Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jyrki Santala jättää Lukon

 
Jyrki Santala jättää Lukon


Keväästä 2000 lähtien Rauman Lukko Oy:n toimitusjohtajana työskennellyt Jyrki Santala jättää tehtävänsä toukokuun lopussa. Pitkän linjan kiekkomies haluaa itselleen jatkossa kokonaan uudenlaisia haasteita.

- Olen toiminut jääkiekon eri johtotehtävissä vuodesta 1984 lähtien ja olen jo jonkin aikaa kypsytellyt ajatusta pois siirtymisestä. Kun tulee tunne, ettei saa työstään enää täyttä tyydytystä, on aika vetää johtopäätökset ja todeta, että omakin annettava on ehkä käynyt vähiin.

- Ajankohta tuntuu nyt sopivalta, sillä vanha kausi on saatu päätökseen ja uuden valmistelu hyvään vauhtiin. Myös suuritöinen halliprojekti on valmistunut, joten mikään ei jää pahasti kesken.

Lukon vt. toimitusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa yhteyspäällikkö Rafael Eerola.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle




Ässien Pataviikko huipentui potkuihin

Ässien Pataviikko huipentui potkuihin

Jyrki Aho vapautettu päävalmentajan tehtävistä. Mikael Kotkaniemi nousee Ässien päävalmentajaksi kevääseen 2020 asti ulottuvalla sopimuksella.

Lue lisää
Jarno Kärki jatkaa Ässissä

Jarno Kärki jatkaa Ässissä

Ässät ja hyökkääjä Jarno Kärki ovat sopineet kaksivuotisen jatkosopimuksen. Kärki on pelannut tällä kaudella Ässissä 21 ottelua tehoin 7+3 =10.

Lue lisää
Niko Peltola jatkaa Ässissä

Niko Peltola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Niko Peltolan kanssa. Tällä kaudella puolustaja on pelannut Ässien paidassa 41 ottelua tehoin 1+8 =9.

Lue lisää
Juho Tommila jatkaa Ässissä

Juho Tommila jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Juho Tommilan kanssa.

Lue lisää
Tuomas Huhtanen palaa tryout -sopimuksella Ässiin

Tuomas Huhtanen palaa tryout -sopimuksella Ässiin

Ässät on tehnyt kaksi viikkoa kestävän tryout -sopimuksen hyökkääjä Tuomas Huhtasen kanssa.

Lue lisää
Tehopuolustaja Tommi Taimi palaa Ässiin

Tehopuolustaja Tommi Taimi palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2020 asti ulottuvan pelaajasopimuksen puolustaja Tommi Taimen kanssa.

Lue lisää