+1
Toni Häppölä 0+1

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


HC Ässät Pori Oy - logo

Ässät - 2006-2007 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2006-2007

Ottelut kaudella 2006-2007

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PatrikForsbacka

Patrik Forsbacka

12.8.1982 Pori
Tiedot

ToniHäppölä

Toni Häppölä

9.4.1981 Helsinki
Tiedot

MattiKaltiainen

Matti Kaltiainen

30.4.1982 Espoo
Tiedot

MarkoKivenmäki

Marko Kivenmäki

20.7.1975 Turku
Tiedot

KristianKuusela

Kristian Kuusela

19.2.1983 Seinäjoki
Tiedot

PasiPeltonen

Pasi Peltonen

17.2.1972 Pori
Tiedot


Anton Fonzen Karhu HT:n riveihin

Anton Fonzen Karhu HT:n riveihin

Ässäkasvatti Anton Fonzen liittyy Karhu puolustukseen yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Ässät ja Karhu HT aloittava yhteistyön

Ässät ja Karhu HT aloittava yhteistyön

Porilaisten urheiluseurojen yhteistyö kehittyy, kun Ässät ja Karhu HT aloittavat yhteistyön.

Lue lisää
Marco Insam Ässiin yksivuotisella sopimuksella

Marco Insam Ässiin yksivuotisella sopimuksella

Ässät ja laitahyökkääjä Marco Insam ovat tehneet yksivuotisen pelaajasopimuksen. Sopimukseen sisältyy marraskuun loppuun asti ulottuva koeaika.

Lue lisää
Philip McRae siirtyy Ässiin

Philip McRae siirtyy Ässiin

Ässät on tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen keskushyökkääjä Philip McRaen kanssa. 27-vuotias yhdysvaltalaishyökkääjä on pelannut urallaan 15 NHL-ottelua tehoin 1+2 =3.

Lue lisää
Mikko Salmio siirtyy Ässiin

Mikko Salmio siirtyy Ässiin

Ässät ja Mikko Salmio ovat tehneet kaksivuotisen pelaajasopimuksen. 25-vuotias isokokoinen hyökkääjä siirtyy Poriin JYP:in organisaatiosta, jota hyökkääjä on edustanut koko uransa ajan.

Lue lisää
Sami Lähteenmäki palaa Ässiin

Sami Lähteenmäki palaa Ässiin

Hyökkääjät Sami Lähteenmäki ja Matti Lamberg sekä puolustaja Kristian Tuohilampi siirtyvät Ässiin kaksivuotisilla sopimuksilla. Lisäksi maalivahti Henri Kiviaho siirtyy Ässiin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää