Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Blues haastaa ailahtelevasti pelanneen Lukon

 
Blues haastaa ailahtelevasti pelanneen Lukon

Rauman Lukon otteluviikko jatkuu torstai-iltana kotihallissa, kun vastaan asettuu Espoon Blues. Joukkueet eivät ole vielä tällä kaudella kohdanneet, mutta kauden alla kahdessa harjoitusottelussa maaleja syntyi yhteensä 17 kappaletta. Harjoitusotteluista ei voi kuitenkaan vetää johtopäätöksiä runkosarjaotteluun ja edessä on aivan eri ottelu.

Lukko avasi viikkonsa tiistaina Lahdessa, jossa Pelicans löi rumat luvut taululle heti ensimmäisessä erässä. Lukko kohtasi viikon sisällä jo toisen valmentajansa vaihtaneen joukkueen ja niistä kahdesta Pelicans oli saanut varsinaisen boostin Mika Toivolan lähdöstä. Kettupaidat eivät olleet aivan valmiina ottelun alussa ja nopeat maalit erän alussa sanelivat ottelun suunnan.

Blues ei ollut liigan terävimpiä vieraskaukalossa, mutta ei myöskään Lukko omassa kotiluolassaan. Molempien sijoitus näissä taulukoissa on 10. Bluesia vastaan on tehty toiseksi vähiten maaleja, joten kotijoukkueella on iso haaste edessään jos mielii jättää pisteet Raumalle. Raumalaislähtöinen maalivahti Iiro Tarkki on laittanut Blues-maalin säppiin ja pitänyt kahdessa edellisessä ottelussa nollat. Edellisen kerran espoolaisjoukkueen verkkoon on tehty maali Kuopiossa viikko sitten, jolloin KalPa latoi rumat 7-3 lukemat taululle.

Lukon peli näytti hyvältä lauantaina TPS:ää vastaan, mutta draivi voitokkaasta pelistä ei yltänyt tiistaille asti. Pelaajilla on kuitenkin ollut pari yötä aikaa miettiä omaa peliään ja Bluesia vastaan asettuu varmasti taas motivoitunut äijälauma. Liigan pistepörssin kärki Perttu Lindgren jäi Lahdessa ilman tehopisteitä ja Lukko tarvitsee tähtipelaajaan ottelujen voittamiseen. Tasonnostoa toisaalta on odotettavissa koko joukkueelta.

Espoolaisten ehdoton tämän kauden hahmo on ollut paluun SM-liigaan tehnyt legendapuolustaja Jere Karalahti. Karalahti kantaa joukkueen kultakypärää ja on myös paukuttanut joukkueesta eniten maaleja. Värikäs puolustaja on kunnostautunut myös jäähyaition puolella, joten Karalahti on varmasti monessa mukana myös Raumalla. Oman mielenkiinnon otteluun tuo satojen NHL-ottelujen kokemuksella Bluesin uusi hyökkääjä Stephane Veilleux.

Lukon valmentajalla Rauli Uramalla on mietittävää ennen ottelua mm. kokoonpanojen suhteen, mutta maalivahtikysymys on ehkä niistä suurin. Vaikka Lahdessa Miika Wiikmania ei tappiosta voikaan syyttää, niin Bluesia vastaan voisi olla Antti Raannan vuoro luistella maalin suulle.

Lukko-Blues Kivikylän Areenalla klo 18.30, tule kannustamaan Lukko voittoon!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää