Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Salba rutiinivoittoon

 
Salba rutiinivoittoon

Sunnuntai-iltana Rauman kauppiksella käyty miesten salibandyn 2-divisioonan ottelu Salba – Sonics päättyi isäntäjoukkueen helpohkoon 13-4 voittoon. Ottelu oli tärkeä molemmille joukkueille, isäntäjoukkue Salba pelaa paikasta nousukarsinnoissa ja vierailija Sonics pyrkii välttämään putoamisen. Tämä tärkeys ei valitettavasti ottelussa juuri näkynyt, vaan kentällä nähtiin melkoisen puuduttava peli, jonka Salba vei rutiininomaisesti. Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat sekavaa menoa, eikä peli meinannut aueta etenkään kotijoukkueella lainkaan. Kaikki tekeminen näytti hyvin väkinäiseltä. Kaksi erää yhdeksällä pelaajalla pyristellyt vastustaja putosi lopullisesti kyydistä kolmannen erän alussa, kun kenttiään läpi ottelun sekoitellut Salba sai juonesta vihdoin kiinni ja iski pallon vastustajan verkkoon kaikkiaan kahdeksan kertaa kolmannen erän aikana. Sonics ei pystynyt vastaamaan kotijoukkueen kasvaneeseen pelitempoon ja tärkeät kaksi pistettä jäivät Raumalle. Salban tehokkaimmat pelaajat ottelussa olivat Janne Hyvönen 0+4 ja Tomi Pihkoluoma 3+0, myös paluun puolentoista vuoden tauon jälkeen tehnyt Jani Mikanmaa onnistui hyvin tehden tehot 2+0.

Jukka Leino / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman SalBa ry - logo

SalBa - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Petri Seppinen on SalBan uusi päävalmentaja

Petri Seppinen on SalBan uusi päävalmentaja

Rauman SalBan uudeksi päävalmentajaksi on nimitetty 1+2 vuotisella sopimuksella Petri Seppinen.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää
SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

Rauman SalBa teki tänään Salibandyliigan historiaa ottamalla kaikkien aikojen ensimmäisen vierasvoittonsa pääsarjassa.

Lue lisää
Oilers Espoon herra, Viikingit hurjasteli 15 maalia

Oilers Espoon herra, Viikingit hurjasteli 15 maalia

Oilers on Espoon ykkönen salibandyssa. Ensimmäisenkin kaupungin paikallisottelun syksyllä vienyt Oilers löi tänään paikalliskilpailija Westend Indiansin sen kotiluolassa Otahallissa 8-2.

Lue lisää