Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Liigakausi jatkuu Raumalla kärkiottelulla

 
Liigakausi jatkuu Raumalla kärkiottelulla


Maaottelutauolta palataan suoraan tositoimiin, kun Lukko isännöi kauden toistaiseksi toiseksi parasta joukkuetta, Kuopion ylpeyttä KalPaa. Yli viikon kestänyt maajoukkuetauko toi ison menetyksen Lukolle, kun joukkueen paras pelaaja Justin Morrison loukkasi jalkansa harjoitusottelussa Saksassa. Myöskään ennen taukoa loukannut Teemu Nurmi ei pelaa vähään aikaan.

Kärkiottelusta tulee varmasti kiivas taistelu, josta ei nopeutta puutu. Levänneet pelaajat pääsevät kamppailemaan kiekosta tosissaan. Viime kohtaamisessa kuukausi sitten osapuolet tahkosivat tasaisen ottelun, jonka ratkaisivat Lukon eduksi juuri tiistaina poissa olevat Nurmi ja Vehanen.

Lukolla on otteluun lähdettäessä vahva jakso takanaan. Viidestä viime ottelusta on tarttunut mukaan 12 pistettä ja omaan päähän on tehty vain kahdeksan maalia. Tulikuumina pelaajina otteluita ovat ratkaisseet huippukuntoa lähestyvät Kurtis McLean ja Lauri Tukonen. Tukonen saakin ottelussa oivan paikan väläyttää taitojaan, sillä todennäköisemmin ärhäkkä laituri pelaa Morrisonin paikalla McLeanin vierellä.

KalPalla oli hyvästä alkukaudesta huolimatta ennen taukoa huonompi jakso. Kaksi peräkkäistä tappiota antoi varmasti aihetta itsetutkiskeluun tauon ajaksi. Vahvasti pelanneet Tommi Miettinen ja puolustaja Adam Andersson ovat varmasti iskussa myös Raumalla, mutta Anderssonille maalinteko liigan parasta alivoimajoukkuetta vastaan ei välttämättä suju halutulla tavalla.

Takaisin kokoonpanoon palaavat Lukon puolelta vikkelä Marko Virtala ja KalPa puolestaan saa todennäköisesti takaisin riveihinsä selkävaivoista kärsineen Sami Kapasen. Karjala-turnauksessa loistavasti pelannut Petri Vehanen saa huolivuoron ja vakuuttavasti aiemmissa peleissä pelannut Antti Raanta saa torjuntavuoron.

Lukolla on haasteellinen paikka lähteä peliin muuttunein kokoonpanoin, mutta vastoinkäymiset ovat voitettavissa ja hyvä joukkue sen myös tekee. Tule kannustamaan Lukko voittoon syksyn kärkiottelussa! Lukko-KalPa Äijänsuolla klo 18.30.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Hyökkääjä Chris VandeVelde Rauman Lukkoon

Hyökkääjä Chris VandeVelde Rauman Lukkoon

Rauman Lukko on kiinnittänyt loppukauden mittaisella sopimuksella Chris VandeVelden. 30-vuotias yhdysvaltalaishyökkääjä on pelannut neljä edellistä kautta NHL-seura Philadelphia Flyersin organisaatiossa.

Lue lisää
Teemu Ramstedt liittyy Rauman Lukkoon

Teemu Ramstedt liittyy Rauman Lukkoon

Rauman Lukko vahvistaa hyökkäystään Teemu Ramstedtilla. Raumalaisseuran ja 29-vuotiaan keskushyökkääjän sopimus kattaa loppukauden 2017-18.

Lue lisää
Lukko ja Fleury purkivat sopimuksensa yhteisymmärryksessä

Lukko ja Fleury purkivat sopimuksensa yhteisymmärryksessä

Rauman Lukko ja hyökkääjä Damien Fleury ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Eero Somervuori Rauman Lukkoon

Eero Somervuori Rauman Lukkoon

Rauman Lukko vahvistaa hyökkäysosastoaan, kun kokenut Eero Somervuori liittyy raumalaisten riveihin.

Lue lisää
Ranskalaishyökkääjä Damien Fleury liittyy Rauman Lukkoon

Ranskalaishyökkääjä Damien Fleury liittyy Rauman Lukkoon

Rauman Lukko on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Damien Fleuryn kanssa. 31-vuotias ranskalaishyökkääjä kiekkoili viime kaudella KHL:ssä Kunlun Red Starin riveissä.

Lue lisää
Kalle Sahlstedt Rauman Lukon urheilujohtajaksi

Kalle Sahlstedt Rauman Lukon urheilujohtajaksi

Rauman Lukko on valinnut urheilujohtajakseen 43-vuotiaan Kalle Sahlstedtin.

Lue lisää