Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukolla edessä kaksi kovaa vieraspeliä

 
Lukolla edessä kaksi kovaa vieraspeliä

Tiistain kierroksella komean voiton sarjajohtajasta saalistanut kettujoukkue on tiukan paikan edessä viikonloppuna, kun joukkueella on edessä kaksi vieraspeliä perättäisinä päivinä. Perjantaina Lukko matkaa Espooseen Bluesin vieraaksi ja lauantaina ohjelmassa on vierailu Kuopioon. Kaikki nämä kolme joukkuetta ovat sarjataulukossa tällä hetkellä kolmen sarjapisteen sisällä, joten lähtökohdat otteluille ovat erittäin herkulliset.

Blues-ottelu on kettupaidoille kauden kolmas kohtaaminen espoolaisjoukkuetta vastaan. Kaksi ensimmäistä taistoa ovat sujuneet hyvin tasaisissa merkeissä, sillä ensimmäisen kohtaamisen Lukko voitti voittomaalikilpailun päätteeksi, kun taas toinen keskinäinen kohtaaminen päättyi Bluesin jatkoaikavoittoon. Perjantaina onkin siis odotettavissa hyvin tiukka taisto sarjapisteistä.

KalPaa vastaan Lukon tämän kauden aiemmat kohtaamiset ovat puolestaan sujuneet vaihtelevissa merkeissä, sillä ensimmäinen kohtaaminen Raumalla päättyi Lukon kotivoittoon maalein 6-3, mutta noin kuukausi sitten pelatussa ottelussa Kuopiossa saivat kettupaidat kylmää kyytiä maalein 5-0. Lauantaina Lukolla onkin hyvä tilaisuus maksaa kalavelkoja kuopiolaisille ja hakea vierasvoitto Niiralan montusta. KalPa menetti tällä viikolla hyökkääjä Kalle Kermanin sairastuvalle, mutta hankki riveihinsä kokeneen Jussi Pesosen joka aloitti kautensa Ruotsissa.

Lukon esitys tiistain ottelussa oli siinä määrin vakuuttava, että kettupaidat voivat lähteä viikonlopun miniturneelleen hyvillä mielin. Debyyttiinsä joukkueen maalilla tehnyt Mika Noronen oli heti hyvässä iskussa, eikä päästänyt taakseen kuin yhden kiekon. Myös alkukauden ilman maalia tahkonnut Jarkko Kauvosaari sai maalitilinsä auki tiistaina, joten lisäonnistumisia on varmasti lupa odottaa tulevissakin otteluissa. Alkukaudesta tehottomasti pelanneet Lukon kolmos- ja nelosketjut ovat viime aikoina saaneet mukavasti onnistumisia hyökkäyspäässä, mikä lupaa erittäin hyvää loppukautta ajatellen.

Kettupaitojen kärkiketjut ovat Perttu Lindgrenin, Lauri Tukosen ja Kurtis McLeanin johdolla tehneet sen verran tuhoisaa jälkeä läpi kauden, että SM-liigan pistepörssin kärkisijat ovat koko kauden ajan olleet mukavasti raumalaisten hallussa. Vastustajat saavatkin olla erittäin tarkkana taitavan Lukko-hyökkäyksen kanssa, sillä maalintekijöiden löytyminen entistä laajemmalta rintamalta takaa työrauhaa myös kettupaitojen ykköstykeille, kun vastustajat saavat olla varuillaan kaikkien Lukko-ketjujen kanssa.

Lukon seuraava kotiottelu on tiistaina 7.12, jolloin Raumalle saapuu tappiokierteeseen ajautunut Tampereen Ilves. Liput tupsukorvien vierailuun kannattaa hankkia hyvissä ajoin ja tulla mukaan kannustamaan Lukko kohti sarjataulukon kärkisijoja!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tshekin maajoukkuepuolustaja Jakub Krejcik Lukkoon

Tshekin maajoukkuepuolustaja Jakub Krejcik Lukkoon

Rauman Lukko vahvistaa puolustustaan, kun Jakub Krejcik liittyy sinikeltaisiin. Raumalaisseuran ja 27-vuotiaan tshekkipuolustajan sopimus kattaa kauden 2018-19.

Lue lisää
Oskari Setänen Lukon maalille kahden vuoden sopimuksella

Oskari Setänen Lukon maalille kahden vuoden sopimuksella

Rauman Lukko ja maalivahti Oskari Setänen ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen. Tulevana lauantaina 24 vuotta täyttävä Setänen edustaa raumalaisseuraa näin ollen ainakin kevääseen 2020 asti.

Lue lisää
Tapio Laakso Rauman Lukkoon kaksivuotisella sopimuksella

Tapio Laakso Rauman Lukkoon kaksivuotisella sopimuksella

Rauman Lukko on kiinnittänyt hyökkäykseensä Tapio Laakson. 32-vuotias keskushyökkääjä saapuu Raumalle kaksivuotisella sopimuksella, joka kattaa kaudet 2018-19 ja 2019-20.

Lue lisää
Tukonen palaa tositoimiin, VandeVelden kausi ohi

Tukonen palaa tositoimiin, VandeVelden kausi ohi

Rauman Lukko saa kokoonpanoonsa tärkeän palasen, sillä Lauri Tukonen tekee paluun tositoimiin lauantaina Kivikylän Areenalla HPK:ta vastaan pelattavassa ottelussa.

Lue lisää
William Wrenn loppukaudeksi vuokralle Lukkoon

William Wrenn loppukaudeksi vuokralle Lukkoon

Rauman Lukko vuokraa loppukauden ajaksi Vaasan Sportista puolustaja William Wrennin. 26-vuotias yhdysvaltalaispelaaja on mukana Lukon kokoonpanossa jo keskiviikon HIFK-ottelussa.

Lue lisää
Juho Keränen loppukaudeksi Lukko-hyökkäykseen

Juho Keränen loppukaudeksi Lukko-hyökkäykseen

Rauman Lukko on hankkinut hyökkäykseensä kokeneen Juho Keräsen. Raumalaisseuran ja 32-vuotiaan hyökkääjän sopimus kattaa loppukauden 2017-18.

Lue lisää