Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tappara piti pisteet Hakametsässä

 
Tappara piti pisteet Hakametsässä

Todella värikäs ottelu Tapparan ja Lukon välillä päättyi tamperelaisten 5-3 -voittoon. Lukolla oli voiton avaimet vielä kolmannen erän alussa, mutta loukkaantumisten takia kaventunut pelaajarinki ja kyseenalaiset ulosajot antoivat Tapparalle liian suuren edun.

Avauserä oli pelitapahtumien perusteella varsin tasainen, mutta Lukko sortui tuhlaamaan avopaikkoja, kun taas Tappara käytti paikkansa hyvin hyödyksi kahdella osumalla. Lukon parhaimmat tilanteet syntyivät hieman yllättäen alivoimalla, kun ensin Juhani Jasu ja myöhemmin Lauri Tukonen pääsivät kokeilemaan maalintekoa läpiajosta, mutta ilman tulosta.

Ensimmäisessä erässä nähtiin myös Ville Niemisen ja Anssi Rantasen välinen nokkapokka, josta molemmat palkittiin pelirangaistuksella. Tilanne lähti käyntiin Niemisen huidottua Lukko-vahti Mikael Tellqvistiä.

Toisessa erässä Lukko kiri tasoihin siitäkin huolimatta, että ottelun tuomarikaksikolla peli karkasi pahasti käsistä. Pahin tuomarivirhe tapahtui hieman ennen erän puoliväliä, kun Lukon Teemu Nurmi ajettiin ulos täysin epäonnisen tilanteen seurauksena. Nurmen laukauksen jälkitilanteessa Tuukka Mäntylän oma maila nousi miestä itseään kasvoihin ja hän joutui jättämään kaukalon.

Ennen Nurmen rangaistusta Lukko oli noussut Antti Laaksosen maalilla 2-1 -tilanteeseen. Vaikean viiden minuutin alivoiman Lukko selvitti upeasti taistellen ja vain hetkeä jäähyn päättymisen jälkeen nähtiin illan komein osuma. Eero Elo nousi ylivoimalla hyvään laukaisupaikkaan ja sipaisi ”sikarannarin” aivan maalin ylänurkkaan. Tappara-vahti Harri Säteri ei ehtinyt eväänsä liikauttaa, kun kiekko oli jo verkossa.

Erän lopulla Tappara pääsi vielä harmittavasti ylivoiman aikana jälleen johtoon, mutta Lukko pystyi sen vielä kuittaamaan kolmannen erän alussa. Jakub Petruzalek oli valppaana maalin edessä ja iski irtokiekon sisään ja Lukon tasoihin.

Tasoitusmaalin jälkeen peliote oli raumalaisilla, mutta maalia Lukko ei onnistunut tekemään. Erän edetessä Tappara sai taas vähitellen omaa peliään kuosiin ja Lukko oli maalivahti Tellqvistin torjuntojen varassa. Lopulta Tappara kuitenkin onnistui Jussi Halmeen ja Jyri Junnilan maaleilla ratkomaan voiton itselleen.

Tasainen ottelu olisi voinut yhtä hyvin kääntyä myös Lukon nimiin, mutta ehkäpä tärkeiden pelaajien Justin Morrisonin ja Kurtis McLeanin poissaolot sekä Rantasen ja Nurmen ulosajot koituivat Lukon kohtaloksi tällä kertaa.

Lauantaina Lukon pelit jatkuvat kotimatsilla JYPiä vastaan. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti klo 18:30, mutta hallille kannattaa totta kai tulla jo hyvissä ajoin viihtymään!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää