Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pitkä ilta päättyi Lukon juhliin

 

Pitkä ilta päättyi Lukon juhliin


OTTELUN TEEMA

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran tiistaina Raumalla, jolloin Lukko oli joukkueista selkeästi parempi. Kettujoukkue pelasi ottelussa lähes virheetöntä puolustuspeliä, eikä Bluesille avautunut juurikaan kunnon maalipaikkoja. Tiivistä puolustamista vaadittaisiin myös SM-liigan toiseksi parhaan kotijoukkueen vieraana.

Ottelun teema ei täysin kaukalossa näkynyt, sillä molemmat joukkueet pelasivat lennokasta hyökkäyspeliä. Lukon upea kiri kahden maalin takaa-ajoasemasta palkittiin lopulta kahdella pisteellä. Erittäin maukas voitto lähti raumalaisten mukaan kotimatkalle lukemin 4-5 VL (0-1, 4-1, 0-2, 0-0). Kris Beechin ratkaiseva voittolaukaus oli kilpailussa jo 26. yritys, joten voittajaa haettiin todellakin pitkän kaavan mukaan.

ILLAN ELIITTIÄ

Lukolla riitti ottelussa onnistujia laajalla rintamalla. Voittomaalikilpailun ratkaisija ja Lukon kirin kolmannessa erässä aloittanut Kris Beech pelasi vahvan ottelun, jota tosin hieman himmensi päätöserän kaksi jäähyä. Perttu Lindgren osoitti myös maagisuuttaan etenkin syötöllään Lauri Tukosen sivaltamaan tasoitusosumaan. Lukon seurahistorian 7000. maalin laukonut Juhani Jasu pelasi myös hyvän pelin Mark Bomersback ja Jussi Pesonen laidoillaan.

Neljästä päästetystä osumasta huolimatta Mika Noronen oli mies paikallaan maalilla. Voittomaalikilpailun upeat torjunnat saivat Blues-pelaajat täysin epätoivon partaalle. Puolustajista puhtain paperein selvisivät reilut 26 minuuttia uurastanut Harri Tikkanen sekä peliajan 22:25 kirjauttanut Anssi Rantanen.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelun ratkaisuksi oli jo muodostua Bluesin tekemä 4-2-maali toisen erän lopulla. Tommi Huhtala potkaisi kiekon maalin edestä sisään, mutta tuomaristo ei nähnyt tilannetta kunnolla ja sitä tarkistettiin pitkään videolta. Lopulta maali hyväksyttiin Lukon vastalauseista huolimatta.

Lukko ei kuitenkaan antanut tilanteen häiritä pelaamista, sillä päätöserässä nähtiin hyvällä taisteluilmeellä esiintynyt raumalaisjoukkue. Beech kavensi pelin tarkalla rannelaukauksella maalin edestä ja Tukonen vastasi tasoitusmaalista ylivoimalla. Noronen vastaavasti otti muutaman huippupelastuksen Lukon jouduttua pelaamaan alivoimaa kolmannessa erässä sekä jatkoajalla.

Voittomaalikilpailussa Lukon voiton takuumies oli siis Beech, joka ratkaisevan laukauksen lisäksi onnistui myös kertaalleen kolmen ensimmäisen laukojan joukossa. Todella pitkän voittomaalikilpailun lisäksi pelissä nähtiin myös muita tavallisuudesta poikkeavia tilanteita.

Jussi Pesosen ampuma 2-2-maali oli taatusti yksi hänen uran erikoisimmista. Pesosen ohi maalin suuntautunut laukaus ponnahti päädystä Blues-vahti Lars Voldenin selän kautta verkkoon. Tällä kaudella tekopaikoissa hieman huonosta tuurista kärsineelle Pesoselle osuma oli varmasti mieltä lämmittävä.

TULEMAN PITÄÄ

Seuraavan kerran Lukko pelaa lauantaina, kun joukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan Jokerit ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Jokerit on liigan paras kotijoukkue, joten haaste on raumalaisille kova. Lukko on kuitenkin viime peleissä esiintynyt varsin mainiosti, joten pistetiliin voi hyvillä mielin odottaa lisäystä myös lauantaina.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää