Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kausi huipentuu viikonloppuna

 
Kausi huipentuu viikonloppuna


Jalkapallokautta on pelattu huhtikuusta lähtien ja kaikki kulminoituu lopulta lokakuun ratkaisuhetkiin. Koko kausi tullaan muistamaan muutaman ottelun lopputuloksen perusteella. Tulevana viikonloppuna Raumalla taistellaan kahdesta täysin eri asiasta jotka molemmat tulevat jäämään pahimmassa ja parhaimmassa tapauksessa raumalaisen jalkapalloilun historiankirjoihin.

Edustuksella ratkaisun hetket

Pahimmassa tapauksessa kauden päätteksi P-Iirojen miesten edustusjoukkue voi vielä tippua Kolmoseen, tämä nostaisi erittäin synkän pilven koko seuran tulevaisuuden ylle. Edustusjoukkueemme taistelee kuitenkin kynsin hampain säilymistestä Kakkosessa. Lähtökohdat perjantaiseen kauden viimeiseen kotiotteluun KaaPoa vastaan ovat kannaltamme loistavat. Iiroilla on alla kolmen voitollisen kotiottelun putki. Kotona on kaatunut LoPa, Sinimustat sekä Kraft.

Kakkosen tillannekkin on kääntynyt näiden voittojen ansioista suosiolliseksi raumalaisten kannalta. Säilyminen sarjassa varmistuisi kotivoitolla. Käytännössä yksikin piste kahdesta jäljellä olevasta ottelusta riittänee varmistamaan sarjapaikkan. Eroa tällä hetkellä viimeisen putoajan paikalla olevaan PP-70:een (25p.) on viisi pistettä ja väliinkin mahtuu vielä EIF (30p.), ÅIFK (29p.) sekä Sinimustat 27p.).

Nyt jos koskaan Iirot tarvitsee kotiyleisön tukea.

Perjantainen kotiottelu alkaa totuttuun aikaan eli klo 18.30 Äijänsuon stadionilla.

Kauden viimeinen ottelu on sunnuntaina 11.10. Tammisaaressa klo 14 jolloin vastassa EIF.

A-juniorit mitalitaistossa

Jos on miesten Kakkonen ollut ennätystasainen ja jännitys säilynyt raumalaisten osalta loppukierroksille asti niin samanlainen on tilanne myös A-junioreiden SM-sarjassa. Sillä sarjaan noussut Iirojen joukkue taistelee sarjansa päätöskierroksella tulevana lauantaina hopeamitalista. Mitali olisi historiallinen saavutus raumalaisessa jalkapalloilussa ja koko raumalaisessa poikapuolen palloilussa.

Mestaruus on jo ratkennut PK-35:lle, mutta sijoilla 2-6 olevilla joukkueilla on kaikilla mahdollisuudet himmeämmille mitaleille. Iirojen (maalisuhde +10 maalia) kanssa kanssa tasapisteissä ovat HJK (+16), KuPS (+14) sekä Reipas (+7), pisteen nelikkoa perässä on TPS (+2).

Mitali edellyttää Jarmo Lavannon ryhmältä kotivoittoa ja mitä suuremmat lukemat joukkue saa ladottua taululle sen paremmat ovat mahdollisuudet, koska todennäköisesti lopulliset sijoitukset ja mitalien kohtalot tullaan ratkaisemaan maalierolla, jos maalierotkin ovat joukkueiden välillä tasan ratkaisee sijoituksen tehdyt maalit.

Päätöskierroksella Raumalle saapuu jo mahdollisuutensa sarjapaikkansa uusimiseen menettänyt Käpylan Pallo. HJK kohtaa vieraissa Lahden Reippaan ja KuPS matkustaa ilman panoksia pelaavan Ilveksen vieraaksi. Turun raitapaidat kohtaavat sarjapaikasta taistelevan JJK:n Jyväskylässä.

Myös A-juniorit tarvitsevat raumalaisten tuen taakseen mitalitaistossa. Tule paikanpäälle Äijänsuon stadionille klo 15 lauantaina kannustamaan P-Iirot maalitalkoisiin.

A-junioreiden kausi ei välttämättä pääty vielä lauantaina sillä sarjan neljä parasta pelaavat Supercupin, joka on ikäänkuin A-junioreiden miniversio Suomen Cupista. Kaksiosaisissa välierissä kohtaavat SM-sarjan 1. ja 4. sekä 2. ja 3. Välierissä noudatetaan UEFA:n vierasmaalisääntöä. Välierät aloitetaan huonommin sarjassa sijoittuneen kotikentällä. Välierien voittajat pelaavat yksiosaisen finaalin saman päivänä miesten ja naisten Suomen Cupin finaalin kanssa 31.10.

B-juniorit taistelee sarjapaikasta

B-junnuille tilanne on edustuksen kanssa samantyyppinen. Harri Virtasen luotsaama joukkue taistelee säilymisestä Ykkösessä. Eroa tippumisviivaan on kolme pistettä kun pelaamatta on vielä kaksi kierrosta. Joukkue kohtaa Hongan kakkosjoukkueen Espoossa lauantaina ja kausi päättyy Äijänsuon stadionilla viikon kuluttua sunnuntaina (11.10.) klo 13 jolloin vastassa on PP-70.

Pallo-Iirojen tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Pallo-Iirot ry - logo

Pallo-Iirot - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Pallo-Iirojen naisten joukkueelle kolme uutta pelaajasopimusta

Pallo-Iirojen naisten joukkueelle kolme uutta pelaajasopimusta

Naisten ykkösessä pelaava joukkue on solminut kolme uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021.

Lue lisää
Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueelle kaksi pelaajasopimusta

Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueelle kaksi pelaajasopimusta

Keskikenttäpelaaja Leevi Haromo ja hyökkääjä Arttu Virtanen solmivat yksivuotiset sopimukset Pallo-Iirojen edustuksen kanssa. Miesten Kolmoseen valmistautuvalla joukkueella on nyt kasassa kaikkiaan 21 pelaajasopimusta.

Lue lisää
Hyökkääjä Mikko Jalkanen jatkaa Pallo-Iiroissa vuoden sopimuksella

Hyökkääjä Mikko Jalkanen jatkaa Pallo-Iiroissa vuoden sopimuksella

Viime syksynä miesten edustusjoukkueeseen liittynyt Jalkanen esiintyi vakuuttavasti loppukauden otteluissa. Valmennus kaavailee vikkelälle laiturille isoa roolia myös tulevalle kaudelle.

Lue lisää
Konkarihyökkääjä Jussi Aalto palaa vielä kerran Pallo-Iiroihin

Konkarihyökkääjä Jussi Aalto palaa vielä kerran Pallo-Iiroihin

Edustusjoukkue saa ensi kaudeksi aimo annoksen kokemusta, kun 37-vuotias hyökkääjä Jussi Aalto tekee paluun Pallo-Iiroihin. Nuori maalivahti Sakari Korri ja keskikenttäpelaaja Leevi Ahonen solmivat myös yksivuotiset sopimukset.

Lue lisää
Päävalmentaja Scott Green palaa Englantiin perhesyiden vuoksi välittömästi

Päävalmentaja Scott Green palaa Englantiin perhesyiden vuoksi välittömästi

Scott Green joutuu perhesyiden vuoksi palaamaan välittömästi kotimaahansa Englantiin. Edustusjoukkueesta vastuun ottaa tästä päivästä alkaen joukkuetta kausilla 2016-2017 valmentanut seuran valmennuspäällikkö Kimmo Hörkkö.

Lue lisää
Niilo Hautala palaa Pallo-Iiroihin

Niilo Hautala palaa Pallo-Iiroihin

Seuran oma kasvatti pelasi Pallo-Iiroissa viimeksi kausilla 2012-14 yhteensä 66 ottelussa. Sen jälkeen Hautala pelasi muun muassa useamman kauden Ykköstä AC Oulussa ja viime kaudella Ruotsissa FC Gutessa.

Lue lisää