Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko hävisi Jyväskylässä taistellen

 
Lukko hävisi Jyväskylässä taistellen

Rauman Lukko matkasi Jyväskylään sarjakolmosen JYPin vieraaksi. Joukkueiden osalta kyseessä oli viimeinen ottelu ennen olympiataukoa. Isäntäjoukkue JYP oli lopussa piirun verran parempi ja korjasi sarjapisteet lukemin 4-2 (1-1, 2-0, 1-1).

Ottelun alusta asti oli selvää, että illasta tulee tiukka ja kiihkeä taisto. JYP rynni kaukaloon todella voimalla ja Lukko oli hieman helisemässä. Alun paineesta kuitenkin toivuttua Lukko onnistui ensin maalinteossa.

Avauserän puolen välin jälkeen Lukko sai kaksi perättäistä ylivoimaa, joista jälkimmäisen aikana Eero Elo räväytti tavaramerkkinsä, eli terävän rannelaukauksen ohi Sinuhe Wallinheimon.

Elolla oli vasta kauden neljästoista ottelu ja maali oli jo numero seitsemän. Kauaa ei Lukko saanut kuitenkaan johtomaalia juhlia, kun Antti Jaatisen roikkukiekko maalille aiheutti hieman luultua enemmän päänvaivaa Mikael Tellqvistille. Torjunnan jälkeen kiekko jäi harmittavan lähelle maalin edustalle, josta Jani Tuppurainen onnistui nostamaan pelivälineen terävällä vedolla ohi Tellqvistin.

Toinen erä alkoi ja päättyi Lukon kannalta murheellisesti, reilu pari minuuttia erän alusta ja JYP meni jo maalin johtoon. Todella komean osuman taituroivat Ossi Louhivaara ja Juha-Pekka Hytönen. Louhivaara tarjoili Hytöselle niin maukkaan paikan maalin takatolpalle, että Tellqvistillä ei ollut mahdollisuuksia tilanteessa.

Erän lopussa vain alle minuutti ennen summeria Antti Pihlström pääsi laukomaan ylivoimalla aivan maalin edustalta. Tellqvist onnistui torjumaan vain osittain ja kiekko lipui harmittavan hitaasti maaliin.

MORRISON KÄYNNISTI LOPPUKIRIN

Kolmanteen erään Lukko tuli aivan eri ilmeellä, pelistä paistoi taistelutahtoa ja maalille kettupaidat rynnivät aiempaa huomattavasti innokkaammin. Erä ehti vanheta vajaa neljä minuuttia kun Justin Morrison pääsi hyökkäämään Jakub Petruzalekin kanssa, Morrison ilmeisesti sai Wallinheimon odottamaan syöttöä ja terävä laukaus yllätti kokeneen maalivahdin.

Päätöserän puolivälin paikkeilla Lukko sai todella hyvän tilaisuuden tulla tasoihin, koko alkuerän kestäneen paineen jälkeen JYP joutui kahden miehen alivoimalle. Lukko ehti erikoistilanteesta nauttia vain parikymmentä sekuntia, kun Olli Malmivaara esitti päivän komeimman suorituksen maalin takana.

Antti Laaksonen väänsi hetken Malmivaaran kanssa tilanteessa, syötti kiekon pois ja Malmivaara luisteli tilanteesta metrin kauemmas ja kaatui teatraalisemmin kuin Romeo polvistui Julian eteen. Favorin "osti" tilanteen ja vihelsi Laaksoselle jäähyn.

Jäähyt menivät ottelussa suht tasan, eikä vihellykset tai viheltämättä jättämiset kumpaankaan suuntaan ottelua ratkaisseet. Rauli Urama kuitenkin kiteytti ottelun jälkeen Nelosen haastattelussa Malmivaaran "kuolevan joutsenen" hyvin, vaikka ei tappion syytä tuomareiden niskaan kaatanutkaan.

- Favorin ei aivan joka paikkaan ehdi.

Lukko sai vielä hyvän loppukirin väännettyä, mutta tällä kertaa lisämaaleja ei Lukon toimesta nähty. Puoli minuuttia ennen täyttä aikaa Ossi Louhivaara kaunisteli vielä lukemia yhden maalin verran.

Lukon maaottelutauko kestää puolitoista viikkoa ja on taas tulessa 2.3. kun joukkue matkaa Kuopion KalPan vieraaksi. Runkosarjan voitonkin kannalta tärkeä ottelu televisioidaan UrhoTV:n toimesta. Matsin voi seurata esimerkiksi Äijänsuolla Fox Grill & Barissa. Seuraava kotiottelu on saman viikon perjantaina 5.3. kun Äijänsuolle saapuu Porin Ässät. Liput runkosarjan viimeiseen paikallistaistoon kannattaa hankkia jo nyt.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää