Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Rauman Lukko käyttää Valentin Claireauxin option

Rauman Lukko käyttää Valentin Claireauxin option

 

Rauman Lukko ja Valentin Claireaux ovat sopineet käyttävänsä sopimukseen kirjatun yhden vuoden option. Kuluvalla kaudella paikkansa Liigassa vakiinnuttanut ranskalaishyökkääjä edustaa raumalaisseuraa näin ollen myös kaudella 2017-18.

- Päätös option käytöstä oli helppo tehdä, sillä kyseessä on pelaaja joka lyö itsensä likoon illasta ja ottelusta toiseen. Valentin saapui meille KeuPa HT:n yhteistyöpelaajana taistelemaan pelipaikasta ja hän vastasi tarjottuun haasteeseen ottamalla sen paikan. Kyseessä on viimeisen päälle joukkuepelaaja, joka on ansainnut paikkansa myös ensi kauden joukkueessamme, Lukon pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo sanoo.

Valentin Claireaux kertoo olevansa tyytyväinen tietäessään palaavansa tuttuun ympäristöön kun seuraava sesonki koittaa, mutta muistuttaa samalla, että ajatukset ovat edelleen tiukasti kiinni tässä hetkessä ja käynnissä olevassa kiekkokaudessa.

- Henkilökohtainen tavoitteeni oli vakuuttaa seura niin, että he haluavat käyttää tämän option, joten olen todella iloinen, että he päätyivät tähän ratkaisuun. Totta kai ajatukseni ovat tällä hetkellä täysin tässä kaudessa ja siinä, että pelaamme vielä pitkälle kevääseen, mutta samalla olen todella innoissani tietäissäni pelaavani täällä myös ensi kaudella ja ottavani sen seuraavan askeleen urallani, Claireaux kertoo.

25-vuotias Ranskan maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva Claireaux liittyi sinikeltaisiin viime keväänä Lukon ja Mestiksessä pelaavan KeuPa HT:n yhteistyöpelaajana. Hän vakuutti otteillaan Lukko-valmennuksen jo kesän ja syksyn aikana, ja Claireaux on pysynyt Raumalla ja Lukon kokoonpanossa läpi koko kauden.

- Koen sen niin, että viime kaudella Keuruulla valmennus Ville Niemisen johdolla valmisteli minut tietyllä tapaa liigatasolle. Sen lisäksi harjoittelin kesän todella kovaa tavoitteena pelata koko kausi Lukossa, jossa valmennus tarjosi minulle mahdollisuuden näyttää osaamistani. Nämä ovat ehkä ne suurimmat syyt miksi pääsin tavoitteeseeni.

Liiga-debyyttinsä syksyllä tehnyt 180-senttinen ja 90-kiloinen oikealta laukova keskushyökkääjä on pelannut tällä kaudella 45 liigaottelua, joissa on syntynyt tehopisteet 6+12=18. Kautensa nelosketjun keskellä aloittanut Claireaux on johtanut ajoittain myös raumalaisten kakkosviisikkoa.

Vaatimaton taistelija ei halua nostaa itseään esiin, vaan suunnata huomion joukkueen merkitykseen ja päivittäisen työnteon tärkeyteen.

- Yritän joka ilta antaa parhaani joukkueen eteen ja tehdä juuri sen mitä valmentajat haluavat minun tekevän. En aseta itselleni liian suuria paineita esimerkiksi maalinteosta, se on niin sanotusti bonusta jos onnistun maalin tekemään. Pyrin enemmänkin auttamaan joukkuetta hyvällä puolustussuunnan pelillä, Claireaux sanoo.

Lukko taistelee tällä kaudella tiukasti pudotuspelipaikasta, joten keskittyminen on vielä tässä keväässä. Vanhatalo kuitenkin uskoo, että Claireaux tulee olemaan tärkeä palanen ensi kauden joukkuetta.

- Hän on kulkenut sen pitkän tien Mestiksen kautta Liiga-joukkueen vakiokokoonpanoon, joten odotettavissa on, että kehitystä tapahtuu vielä tulevinakin vuosina. Lisäksi hän on yksi hyvä esimerkki siitä kuinka hieno yhteistyömme KeuPa HT:n kanssa tuottaa hyvää tulosta niin Keuruulla kuin Raumallakin.

Claireaux katsoo tulevaisuuteen nöyrin mielin, mutta päättäväisenä. Varmaa pelipaikkaa ei ole hänen mukaansa odotettavissa, vaan se on jälleen ansaittava omalla tekemisellä.

- Ensi kausi tulee olemaan uusi kausi, enkä ota mitään itsestäänselvyytenä, vaan lähden taistelemaan uudelleen pelipaikasta. Tiedän realiteetit sen suhteen kuinka kovatasoinen tämä liiga on ja kuinka hyviä pelaajia täällä pelaa, joten valmistelen itseni jälleen tulevana kesänä ja haluan aina parantaa tekemistäni edelliseen kauteen verrattuna. Enkä tarkoita pisteiden tekemistä, vaan pelaamistani kokonaisuudessa. Haluan olla hyvä vaihtoehto valmentajalle, sellainen pelaaja, jonka voi laittaa mihin tilanteeseen tahansa.

Lukon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2016-2017 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2016-2017

Ottelut kaudella 2016-2017

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Valentin Claireaux

5.4.1991 Saint-Pierre-et-Miquelon, FRA
Tiedot


Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää