Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Rita Niemen katseet jo MM-kisoissa

 
Rita Niemen katseet jo MM-kisoissa


Porissa kahviteltiin perjantaina kultaisissa tunnelmissa. Aerobicin Euroopan mestaruuden Espanjassa napannut Rita Niemi esitteli onnittelutilaisuudessa tuoretta mitaliaan ylpeänä.

- Ei sitä meinaa oikein vieläkään uskoa, että on Euroopan mestari. Kyllä tässä varmasti kuukausi menee ennen kuin asian sisäistää, Niemi hymyili.

Ilmaiseksi porilainen ei uransa ensimmäistä täysosumaa saanut. Niemen olkapää alkoi vihoitella jo lämmittelyssä ennen kisaa.

- Todennäköisesti se venähti tai meni sijoiltaan. Todella kipeä olkapää oli kisassa, mutta nyt alkaa jo helpottaa.

Kovimmat hetkensä Niemi koki finaalissa.

- Esityksen puolivälissä olin jo aivan puhki. Ihan kuin ei olisi ollut edes omat lihakset. Se varmasti vaikutti, että siellä oli niin lämmin. Ja tietysti paineita oli enemmän kuin ennen, kun lähdin finaaliin ykkössijalta. Siinä oli paljon menetettävää, Niemi mietti.

- Oikeasti Ritan voitto oli selvää pässinlihaa jo esikatselusta alkaen, kultamitalistin valmentaja Jaana Mäkinen hehkutti.

Kovin kauan Porin Naisvoimistelijoiden johtotähti ei ehdi juhlia, sillä edessä odottavat jo uudet haasteet. Lokakuun puolivälissä Niemi lähtee hakemaan maailmanmestaruutta Serbiasta.

- Ne ovat taas kovemmat kilpailut. Samalla ohjelmalla lähdetään, mutta vähän enemmän tavaraa ja sähinää siihen yritetään saada, Niemi selvitti.

- Lokakuu tulee eteen yllättävän pian. Nyt pidetään pieni lepokausi, minkä aikana tyhjennetään päätä urheilemalla hieman rennommin eri lajeja. Mutta pian alkaa treenata taas kovaa. EM-kulta toi hyvää fiilistä ja uutta voimaa MM-valmistautumiseen. Se on vuoden pääkisa, kultamitalisti katsoi tulevaan.

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle



Rita Niemi

4.7.1979
Tiedot


Rita Niemi uusi EM-kultansa

Hallitseva EM- kultamitalisti Rita Niemi uusi aerobicin Fisaf-liiton naisten Euroopan mestaruuden lauantaina Helsingissä mitellyissä EM-kilpailuissa.

Lue lisää

Rita Niemi niukasti kakkoseksi

Niemi saalisti hopeaa aerobicin Fisaf-liiton MM-kisoissa Serbiassa.

Lue lisää

Rita Niemen olkapää ei vaadi leikkausta

Toukokuussa aerobicin Euroopan mestaruuden voittanut Rita Niemi jatkaa valmistautumistaan syksyn MM-kisoihin ongelmitta.

Lue lisää

Rita Niemi pokkasi EM-kultaa aerobicissa

Rita Niemi otti omansa Espanjassa järjestetyissä aerobicin Fisaf-liiton Euroopan mestaruuskisoissa.

Lue lisää

Rita Niemi ykkössijalta EM-finaaliin

Kaikki tuomarit asettivat porilaisen Rita Niemen eilisissä aerobicin EM-semifinaaleissa ykkössijalle.

Lue lisää

Rita Niemen tähtäimessä mestaruus

Porin Naisvoimistelijoiden Rita Niemi lähtee Aerobicin EM-kisoihin Espanjaan Suomen ainoana naisedustajana.

Lue lisää