Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lapua laittoi Lukon selälleen ja tasoitti voitot

 

Lapua laittoi Lukon selälleen ja tasoitti voitot




UrheiluRauma

Lukko - Lapua 0-2 (0-1, 0-3)

Ottelusarjan katkaiseminen on aina vaikeaa ja se nähtiin myös torstaina Otanlahdessa, kun Lapua kävi ottamassa kotietunsa takaisin naisten superpesiksessä.

- Ulkopeli meiltä toimi, mutta tuollaisella sisäpelillä emme edes ansainneet juoksuja. No tästä ei voi kuin parantaa, sillä oli sisäpelimme tänään niin luokatonta, totesi Lukon ykköspalkittu Iida Möttönen.

Ensimmäistä jaksoa mentiin juoksuitta aina kolmannen tasoittavalle, kun lapualaiset saivat jakson ensimmäisen ja ainokaisen juoksun. Tuohon juoksuun toki vaadittiin aimo annos tuuria, kun pallo tippui Lukon etukenttään eikä Sini Strander eikä Kaisa-Maija Loutti saaneet sitä käteensä ja heitto jäi suutariksi. Tuon epäonnistuneen heiton vuoksi Lapuan nopea Emmi Viitala karkasi kotipesän turvaan.

Tuosta Iida Möttösen mainitsemasta surkeasta sisäpelistä käy esimerkiksi se, että raumalaisilla ei ollut yhtään kolmostilannetta koko jaksolla.

Toinen jakso oli raumalaisittain melkein yhtä ankea, mutta nyt sentään joukkue sai neljä kolmostilannetta. Eihän todellakaan tuollaisella määrällä voi peliä voittaa.

Lapualaiset iskivät juoksut toiseen, kolmanteen ja neljänteen vuoropariin. Nuo juoksut toivat Emmi Viitala (2) ja  Suvi Huhtanen. Kotiuttajina puolestaan toimivat Emmi Liikala, Heli Viinamäki ja runkosarjan lyöjäkuningatar Tanja Vehniäinen.

- Fiilis on ehdottoman hyvä, kun nousimme tasoihin. Jatkoimme siitä mihin tiistaina jäimme. Tiivillä ulkopelillä uskon, että hoidamme viimeisenkin pelin, sanaili Lapuan ykköspalkittu Emmi Viitala.

Lapuan pelinjohtaja Jukka Liikala oli luonnostaan tyytyväinen, todeten seuraavaa:

- Meidän hyvä ulkopeli tylsytti Lukon sisäpelin. Jos jatkamme näin, niin emmeköhän hoida itsemme jatkoon. Jännitys näkyy luonnolisesti tämmöisessä pelisarjassa. No taistelu jatkuu lauantaina ja parempi jatkaa.

Jarkko Pokela oli tyytyväinen joukkueensa ulkopeliin:

- Ulkopelimme oli tänään maksimissaan, sillä Lapuan pitäminen neljässä juoksussa on kova suoritus.

- Nyt pitää vain itsekin jatkossa tekemään juoksuja ja siinä on kaikilla tekemistä. Kaarenkin pitää olla paremmin hereillä. Mutta tänään pitää ehdottomasti kiittää yleisöä, joka eli hyvin mukana. Harmittaa vain, ettemme pystyneet tarjoamaan sille tuon parempaa, Pokela jatkoi.

Tuo yleisömäärä, mitä Pokela kiitteli oli Lukon ja Feran uusi ennätys. Tuo ennätys kirjataan nyt luvuin 1 115 eli tuhat meni rikki komeasti komeasti.

- Meidän pitää jatkossa olla röyhkeämpiä ja luottaa itseemme joka hetki, jatkoi Pokela.

Ottelusarja jatkuu siis lauantaina Lapualla ja tuolloin siis voittaja jatkaa välieriin.

Palkitut:

Lukko:

I: Iida Möttönen

II: Kaisa-Maija Loutti

Lapua:

I: Emmi Viitala

II: Sanna Luoma


Takaisin edelliselle sivulle




Erno Tuomainen on Feran uusi pelinjohtaja

Erno Tuomainen on Feran uusi pelinjohtaja

Valmentajana SiiPen naiset peräkkäisinä vuosina Suomensarjasta Ykköspesiksen kautta Superpesikseen kauden 2019 päätteeksi nostanut Erno Tuomainen, 31, siirtyy Siilinjärveltä Feran pelinjohtajaksi 2+1-vuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Pesäpalloliiton johtokunnan elokuussa 2019 tekemällä päätöksellä lyöntivuoroja koskevat pelisäännöt uudistuvat alkavalle kaudelle Superpesiksessä ja Ykköspesiksessä.

Lue lisää
Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Kansallispelimme liki 100-vuotisen historian ajan pesäpallo-ottelu on aloitettu hutunkeitolla.

Lue lisää
Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Naisten Superpesiksessä palataan tositoimiin ensimmäisenä kotimaisena palloilusarjana koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan jälkeen. Avauskierroksella nähdään neljä huippuottelua perjantaina 12.6.

Lue lisää
Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Nyt se on varmaa. Kaikki 14 joukkuetta ovat mukana, kun miesten superpesiskausi käynnistyy 2. heinäkuuta. Panoksena on 97. Suomen mestaruus miesten pääsarjapesäpallon historiassa. Ainoastaan sotavuosina 1941 ja 1944 sarja on jäänyt pelaamatta.

Lue lisää
Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta

Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta

Pesäpallokausi 2020 on pääsemässä vahvasti vauhtiin kesäkuun toisella viikolla. Naisten Superpesiksessä otteluohjelmaan on merkitty ensimmäiset ottelut perjantaille 12. kesäkuuta.

Lue lisää