Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko kauden toiseen voittoon

 

Lukko kauden toiseen voittoon


OTTELUN TEEMA

Rauman Lukko kävi perjantaina noutamassa kauden avausmatsista upean voiton Porin Ässien kustannuksella. Kauaa raumalaisjoukkue ei saanut tilanteesta nauttia, sillä seuraava peli pelattiin alle vuorokauden sisään.

Vieraaksi Kivikylän Areenalla pelattuun kotikauden avaukseen saapui Lappeenrannan SaiPa. Vuosien saatossa Raumalla pelatut SaiPa-ottelut ovat olleet järjestäen rankkoja taisteluita vieraiden kilpikonnapuolustusta vastaan. Samaa oli odotettavissa tämänkin iltaisesta ottelusta, asiaa ei myöskään helpottanut se seikka, että Lukkokin oli ladannut kaikki paukut perjantaiseen paikallisotteluun.

Lukko onnistui heti ottelun alussa vääntämään maalin ja sai näin hyvän startin. SaiPan piti hieman avata puolustuspeliään heti alkuminuuteista lähtien ja tämä antoi mahdollisuuden Lukon vastahyökkäyksille. Lukko nappasi lopulta varsin vakuuttavalla esityksellä voiton lukemin 4-1 (3-0, 0-0, 1-1).

ILLAN ELIITTIÄ

Parhaiten esille Lukon ryhmästä nousi Perttu Lindgren viimeisteltyään ensin ylivoimalla itse kerran ja annettuaan seuraavalla ylivoimalla huikean passin Teemu Aallolle, joka ei voinut erehtyä saatuaan pelivälineen takatolpalle täysin avoimeen paikkaan.

Yhtä tärkeässä osassa oli nelosketjua hyvin johtanut Juhani Jasu, joka raapi ottelun avausmaalin. Lukon neljännen maalin teki Mark Bomersback tyhjiin ottelun lopussa. Maalillaan Mika Noronen takasi Lukolle mahdollisuuden taistella voitosta pelaten omalla hyvällä tasollaan.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelun ratkaisun kannalta suurimmassa osassa olivat erikoistilanteet. SaiPalle tuomittiin seitsemän kaksiminuuttista, joiden aikana Lukko onnistui kahdesti. Lukko joutui rikkomaan vain viisi kertaa jäähyn arvoisesti ja SaiPa saikin tehtyä vain yhden ylivoimamaalin.

Lukon viisikkopuolustus oli myös hyvällä tasolla ottelussa. Lukko löi keskialueella ja oman maalin edustalla luukut kiinni siinä vaiheessa kun SaiPa lisäsi höyryä ja sai pidettyä pyöritykset lähinnä kulmissa.

TULEMAN PITÄÄ

Lukolla on seuraavaksi tiedossa tiistainen vierasmatka Ouluun, jossa joukkue kohtaa niin ikään kaksi ensimmäistä peliään voittaneen Kärpät. Seuraavan kerran Kivikylän Areenalla räjähtää perjantaina 23.9. kun kettupaidat isännöivät Tampereen Ilvestä. Liput kauden toiseen kotimatsiin kannattaa hommata ajoissa!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Hyökkääjä Chris VandeVelde Rauman Lukkoon

Hyökkääjä Chris VandeVelde Rauman Lukkoon

Rauman Lukko on kiinnittänyt loppukauden mittaisella sopimuksella Chris VandeVelden. 30-vuotias yhdysvaltalaishyökkääjä on pelannut neljä edellistä kautta NHL-seura Philadelphia Flyersin organisaatiossa.

Lue lisää
Teemu Ramstedt liittyy Rauman Lukkoon

Teemu Ramstedt liittyy Rauman Lukkoon

Rauman Lukko vahvistaa hyökkäystään Teemu Ramstedtilla. Raumalaisseuran ja 29-vuotiaan keskushyökkääjän sopimus kattaa loppukauden 2017-18.

Lue lisää
Lukko ja Fleury purkivat sopimuksensa yhteisymmärryksessä

Lukko ja Fleury purkivat sopimuksensa yhteisymmärryksessä

Rauman Lukko ja hyökkääjä Damien Fleury ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Eero Somervuori Rauman Lukkoon

Eero Somervuori Rauman Lukkoon

Rauman Lukko vahvistaa hyökkäysosastoaan, kun kokenut Eero Somervuori liittyy raumalaisten riveihin.

Lue lisää
Ranskalaishyökkääjä Damien Fleury liittyy Rauman Lukkoon

Ranskalaishyökkääjä Damien Fleury liittyy Rauman Lukkoon

Rauman Lukko on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Damien Fleuryn kanssa. 31-vuotias ranskalaishyökkääjä kiekkoili viime kaudella KHL:ssä Kunlun Red Starin riveissä.

Lue lisää
Kalle Sahlstedt Rauman Lukon urheilujohtajaksi

Kalle Sahlstedt Rauman Lukon urheilujohtajaksi

Rauman Lukko on valinnut urheilujohtajakseen 43-vuotiaan Kalle Sahlstedtin.

Lue lisää