Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko teki paikoistaan maalit ja Kärpät ei

 
Lukko teki paikoistaan maalit ja Kärpät ei


Lauantaina Äijänsuolla pelattiin a-nuorten sm-liiganottelu Lukko - Kärpät. Peli ei todellakaan nuossut mitään elämää suuremmaksi jääkiekko-ottelussa, vaan pikemminkin päinvastoin. Pelistä ei jäänyt paljonkaan lapsille kerrottavaa paitsi se, että Lukko voitti 5-2.

Ottelun alku oli todella hermostunutta eikä kauhean montaa peräkkäistä syöttöä saatu omille puolin ja toisin. Kärpät meni johtoon, kun peliä oli pelattu reilu 16 minuuttia. Joonas Donskoi pääsi yllättämään Lukko-vahti Patrik Heikkilän ylivoimalla. Tuosta maalista ehti kulua vain vajaa minuutti, kun Joonas Kalliola tasoitti pelin.

Toinen erä oli edelleen sekavaa ja tuntui, että pelistä puuttui syke ja se oli vain sellaista pelailua. Lukko teki erän ainoan maalin, kun 12 minuuttia oli pelattu, Roope Elonen iski maalinedushässäkän päätteeksi kiekon ohi Kärppä-vahti Tomi Karhusen.

Komannessa erässä sitten peli ehkä vähän parani, mutta edelleen hermostuneisuus vaivasi joukkueita etenkin oululaisia, jotka voivat syyttää tappiostaan huonoa viimeistelyään. Lukko meni 3-1 johtoon ylivoimalla, Tony Vidgren toi kiekon ylös ja teki pienen kaarroksen ja sitten syöttö maalin kulmalle, josta Charles Bertrandilla oli helppo työ iskeä musta sisään.

Kärpät tuli vielä kerran maalin päähän, mutta ei lähemmäs, kun taas Lukko pääsi vielä kaunistelemaan numeroita kaksi kertaa tyhjään maalin.

Ottelun tähdistöön valittiin seuraavat:
Kolmos tähti: Joonas Kalliola; Lukko
Kakkos tähti: Joonas Komulainen; Kärpät
Ykköstähti: Tony Vidgren; Lukko

Maalit: 16.15 0-1 Joonas Donskoi (Miikka Salomäki, Joonas Komulainen)yv., 17.01 1-1 Joonas Kalliola (Aki Juusela), 32.02 2-1 Roope Elonen (Aki Kangasmäki, Eetu Koski), 46.32 3-1 Charles Bertrand (Tony Vidgren)yv., vom., 58.16 3-2 Salomäki (Donskoi)yv., 58.56 4-2 Kangasmäki (Jesse Virtanen)tm., 59.35 5-2 Jussi Makkonen (Jere Laaksonen, Koski)tm.

Jouni Mikola / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 A-juniorit

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tshekin maajoukkuepuolustaja Jakub Krejcik Lukkoon

Tshekin maajoukkuepuolustaja Jakub Krejcik Lukkoon

Rauman Lukko vahvistaa puolustustaan, kun Jakub Krejcik liittyy sinikeltaisiin. Raumalaisseuran ja 27-vuotiaan tshekkipuolustajan sopimus kattaa kauden 2018-19.

Lue lisää
Oskari Setänen Lukon maalille kahden vuoden sopimuksella

Oskari Setänen Lukon maalille kahden vuoden sopimuksella

Rauman Lukko ja maalivahti Oskari Setänen ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen. Tulevana lauantaina 24 vuotta täyttävä Setänen edustaa raumalaisseuraa näin ollen ainakin kevääseen 2020 asti.

Lue lisää
Tapio Laakso Rauman Lukkoon kaksivuotisella sopimuksella

Tapio Laakso Rauman Lukkoon kaksivuotisella sopimuksella

Rauman Lukko on kiinnittänyt hyökkäykseensä Tapio Laakson. 32-vuotias keskushyökkääjä saapuu Raumalle kaksivuotisella sopimuksella, joka kattaa kaudet 2018-19 ja 2019-20.

Lue lisää
Tukonen palaa tositoimiin, VandeVelden kausi ohi

Tukonen palaa tositoimiin, VandeVelden kausi ohi

Rauman Lukko saa kokoonpanoonsa tärkeän palasen, sillä Lauri Tukonen tekee paluun tositoimiin lauantaina Kivikylän Areenalla HPK:ta vastaan pelattavassa ottelussa.

Lue lisää
William Wrenn loppukaudeksi vuokralle Lukkoon

William Wrenn loppukaudeksi vuokralle Lukkoon

Rauman Lukko vuokraa loppukauden ajaksi Vaasan Sportista puolustaja William Wrennin. 26-vuotias yhdysvaltalaispelaaja on mukana Lukon kokoonpanossa jo keskiviikon HIFK-ottelussa.

Lue lisää
Juho Keränen loppukaudeksi Lukko-hyökkäykseen

Juho Keränen loppukaudeksi Lukko-hyökkäykseen

Rauman Lukko on hankkinut hyökkäykseensä kokeneen Juho Keräsen. Raumalaisseuran ja 32-vuotiaan hyökkääjän sopimus kattaa loppukauden 2017-18.

Lue lisää