Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Härmä saapuu sunnuntaina Iirojen vieraaksi

 

Härmä saapuu sunnuntaina Iirojen vieraaksi


Pallo-Iirojen taival Kakkosen läntisessä lohkossa jatkuu ensi sunnuntaina Äijänsuon stadionilla. Tällä kertaa kylään tulee Hämeenlinnan Härmä.

Raumalaista futisyleisöä hemmotellaan oikein kunnolla, kun ensi sunnuntaina Pallo-Iirot marssii jälleen kotiyleisön eteen. Iirojen kahdeksasta ensimmäisestä ottelusta viisi päästään pelaamaan kotikentällä.

Äijänsuolle saapuva Härmä lähtee kauteen haastavasta tilanteesta. Joukkue on kärsinyt loukkaantumisista ja kauteen valmistautuminen ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Sen tilanteesta kertoo se, että valmentaja Janne ”Mile” Hyökyvaara on ollut tuttu näky joukkueen avauksessa harjoituskaudella. Pientä helpotusta Härmä sai sainattuaan aivan kauden alla Ilkka Marinin sekä Kim Lingmanin rosteriinsa.

Voitokas avaus tuo itseluottamusta

Pallo-Iirot pääsee otteluun allaan tyylipuhdas 3-0 –voitto sarja-avauksesta. Närpes Kraft kaatui ajankohtaan nähden hyvän esityksen jälkeen. Mainiosta koko joukkueen puolustuspelistä kertoo se fakta, että närpiöläiset pääsivät maalipaikoille ainoastaan pariin otteeseen.

Kraft-ottelu toi varmasti lisää itseluottamusta pienellä epävarmuudella sarjaan lähteneeseen joukkueeseen. Viime ottelussa vasempana pakkina suorastaan lentänyt Verneri Salminen muistuttaa kuitenkin realiteetista.

- Ensimmäisestä ottelusta jäi hyvä maku, mutta täytyy muistaa että kaikkien on tehtävä se työ uudestaan. Siitä matsista voidaan ottaa mukaan noussut itseluottamus, mutta nöyryyttä ei saa unohtaa, Salminen paaluttaa ja napittaa samalla kuvainnollisesti klubitakkinsa ylimmänkin napin kiinni.

Erityisesti Härmän hyökkääjä Anssi Laineen kanssa Salminen adjutantteineen saa olla tarkkana. Laine on todistanut olevansa pätevä maalisieppo Kakkoseen ja aiheuttaa varmasti paljon töitä kotijoukkueelle.

”Iippa” saattaa tehdä paluun

Viime ottelusta reisivamman takia sivussa ollut Iiro Aalto on nähty joukkueen mukana harjoittelemassa. Vihreää valoa mies ei kuitenkaan lääkintäosastolta ole vielä saanut. Seuraavassa suora lainaus ”Iipan” omista tuntemuksistaan:

- Emmää tiä, kyl se kai vähä paremp on jo…

Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä, mutta varmuuden asiaan saat tulemalla paikan päälle Äijänsuolle seuraamaan ottelua!
Pallo-Iirot - Hämeenlinnan Härmä, sunnuntaina 28.4. Äijänsuon stadionilla klo 18.30.

Iirojen tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Pallo-Iirot ry - logo

Pallo-Iirot - 2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2013

Ottelut kaudella 2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Aake Rapala ja Tuomo Ruotsalainen jatkavat Pallo-Iiroissa

Aake Rapala ja Tuomo Ruotsalainen jatkavat Pallo-Iiroissa

Pallo-Iirojen kasvatti, 21-vuotias Aake Rapala jatkaa miesten edustusjoukkueessa. Keskikentällä pelaava Rapala on pelannut miesten edustusjoukkueessa 47 ottelua, joissa molemmilla jaloilla vetävä Rapala on tehnyt 3 maalia.

Lue lisää
Miika Pertola jatkaa Pallo-Iiroissa

Miika Pertola jatkaa Pallo-Iiroissa

Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueen kokoaminen jatkuu. Keskikentän pohjalla, mutta myös muilla pelipaikoilla viihtyvä kovaotteinen Miika Pertola allekirjoitti vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
Mikko Valtanen jatkaa Pallo-Iiroissa

Mikko Valtanen jatkaa Pallo-Iiroissa

Seuran kasvatti on pelannut Pallo-Iiroissa 87:ssa ottelussa, joissa Valtanen on iskenyt yhdeksän maalia. Viime kaudella Valtanen teki kolme maalia ja alusti neljä.

Lue lisää
Niklas Kuusio jatkaa kasvattajaseurassaan

Niklas Kuusio jatkaa kasvattajaseurassaan

Pallo-Iirot ja Niklas Kuusio solmivat vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
Antti Horjanheimo ja Pallo-Iirot sopimukseen

Antti Horjanheimo ja Pallo-Iirot sopimukseen

Pallo-Iirojen kasvatti ja kulttipelaaja Antti Horjanheimo jatkaa sinikeltaisissa vuoden kestävällä sopimuksella.

Lue lisää